Driver: Parallel Lines / Arvostelut / pelaaja.fi

Driver: Parallel Lines

21.04.2006 // Kirjoittanut: Tero Lehtiniemi
20

Driver-pelisarjasta vastanneella Reflectionsilla on nyt paljon pelissä. Loistavan ensimmäisen Driverin jälkeen sarjan matka on ollut jyrkkenevää alamäkeä, joka huipentui surkeaan, mutta yllättävän hyvin myyneeseen Driv3riin. Driver-sarjan neljännestä osasta onkin muodostumassa merkittävä peli kahdella tapaa: se on samalla Reflectionsin mahdollisesti viimeinen mahdollisuus lunastaa maineensa takaisin sekä peli, joka päättää talousvaikeuksissa painivan julkaisija Atarin kohtalosta. Pelisarjan neljäs, Parallel Linesiksi nimetty osa voikin helposti olla sekä Reflectionsin että Atarin uusi aamunkoitto. Tai vaihtoehtoisesti molempien joutsenlaulu.

Olimme viime kesänä Reflectionsin luona Newcastlessa katsomassa, minkälaiseksi uusi Driver oli muotoutumassa. Tunnelma oli jo silloin anteeksipyytelevä, ja Reflectionsin väki rehellisesti tunnusti ottaneensa opiksi Driv3rin kanssa tehdyistä virheistä. Veneet ja huimasti rahaa vieneet Hollywood-näyttelijät on heitetty romukoppaan, ja jalkaisin suoritettavat osuudet on pidetty minimissä. Pääpaino on viety sinne, minkä suhteen alkuperäinenkin Driver ihastutti: takaa-ajoon. Mitä nämä muutokset sitten käytännössä tarkoittavat, nyt kun peli on vihdoin valmis?

Ensinnäkin Driver: Parallel Linesissa sarjan vakiosankariksi muodostunut peitekyttä Tanner saa tehdä tilaa The Kidiksi nimetylle maalaispojalle, jolla on suuri unelma tulevaisuudesta suurkaupungin rikollisena. Paikkana on New York, ja aikana funkin, afrojen ja takatukkien luvattu aikakausi, 70-luku. Pelin aikajana ei kuitenkaan ole aivan näin tiukka, vaan The Kidin edesottamuksia päästään seuraamaan myös myöhempänä ajanjaksona.

Hippielämää

Driver: Parallel Linesin näyttämönä toimiva New Yorkin kaupunki on mallinnettu yli 60 000 paikan päältä otetun valokuvan turvin, ja se näkyy. Queens, Harlem, Manhattan ja jopa Hudson-joen toiselta puolelta löytyvä New Jersey tuntuvat uskottavilta ympäristöiltä ja kuhisevat elämää. Tutut maamerkit löytyvät ja hyödynnetäänpä niitä pelin tehtävissäkin. Parallel Linesin sydän on hieman alle 40 tehtävää käsittävä tarina, jonka lisäksi tarjolla on kymmenkunta erilaista minipeliä, jotka toimivat ylimääräisenä ajanvietteenä ja rahanlähteenä.

Pelin kuvakulma, täysin vapaamuotoinen liikkuminen ja ympäri karttaa sijoitetut tehtävät luovat helposti kuvan köyhän miehen Grand Theft Autosta, mutta onneksi Reflections on Driv3rin jälkeen tajunnut, että suutarin on parempi pysyä lestissään. Mainiosti animoitu The Kid kyllä tottelee jalkaisin komentoja huomattavasti paremmin kuin Tanner ikinä, ja vielä betassa raivostuttavasti tökkinyt autojen kaappaaminen toimii kuin unelma. Tästäkään huolimatta ratin äärestä ei jalkaudu kovin mielellään, eikä siihen tehtävien puolesta kauheasti ole tarvettakaan.

Tehtävät koostuvat pääosin huimista takaa-ajoista, joissa pelaajan ajokki on tilanteesta riippuen joko takaa-ajaja tai takaa-ajettu. Ampuminen hoituu niin auton ikkunasta kuin moottoripyöränkin selästä. Tarkka tähtääjä voi esimerkiksi napsauttaa edellä kulkevan auton kuskin hengiltä tai puhkoa tämän ajaman auton renkaat. Itse ajaminenkin on kunnossa: tuntuma autojen ja muiden kulkuneuvojen puikoissa on erinomainen. Vauhdin hurmaa haittaavat ainoastaan edessä matelevat sunnuntaiautoilijat sekä vastaantulevien kaistaa häikäilemättömästi käyttävät . Ajamista ryydittää erinomainen, aikakaudesta johtuen varsin funkpainotteinen soundtrack.

Tämän lisäksi rauhallista ajelua ja tehtävien suorittamista häiritsevät New Yorkin oikeassakin elämässä viime aikoina kunnostautuneet poliisivoimat. Taattuun Driver-tyyliin myös virtuaaliset virkaveljet ovat työssään varsin tehokkaita, ja kerran perään lähtenyttä lainvartijaa ei yleensä ihan noin vain karistetakaan. Tiukan vastuksen takaa-ajoissa tarjoavat ja raskaampaa tulivoimaa varsin herkästi avukseen kutsuvat poliisivoimat saavat Grand Theft Autojen sinivuokot vaikuttamaan lähinnä leikkipoliiseilta. Valitettavasti pieniäkin liikennerikkomuksia tekevän autoilijan jahtaaminen pyssyt laulaen antaa vähän huonon kuvan rapakon takaisesta poliisikulttuurista.

Sakkoja, sakkoja

Jotta poliisien kanssa selviäminen ei menisi aivan mahdottomaksi, on lain kouran pakoilemiseksi tarjolla muutama apukeino. Poliisien kiinnostuksen The Kidiin näkee ruudun oikeassa alareunassa olevasta rikemittarista. Ne ovat erilliset jalankulkijalle ja autolle, joten ovela rikemittarilla kikkailija voi sopivan paikan tullen apostolinkyytiin vaihtamalla hämätä poliiseja.

Ympäri kaupunkia sijoitetut autoverstaat mahdollistavat rikemittarin puhdistuksen, sekä uuden maalipinnan ja muiden kosmeettisten uudistusten lisäksi myös autojen virittämisen. Mistään Gran Turismo -tyylisestä tuunauksesta ei ole kyse, vaan käytännössä vaihtoehdot rajoittuvat muutamiin moottoreihin, luodinkestäviin renkaisiin ja muihin käteviin lisävarusteisiin.

Pakeneminen ja kolarointi ovat kuitenkin usein riittämättömiä toimenpiteitä, ja tämän vuoksi The Kidillä on käytössään kohtuullinen valikoima tuliaseita, aina pistooleista ja haulikoista raketinheittimen kaltaiseen raskaampaan aseistukseen. Jalkaisin tulitaistelun kontrollit eivät ole järin erikoiset, joskin manuaalinen tähtäys tuntuu luontevammalta kuin GTA-sarjan peleissä. Asiaa ei tosin juuri tarvitse murehtia, koska suurin osa toiminnasta tapahtuu auton ratissa.

Reflections on Driver: Parallel Linesillä lunastanut lähes kaiken lupaamansa. Driv3riä vaivanneet ongelmat ovat poissa: bugeja ei tullut vastaan, tehtävien vaikeustaso on kohdallaan ja ne on usein jaoteltu helposti uudelleenyrityksen mahdollistaviin osioihin. Hieman harmittavana juttuna vielä kesällä hehkutetusta moninpelistä ei ainakaan Xbox-versiossa näkynyt jälkeäkään.

Ulkonäöllistä yhdenmukaisuutta lukuun ottamatta GTA-touhuun on pyritty tekemään selkeä pesäero. Grafiikka on kaunista, animaatio sulavaa ja kontrollit kunnossa sekä jalkaisin että ratissa. Järkyttävää vedessä pelleilyä ei enää ole, ja juonta seuraa mielellään. Driver: Parallel Lines on takaa-ajopelinä erinomainen kokemus, ja sen myötä onkin hyvä toivoa menestystä jatkossa sekä Atarille että Reflectionsille. Hyvästi Tanner, sinua emme jää kaipaamaan.

Reflections Interactive

Reflections-firma tarkoittaa monelle varmasti vain Driver-pelisarjaa, mutta tämä on vain osa totuutta. Newcastlelaisyritys on tehnyt pelejä jo yli 14 vuoden ajan, ja tuli jo Amiga-aikoina kuuluisaksi Shadow of the Beast -pelistään, joka luetaan yhdeksi laitteen klassikkopeleistä. Reflectionsin perustaja Martin Edmondson poistui yrityksestä vuoden 2004 lopulla ja ajautui lopulta oikeustoimiin julkaisija Ataria vastaan syyttäen tätä perusteettomasta irtisanomisesta. Talousvaikeuksissa painiva julkaisija ja Edmondson saivat äskettäin riitansa sovittua, mutta nahina tuli Atarille kalliiksi: entinen Reflections-pomo veti kanteensa pois vasta saatuaan kohtuullisen 4 miljoonan dollarin kipurahan, joka tosin maksetaan osissa ja osittain yrityksen osakkeina. Martinin veli Gareth jatkaa Reflectionsin palveluksessa.

8/10

Kommentit

Käyttäjän jayto kuva
jayto

paranee loppua kohden lujaa

Käyttäjän Wicked Soul kuva
Wicked Soul

Paras Driver.

Käyttäjän sami kuva
sami

grafiikka ei varmaan oo kovin kummosta mut okei

Käyttäjän tombbi kuva
tombbi

Nyt on tullu pelailtua hieman ja päässyt mukaan.

Käyttäjän vapaus_valita kuva
vapaus_valita

idea edelleen hukassa

Käyttäjän falcon030 kuva
falcon030

Tuo mieleen taas wanhat kunnon Driverit

Käyttäjän jones kuva
jones

Parempi Driver kuin pari muuta jatko-osaa

Käyttäjän madKORfan kuva
madKORfan

Huonosti tehty GTA.

Käyttäjän Magni 5b kuva
Magni 5b

Poliisit ärsyttää alus, mut niihin tottuu

Käyttäjän rollari kuva
rollari

paras

Nostoja