Drakengard 2

Vuoden 2004 keväällä Euroopassa julkaistu Drakengard oli yksi ensimmäisistä uuden ja uljaan Square-Enixin julkaisemista peleistä. Kahden vanhan roolipeliveteraanin uuden yhteenliittymän ensimmäiset tuotokset jakoivat vahvasti mielipiteitä, eikä Drakengard ollut poikkeus. Dynasty Warriors -henkisessä yksinkertaisessa mättöpelissä ohjattiin mykkää Caim-nimistä sotilasta, jolla oli omituinen yhteys jättiläismäiseen lohikäärmeeseen. Simppeliä maassa tapahtuvaa mätkintää piristivät kehittyvien aseiden ja kohtuullisen juonen lisäksi myös lohikäärmeellä pelattavat taisteluosiot.

Vaikka peli jakoi mielipiteitä, myi se kuitenkin kohtuullisen hyvin, ja jatko-osa oli luonnollisesti itsestäänselvyys. Ensimmäisestä Drakengardista vastannut Cavia sai nyt uuden mahdollisuuden, ja ainakin Japanissa Drakengard 2 on saavuttanut erittäin hyviä myyntilukuja. Onko pelistä sitten oikeasti mihinkään, ja miten se uppoaa eurooppalaiseen pelimakuun?

Drakengard 2:n tapahtuvat saavat alkunsa 18 vuotta ensimmäisen pelin päättymisen jälkeen, kun Legna-lohikäärmeen kasvattama Nowe-poika astuu maailmaa suojelevien Sinetin Ritareiden palvelukseen. Ritarit suojelevat kaukaisissa paikoissa olevia avaimia, joilla maan sisällä vellova myrkyllinen kaasu pysyy kurissa. Hyvin pian Nowelle kuitenkin paljastuu, että ritareilla ei olekaan ihan puhtaita jauhoja pusseissaan, ja soppa on valmis.

Uutta, vanhaa ja lainattua

Perusidealtaan Drakengard 2 on hyvin samanlainen peli kuin pari vuotta vanha edeltäjänsäkin. Pidempiin kappaleisiin jakautuva tarina on jaettu lyhyisiin ns. virsiin, joiden pituudet voivat olla mitä tahansa minuutista ylöspäin. Virret jakaantuvat karkeasti kolmeen eri luokkaan: luolastoihin, suuriin kentillä käytäviin taisteluihin sekä lohikäärmeen selässä suoritettaviin ilmatehtäviin. Näistä suuret taistelut ovat ehdottomasti mielenkiintoisimpia, koska niissä Nowe voi hypätä käytännössä milloin vain Legna-lohikäärmeen selkään ja grillata maassa kiusanneet vihollisjoukot parilla tulipallolla.

Nowen siivekäs aisapari ansaitsee itse asiassa tarkemman erikoismaininnan. Sen kontrollit ovat toimivat, ja vihollisjoukkoja myrskyn lailla paiskova tulivoima saa suun virneeseen. Erityisesti ykkösosaan verrattuna huomattavasti tehokkaammat erikoishyökkäykset ovat erittäin tyydyttäviä. Nowelle tuon tuosta ystävällisesti kettuileva lohikäärme on myös tarinan hauskimpia henkilöitä. Toinen olennainen uudistus taisteluun on se, että Nowen seuralaiset eivät enää ole vain lyhytkestoisia erikoishyökkäyksiä, vaan pelattavia hahmoja, joilla on omat aseensa ja erikoishyökkäyksensä. Peli rohkaisee vaihtelemaan hahmoja aktiivisesti, sillä hahmoilla on omat etunsa eri vihollistyyppejä vastaan.

Vastaan tulevat viholliset ovat Dynasty Warriors -perinteiden mukaisesti pääasiassa helposti kaatuvaa harmaata massaa, mutta satunnaiset erikoishirviöt ja pomotaistelut pitävät taistelutaidot vireessä. Aseet keräävät hahmojen tapaan kokemusta, ja kokemustason myötä sekä niiden ominaisuudet että erikoisliikevalikoima kasvavat. Pelattavaa hahmoa voi vaihtaa lennossa, ja näin kannattaakin tehdä, sillä yhteen hahmoon luottaminen voi myöhemmin kostautua kohtalokkaasti. Taistelusta itsestään ei onneksi juuri moitteen sijaa löydy, tosin vapaasti pyörivä kamera aiheuttaa erityisesti ahtaissa tiloissa toisinaan ongelmia.

Juonitehtävien lisäksi tekemistä ei hirveästi ole. Kokemusta ja rahaa voi kerätä tarjolla olevissa vapaatehtävissä, ja rahat voi puolestaan tuhlata kaupungeista löytyvissä kaupoissa. Pääpaino on kuitenkin juonen seuraamisella, ja sitä siivittävät runsaat animaatiopätkät ja suuri määrä digitoitua puhetta. Puhenäyttelyyn olisi toivonut nykyään muodiksi muodostunutta ratkaisua sisällyttää peliin myös japanilainen ääniraita.

Vaikka Drakengard 2:ta tähdittävän mukabrittiläisen penniteatterin kuunteleminen ei pahoinvointireaktioita aiheutakaan, ääninäyttelyn taso vaihtelee hahmosta riippuen siedettävästä erittäin heikkoon. Lisäksi Nowen persoona on pelin alkuvaiheessa ärsyttävä.

Ei taidolla, vaan tyylillä

Yksinkertaisesta peli-ideasta ja hiukan ärsyttävästä päähenkilöstä huolimatta Drakengard 2:n pelaaminen on kuitenkin varsin tyydyttävää. Grafiikka ajaa asiansa, animointi on sulavaa eikä PS2 nikottele suurtenkaan vihollismassojen kanssa. Tuhon kylväminen taistelukentälle jaksaa yksinkertaisuudestaan huolimatta viihdyttää yhä uudelleen ja uudelleen.

Toiminta on myös pilkottu sopivan kompakteihin jaksoihin, joten pelin parissa voi viettää lyhyitäkin hetkiä. Toisaalta tarinaa seuraa mielellään pidempiäkin aikoja, ja Nowen kasvu vahvojen naisten heittopussista omilla jaloillaan seisovaksi soturiksi lieventää hieman sankarin alussa ärsyttävää persoonallisuutta.

Dynasty Warriorsin henkisenä mätkintäpelinä Drakengard 2 on huomattavasti parempi kokonaisuus kuin lajityypille nimen antanut Koein pelisarja. Erityisesti Drakengard 2 on huomattavasti laadukkaampi esitys kuin viime numerossa arvosteltu, samanlaista meininkiä huomattavasti karsittuna tarjoava Demon Kings. Ensimmäistä Drakengardia kavahtaneita tai pelityyppiä muuten vierastavia Drakengard 2 tuskin saa innostettua, mutta lajityyppinsä edustajana se on viihdyttävä, laadukas ja tasapainoinen kokonaisuus.