ELEX II -arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden huhtikuun numerossa 232. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!
Menneisyyden vanki
Vuonna 2001 moderni eurooppalainen tyyli ajoi tietokoneroolipelien innovaatioita. Keihäänkärjessä oli saksalainen Piranha Bytes, jonka Gothic toi avoimen maailman roolipeleihin elävyyttä, haastavuutta ja karua realismia. Studion yhdeksäs peli ELEX II jatkaa samalla linjalla, mutta on pakko tunnustaa jotain masentavaa. Tämän tyylin ropetuksen parasta ennen -päiväys oli kaukana takana jo vuonna 2017 alkuperäisen ELEXin ilmestyessä.
Fantasiaa ja scifiä sekoittava ELEX II sijoittuu hämmästyttävästi Itä-Eurooppaa muistuttavalle Magalan-planeetalle. Se on postapokalyptinen tunkio, jonka sivilisaatio kaatui asteroidin tipahdettua. Sama murkula toi mukanaan elex-ainetta, joka antaa pelin eri ryhmittymille tieteis- ja magiavoimia. Ykkösosassa borgimaisten albien porukkaan kuulunut Jax torppasi kahjon Hybrid-kyborgin maailmanvalloituksen, mutta olio ehti lähettää signaalin avaruuteen. Invaasiohan semmoisesta seuraa.
Jax-parka on nyt varoitellut uhasta vuosikaudet, mutta kukaan ei ole viitsinyt varautua vääjäämättömään muukalaishyökkäykseen. Siinäpä karua realismia. Kakkososan alussa Jax joutuu avaruuskoiran puremaksi ja saa hallusinaatioiden ohessa tehtäväkseen yhdistää Magalanin kansat vastarintaliikkeeksi. Ketään ei tietenkään kiinnosta auttaa ennen kuin klanipäinen perussankari suorittaa valtavan läjän tehtäviä avoimessa maailmassa.
ELEX II:n vahvuudet on nopeasti lueteltu. Magalan on pohjimmiltaan kelpo tapaus avoimien maailmojen joukossa. Tieteisfantasian raunioissa on paljon tutkittavaa, ja monet sivutehtävät ovat päteviä. Jaxilla on käytössään paranneltava rakettivyö, jolla voi toteuttaa Rautamies-fantasioita ilman halki liidellen. Erikoiskykyjen kehittyminen on kiinni siitä, mihin joukkoon Jax liittyy, joten pelillä on jopa uudelleenpeluuarvoa. Parasta on se, kuinka pelissä nähdään Magalanin kehitystä. Kartta on periaatteessa täysin sama, mutta paljon on muuttunut vuosien varrella. Ykkösosan pelanneet voivat bongailla tuttuja hahmoja uusissa seikkailuissa.
Valitettavasti heikompien puolien luettelo on paljon vaikuttavampi. 1990-luvun toimintapelin päähenkilöltä näyttävä Jax on ilmiömäisen tylsä. Häntä ei viitsi verrata puupalikkaan, koska se loukkaisi kasviperäisen aineksen dramaturgisia kykyjä. Pelin näkemys aikuisesta kerronnasta olisi ollut 15 vuotta sitten vakuuttava, mutta nyt se on kyynisyydessään kliseistä unilääkettä. Taas kerran kaikki ihmiset ovat tylyjä ja ahneita, ja maailma on täynnä koviksina poseeraavia Mad Max -nahkahoususällejä. Käsikirjoituksen taso heilahtelee tämän tästä kivasta nolostuttavaan.
Gothic-koulukuntaan kuuluu sekin, että maailma on vaarallinen ja pelaaja on jokaisen pusikosta hyppäävän liskorotan lounas. Taitojen kehittyminen on tuskaisen hidasta. Taistelu on parhaimmillaan köyhän miehen Soulsia, mikä korostuu piinallisesti Elden Ringin julkaisun jälkimainingeissa. Siinä missä aidossa Soulsissa isolla riskillä on iso palkkio, ELEX II:ssa palkkio on aina pieni. Vihollisten elämämittarit valuvat alas loputtoman hitaasti, vaikka kuinka tekisi täydellisiä väistöliikkeitä. Lisäksi kamerassa ja ohjauksessa on epämiellyttävä tuntuma, joka tekee taistelusta huonompaa kuin ensimmäisessä osassa.
Karu tosiasia on, että avoimen maailman pelit, roolipelit ja tarinalliset pelit yleensäkin ovat kokeneet valtavia harppauksia viimeisen vuosikymmenen aikana. Gothicin koulukunnan ideoita jatkaville euroropeille on siksi tärkeää roikkua kehityksen kelkassa. Hyvä esimerkki onnistumisesta on suhteellisen tuore GreedFall. Piranha Bytes tuntuu kuitenkin jumittuneen menneeseen, eikä edes kaltaiseni vanha Gothic-fani voi enää impata nostalgiahöyryjä. ELEX II on onnistuneemmista osistaan huolimatta vanhentunut ja auttamattoman keskinkertainen.