Sanotaan, ettei sota yhtä miestä kaipaa. Väärin. Dynasty Warriors 6 opettaa, että sota kaipaa vain yhtä miestä. Jokaisessa taistelussa hutkitaan omin käsin hengiltä satoja tai jopa tuhansia sotilaita.
Dynasty Warriors -sarja on aina perustunut häpeilemättömän yksinkertaiseen ja mieltä turruttavaan mutta hauskaan nappien hakkaamiseen, eikä kuudes osa ole poikkeus. Uudelta sukupolvelta järeitä uudistuksia odottava pelaaja jää kuitenkin nuolemaan näppejään.
Unohdettu kansa
Sarjaan tutustuneille pelin kaava on tuttu. Muinaisessa Kiinassa urhea kenraali tukee kirkasotsaista mestariaan Liu Beitä, joka yrittää kukistaa pahan vastustajansa ja tuoda rauhan maahan. Maailmoja syleilevä dialogi ja karmea ääninäyttely ovat tappava yhdistelmä, joka vie hengen muuten kiehtovalta juonelta.
Jokainen Dynasty Warriors -peli on käsitellyt samaa teemaa, eikä kuudes osa tuo siihen mitään uusia vivahteita. Neljätoista peliä ja lisäosaa samasta aiheesta on jo lievästi sanoen liikaa, mutta pelit käyvät kaupaksi, joten Koeilla ei ole mitään syytä panostaa lisää kehitystyöhön.
Se on sääli, sillä mahtavan sivilisaation historiassa on mieleenpainuvia tapahtumia, kuten oopiumisodat ja mongolien valloitukset, jotka tarjoavat aineksia lukemattomiin peleihin. Klassikkolautapeli Marco Poloa pelanneet muistavat mongolikeisari Kublai-kaania lämmöllä.
Rötösherrajahti
Taistelutantereella hyörii tuhansia solttuja, mutta heistä ei kannata välittää liikaa. Tähtäimessä ovat kenraalit, joiden nirhaaminen saa heikkomielisten rivimiesten moraalin laskemaan, jolloin ne ottavat jalat alleen.
Johtajien paikantaminen ei ole vaikeaa, sillä jokaisen hahmon yläpuolella lukee hänen sotilasarvonsa. Varuskuntien valtaaminen on myös ensiarvoista, sillä niistä saa lisäjoukkoja ja energiaa. Sankarilliset teot palkitaan joukkojen ja muiden kenraalien nousevalla moraalilla.
Kokemusjärjestelmää on päivitetty hieman. Sankarin hyökkäys, puolustus ja energia kasvavat tuttuun tapaan, mutta nyt pelaaja saa itse valita, mihin suuntaan hän soturiaan kehittää.
Kyllä Koei tietää
Mätkinnän merkittävin uudistus on Renbu-järjestelmä. Se korvaa aiemmin aseisiin perustuneet kombot mittarilla, joka täyttyy hyökkäyksiä tekemällä. Jos ketjuttaa tarpeeksi monta hyökkäystä ilman vihollisten iskuja, Renbun taso nousee ja pelihahmo voi tehdä vieläkin pidempiä komboja.
Renbu tekee taisteluista yhden napin hakkaamista. Kovemman hyökkäyksen tekeminen ei kannata, koska normaaleja iskuja ketjuttamalla saa aikaan suurempaa tuhoa. Dynasty Warriors on siis entistäkin yksinkertaisempi. Kukapa olisi uskonut?
Dynasty Warriorsin kaavassa ei ole mitään vikaa. Se on hyvää aivot nollaavaa viihdettä, jota on myyty tasaisen varmasti. Taisteleminen on pidemmän päälle suorastaan hypnoottista, ja vihollislaumojen silpominen vie mennessään.
Seitsemän vuoden jälkeen olisi kuitenkin hyvä, jos pelissä olisi muitakin uudistuksia kuin tajunnanräjäyttävä tikapuiden kiipeäminen, uiminen ja kaksipiippuiseksi osoittautuva Renbu. Haastetehtävät ja lukuisat pelattavat sivuhahmot tekevät pelistä pitkäkestoisemman, mutta taisteleminen on samanlaista kaikilla hahmoilla. Sivuhahmojen välivideot tuovat tosin uusia näkökulmia juoneen.
Joutsenlaulu
Kuudennen osan suurin valtti on uuden sukupolven grafiikka, mutta peli ei säväytä yhtä paljon kuin Dynasty Warriors 2, jonka sotilasmassat herättivät ihmetystä PlayStation 2:lla. Joukkojen liikkuminen ei ole uskottavan näköistä, ja animaatio on tönkköä. Joukot ilmestyvät edelleen tyhjästä, mutta onneksi piirtoetäisyys on kasvanut. Hienoin areena on Pekingin Kiellettyä kaupunkia muistuttava palatsi.
Isommissa taisteluissa miehet juoksevat joskus ympäriinsä kuin päättömät kanat, joten tekoäly kaipaisi viilausta. Kenraalit sentään taistelevat fiksusti ja yrittävät piirittää vihollisensa, mutta niiden huudahdukset ovat tuttuja ja kuluneita. Musiikki on edelleen tasapaksua rokkia.
Dynasty Warriors 6 tarjoaa uuden ulkokuoren mutta ei uusia kujeita. Mätkiminen on yhä hauskan aivotonta, joten uskolliset fanit tuskin hylkäävät vanhaa sotaratsua, mistä Koei on varmasti kiitollinen. Toivottavasti tämä on sarjan viimeinen osa, joka sijoittuu muinaiseen Kiinaan.
Sotilasromantiikkaa
Dynasty Warriors -sarjan jokainen osa on perustunut kuuluisaan kiinalaiseen kirjaan San Guo Yanyi eli Kolmen kuningaskunnan romanssi. Sitä pidetään Kiinan ensimmäisenä varsinaisena romaanina. Sen kirjoitti Luo Guangzhong 1300- ja 1400-luvuilla. Kirja tulkitsee historiaa vapaasti, mutta se on silti hyvä opas aikakauden politiikkaan.
Kolmen kuningaskunnan romanssi kertoo Han-dynastian hajoamisesta vuosina 168–280 ja kolmen kuningaskunnan muodostumisesta. Se perustuu tuhat vuotta vanhempaan Kolmen kuningaskunnan kronikkaan.
Alun perin kirja oli varsin puolueeton kolmen valtion ja niiden johtajien suhteen. Myöhemmin on korostettu Shu-Hanin keisarin, Liu Bein, hyveellisyyttä. Hän on myös Dynasty Warriorsissa karismaattinen ja oikeamielinen johtaja.
Kirja on Sun Tzun Sodankäynnin taidon ja ennustuskirja Yijingin ohella yksi kiinalaisen sotataidon tärkeistä teoksista.