Ankallissankarit retrotunnelmissa
Carl Barksin hahmojen kasvattamalle ankkakansalle ei tarvinne tänäkään päivänä vääntää rautalangasta, mikä on vauhtimestoista se kaikkein hurjin. Nykypelaajille sen sijaan on toisinaan muistutettava, että maailman rikkain (ja kitsain!) ankka oli 8-bittisillä kultavuosilla myös merkittävä videopelihahmo.
Roope-sedän pelisankarin maineen loi muun muassa Nintendo Entertainment Systemin rakastettu tasoloikkaklassikko DuckTales, jonka odottamaton paluu nykykonsoleille hemmottelee nostalgiannälkäisiä makunystyröitä. DuckTales Remastered on tehty muutaman vuoden takaisten Mega Man 9– ja 10 -pelien tavoin retropelaajien ja nostalgian ehdoilla, vaikka ulkoasua onkin päivitetty upean sarjakuvamaiseksi ja tuttujen kenttien rakennetta hieman sujuvammaksi.
Vanhanaikaisuus esiintyy pelissä kuitenkin suurimmaksi osaksi hyvällä tavalla. Se ei aliarvioivasti pitele pelaajiaan kädestä, vaan tarjoaa rehellisen haastavan 2D-tasoloikkakokemuksen. Kävelykepillään loikkivalla Roopella pelaaminen on hauskaa, sillä totuttelun jälkeen ohjakset toimivat toivotulla tarkkuudella kiperissäkin tilanteissa muutamaa harvaa poikkeusta lukuun ottamatta. Keppihypyt ovat sen verran ilmavia, että visukinttu voi liikkua tavallista nopeammin ja niputtaa petoja ja Karhulan konnia kuin parhaina Klondiken päivinään. Ilmalennoista ei kuitenkaan pidä innostua liiaksi asti, sillä kenttien kattotasanteissa saattaa piillä omat vaaransa.
Klassikon tavoin huomion keskipisteenä on haaste ja uudelleenpelattavuus, onhan mukana vain seitsemän kenttää, mikä sekin on kaksi enemmän kuin alkuperäisessä. Koska kenttäsuunnittelu ja varsinainen pelaaminen on kuitenkin sujuvaa, kynnys uudelleenpeluuseen ja taidekuvien kaltaista bonussisältöä avaavien aarteiden metsästämiseen on pieni ja houkutteleva – siitäkin huolimatta, että Amatsonin, Transilvanian ja Kuun kaltaisissa maisemissa liialliset virheet kostautuvat heittämällä pelaajat kylmästi takaisin tehtävävalikkoon. Jokainen tietää itse, mieltääkö ratkaisun omassa pääkopassaan huonoksi pelisuunnitteluksi, lyhyen pelin väkinäiseksi pitkittämiseksi vai voitettavaksi haasteeksi.
Monien parjaamat tarinaosuudet eivät haitanne suomalaista ankkafania lainkaan, vaikka ne hieman DuckTales Remasteredin rytmiä rikkovatkin. Roope-sedän, ankanpoikien ja Kulta-Into Piin kaltaisten hahmojen sananhelinä on luonnollista ja hahmojen luonteelle uskollista, eikä Disney-tyyliä lyttää edes nykyään hieman pimentoon jääneet Ankronikka-vakiokasvot, kuten Heimo Huima ja luola-ankka Bubba.
DuckTales Remastered on retropeli retrofaneille, mutta sen kohdalla aika ei ole kullannut muistoja. Tasoloikkapelien ystävät, jotka haluavat haastaa itsensä, voivat nostaa Roope-sedän huoletta monien muiden nykypäivänäkin porskuttavien tasoloikkasankareiden rinnalle.