Yksi hyvä ajatus voi tehdä hyvän pelin. Nintendo DS:n Drawn to Life -tasohyppelyssä tämä ajatus on piirtäminen. Ihme että tällaisen ideointiin meni näinkin paljon aikaa, kun ottaa huomioon, että koko käsikonsolin ohjausväline on kynä.
Nuorille piirtelijöille selkeästi tähdätty peli tarjoaa heti aluksi mukavaa hivelyä. Pelaaja on kissankorvaisen Raposa-kansan voimallinen luojajumala, joka piirtää luomiskertomukseen oman näkemyksensä maailmasta ja sen maisemista. Sitten painutaan pitkille päiväunille, jotka loppuvat kun hädässä olevat kansalaiset rukoilevat suurta luojaa apuun. Tärähtänyt roisto on vienyt pyhän luomisen kirjan, ja ilkimyksen käsissä siitä on syntynyt suuri mustepimeyspilvi ja kaikenlaisia ikäviä örkkejä.
Jumalallinen pelastustehtävä alkaa sankarin luomisella. Pelaaja vuodattaa ihmevoimaa puiseen mallinukkeen, jonka päälle piirretään pelastajan kuva. Peli tarjoaa avuksi ruudukon, joka on jaettu raajoihin, päähän ja torsoon. Siihen aletaan piirtää omanmieleistä sankaria, sillä pelin valmiit ukot on tarkoitettu vain esimerkeiksi.
Tässä vaiheessa Drawn to Life näyttää taikansa. En odottanut koko peliltä yhtään mitään, mutta piirtäminen onkin yllättävän hauskaa. Monta eri zoomaustasoa mahdollistavat erilaiset piirrostyylit. Vapaalla kädellä syntyy rentoa ja sotkuista jälkeä, ja täydellä suurennuksella yksittäiset pikselitkin voi naputella oikeisiin kohtiinsa.
Nuorempi pelaaja voi siis sutaista kasaan jotain nopeaa, kun taas retrografiikkaa rakastava pelifriikki voi luoda uudestaan nostalgiset spritehahmot vaikka kuusnelosen Bruce Leestä. Itse synnytin värikkään sekä abstraktin mössösankarin, kopion Halo-pelien Master Chiefistä ja törkeän olion, jota ei voi perhelehden sivuilla mainita. Merkittävää näissä luomuksissa on se, että en osaa oikeasti piirtää lainkaan, mutta tuntikausien tuskailulla syntyi oikeasti hienon näköisiä hahmoja (vaikka sen itse sanonkin).
Muu peli on sankarin synnyttämistä vähäisempää puuhaa. Perustoiminta on klassista ja täysin yllätyksetöntä Mario-tyylistä tasohyppelyä, jossa sivuittain rullaava sankari keräilee kolikoita, ammuskelee ja pomppii olioiden päiden päällä. Tuntuu kuitenkin mukavalta katsella, kun oma luomus liikkuu ruudulla. Pelin animaatiosysteemi varmistaa, että huolella piirretty ukkeli myös liikkuu järkevän näköisesti. Vahinkoa ottaessaan sankarista paljastuu taustalla olevia mallinuken raajoja. Se tuntuu suorastaan loukkaukselta suurella vaivalla piirrettyä ukkelia kohtaan. Toisaalta pelin vaikeutta syö se, että sekä kerättävät bonukset että viholliset nollautuvat, kun pelaaja käy tarpeeksi kaukana. Elämä ei siis lopu käytännössä koskaan.
Lisäksi pelimaailmaa maustetaan muilla omilla luomuksilla. Sekä paikoillaan olevat että liikkuvat tasot ja erilaiset hyppyjouset piirretään itse. On siis omasta viitseliäisyydestä kiinni, pomppiiko sankari kauniisti kuvioiduilla pilvillä vai mustilla möykyillä, joissa lukee tikkukirjaimin ”hyppää tähän”. Välillä saa värittää erilaisia ajoneuvoja, joita ei voi kuitenkaan suunnitella täysin itse.
Drawn to Life ei tee suurta vaikutusta hyppelypelinä, mutta oman pelihahmon luomisessa on todella jotain pelifania innostavaa. Jos piirtäminen ei silti ajatuksena innosta, tähän peliin ei kannata tuhlata rahojaan. Meille sisäisille sekä varsinaisille lapsille Drawn to Life tarjoaa hetkellisen kosketuksen unelmaan oman videopelin luomisesta. Toivottavasti tekijöiltä saadaan vielä kunnianhimoisempi jatko-osa.
Piirtäminen peleissä
Peleissä töhertely ei suinkaan ole Drawn to Lifen keksintöä. Super Nintendolla piirreltiin hassuja animaatioita Mario Paintissa jo vuonna 1992. On suoranainen ihme, että Wiille ei ole kuulunut jatko-osaa. Herätys, Nintendo! Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa tsekata myös Petri Purhon tekemä ja tämän vuoden Independent Game Awardseihin ehdolla oleva pc-väriliitupeli Crayon Physics Deluxe sekä sen edeltäjä Crayon Physics osoitteessa www.kloonigames.com/crayon/