Tekijä: Humble Hearts
Julkaisija: Microsoft Studios
Myynnissä: nyt
Pelikoneet: Xbox 360 (testattu)
Verkossa: Ei
Kaunis ja älykäs seikkailu
Dust: An Elysian Tail on käytännössä Dean Dodrill -nimisen suunnittelijan tyystin yksin tekemä peli. Ääninäyttelyä ja pelin äänimaisemaa on ollut tekemässä joukko muitakin ihmisiä, mutta Doddrill on tehnyt itse noin 80 prosenttia koko toimintaseikkailusta. Tätä on vaikea käsittää peliä pelatessaan, sillä niin onnistunut kokonaisuus se on.
Ensimmäisenä huomio kiinnittyy pelin ulkoasuun, joka henkii 90-luvun animaatioita tyylitajuisella tavalla. Monia pelin ällösöpö look ja piipittävästi puhuvat eläinotukset varmasti ärsyttävät, mutta meille animaatiodiggareille peli on silkkaa nannaa ulkoasultaan. Käsin piirretyt taustat näyttävät eläviltä, ja hahmot ovat suurisilmäisiä. Vaikka peliä pelataankin 2D-kuvakulmasta eli suoraan sivulta, toimii ratkaisu hyvin. Missään vaiheessa graafinen loisto ei kuitenkaan mene itse pelin edelle, vaan kaikki toimii tasapainossa.
Juoni kulkee perinteisiä fantasialatuja. Alussa päähahmo herää muistinsa menettäneenä, ja paikasta toiseen juostaan tekemässä erilaisia tehtäviä. Pikkukylistä tulee persoonallisten asukkien pikkutehtäviä, mutta niitä ei ole pakko suorittaa. Juonenkuljetus ja käsikirjoitus ovat melko tavanomaista fantasiahuttua. Pari kertaa vastaan tulee kuitenkin tilanne, josta huomaa, ettei nyt olla ihan isojen pelitalojen tuotoksen ääressä. Kun pikkupoika itkee kuollutta isäänsä, ollaan tunteikkaalla Topi ja Tessu -tasolla, ja hyvä niin.
Taistelu on se osa-alue, joka erottaa jyvät akanoista roolipelivaikutteita sisältävien toimintapelien genren sisällä. Dustissa homma toimii muutaman napin avulla, mutta on silti mukavan monipuolista pitääkseen mielenkiinnon yllä. Etenkin päähahmon mukana lentelevän Fidget-hahmon kanssa yhteistyössä suoritetut hyökkäykset luovat ruudulle komeasti tappavaa tulta ja tuisketta. Peliveteraanien kannattaa heittää vaikeustaso heti alussa ylös, sillä helpoimmilla tasoilla kuoleminen on liki mahdotonta.
Toimintansa vuoksi Dustia on verrattu Metroid Prime– ja Castlevania-pelisarjoihin, mikä on harhaanjohtavaa. Pelin sielun vuoksi lähin vertailukohta sille ovat japanilaiset roolipelit, vailla niiden jäykkää patsastelua. Dust: An Elysian Tail on satu meille lapsenmielisille aikuisille. Harvoin on tullut vastaan peliä, jonka haluaa pelata loppuun asti nimenomaan juonen vuoksi.
Ihan täysosuma peli ei silti ole. Tavaroiden keräily on turhaa puuhaa, ja pitkien pelisessioiden aikana toiminta käy välillä puuduttavaksi. Myös muutamat tasoloikkakohdat muistuttavat siitä, että suutari pysyköön lesteissään ja tasoloikka vain tasoloikissa.
Silti Dust: An Elysian Tail on parhaimmillaan nautittava satukertomus.