Tuiki, tuiki tähtönen
Keisari ei voi hyvin, kertoi sähkösanoma. Siitä alkoi eeppisyyden rajoja hipova matkani galaksin reunalta kohti kotia, Keisarikuntaa. Olinhan kaukana kotoa, syvällä potentiaalisen vihollisen alueella.
Elite: Dangerous on brittikaksikko David Brabenin ja Ian Bellin yli 30 vuotta sitten synnyttämän Elite-sarjan neljäs peli. Elite oli aikanaan mullistava mestariteos, joka väänsi peliteollisuuden ja -teknologian kelloja eteenpäin jättiloikalla. Sen jatko-osat eivät tehneet yhtä mittaamatonta vaikutusta, vaikka valtavia ja huikeita pelejä olivatkin. Vuonna 1995 julkaistun Elite III:n eli Frontier: First Encountersin jälkeen Elite IV:ää jäätiin odottamaan turhaan, lähes kahdeksi vuosikymmeneksi.
Avaruuspelit näet kuolivat 90-luvun puolivälin jälkeen. Genre mureni, tähdet pimenivät ja viimeisetkin avaruusmatkailijat päätyivät työttömyyskortistoon. Loput hiipuivat kuin tulitikkutytöt.
Vasta Kickstarter todisti, että pelaajat haluavat yhä avaruuteen, vaikka isot pelijulkaisijat eivät sitä uskoneetkaan. Pelaajilta kerättiin puolitoista miljoonaa euroa, minkä lisäksi Frontier Developments on kerännyt lisärahaa muun muassa pörssistä.
Suhteellisen pienellä budjetilla onkin saatu aikaan jotain uskomatonta – kuin alkuräjähdys, jonka seurauksena edessämme levittäytyy kokonainen galaksi.
Elite: Dangerous ei ole tyypillinen avaruusseikkailumme. Se on uskomattoman laaja hiekkalaatikko, joka levittää avaruuslentäjien eteen rajoittamattomat mahdollisuudet oman avaruuskarrieerin luomiseen. Moni peli toki lupaa, että voit rakentaa oman urasi: ole piraatti, kauppias, palkkionmetsästäjä, mitä haluat. Elitessä se ei ole pelkkää hypeä.
Myös GTA:t ovat avoimia hiekkalaatikoita. Niissä on kuitenkin tarjolla myös tukeva tarina sivutehtävineen, johon voi palata pelehtimisretkiltään. Monissa hiekkalaatikoissa pelaaja on se tietty maailman pelastaja, jonka ympärillä kaikki muu kieppuu. Elitessä sinä olet vain hiekanjyvä avaruuden määrättömällä rannalla, etkä edes osa tarinaa. Tarinakin on vain tausta, universumin valtarakenteiden poliittista draamaa, jonka kudelmaa kukin tulkitsee omasta lähtökohdastaan.
Elite onkin kuin kirja, josta on kirjoitettu vasta ingressi. Pelaaja täyttää tyhjät sivut omilla tulkinnoillaan, kokemuksillaan ja kertomuksillaan, joiden välejä Frontier satunnaisesti täydentää.
Tarinan etäisyys on sekä kannuste, haaste että ongelma. Joillekin peli ilman selkeää ja kantavaa tarinakaarta on turha. Heille Dangerous on toistaiseksi vain avaruusaluksen varustelusimulaattori: tienaa rahaa, jotta voit ostaa isompia aluksia, joita voit varustella, jotta voit tienata enemmän. Se on toki yksi tapa pelata, mutta ontto ja merkityksetön sellainen.
Sillä juuri nyt Elite on parhaimmillaan silloin, kun jokainen rakentaa itse oman tarinansa. Älä etsi horisontista väkinäisiä tavoitteita, vaan elämyksiä. Tee minkä koet mielekkääksi. Nauti ja luo pohjaa tulevalle. Ja hiljalleen huomaat, kuinka peli avaa uusia mahdollisuuksia ja tehtäviä mahdollistaen uusia rooleja ja kokemuksia. Näin peli muovautuu hiljalleen sellaiseksi kuin sinä haluat.
Samalla pelaajat vaikuttavat universumiin. Elite on näet rakennettu erikoisesti. Se on kuin yksinpelattava MMO, jota voi pelata myös verkkopelinä. Elite on aina verkkoyhteydessä, ja kaikki yksinpelaajienkin tapahtumat peilataan pääpalvelimien kautta kaikille muille. Jokainen vaikuttaa muiden näkemään universumiin, pelasi siten yksin- tai verkkopelitilassa.
Näin dynaaminen pelimaailma muuttuu ja kauppareitit elävät. Pelaajat lietsovat toisiaan foorumien kautta, aurinkokunnat leimahtavat kapinaan ja aggressiiviset valtakunnat aloittavat hyökkäyssotia naapuriplaneetoille ja -aurinkokuntiin – kaikki pelaajien ansiosta.
Samalla syntyvät myös omat tarinat, kuten minun ja kaverieni. Emme ole vielä edes nähneet toisiamme, mutta taitamme aluksillamme satojen ja tuhansien valovuosien taipaleita kohti Keisarikuntaa. Matkan varrella vaihdamme keskenämme kokemuksiamme ja vihjeitä herkutellen pelin upeudella ja laajuudella. Ja ihmettelemme, että mitä tämä yksi kaveri oikein tekee 300 valovuoden päässä lähimmästä asutusta planeetasta? ”Tutkimusmatkailen”, hän vastasi ja laittoi kuvia yöllä löytämästään mustasta aukosta.
Seuraavana päivänä minä kerroin tunnin kestäneestä taistelusta salakuljettajaliigaa vastaan ja siitä, kuinka pakenin riekaleiksi ammutulla aluksella. Ja sain lähes sydärin, kun äskeinen tekoälyvastustajani yritti tehdä minusta selvää vielä lähimmän avaruusaseman porteilla.
Jonain päivänä me näemme toisemme ja lennämme rinta rinnan muodostelmassa, laserit ladattuina, Keisarin kunniaksi. For the Empire!
Universumi on uskomaton ja kaunis, ja galaksin tutkiminen on upeaa ja hauskaa – ja tieteellisesti tarkkaa. Vai tällaiselta näyttää musta aukko… Ettekä uskokaan, millaista herkuttelua minulle on ihan vain kiertää uutta avaruusasemaa ja ihailla, kuinka se kiertää taustalla olevan planeetan tai auringon päälle. Niin, Elite: Dangerous on upeaa ja uskomatonta kovaa science fictionia avaruuden ja avaruusalusten ystäville.
Minun kirjoissani näillä pääsee kertasysäyksellä helkkarin pitkälle, mutta sen lisäksi se on myös ältsin hyvä peli. Peli, joka ei sovi kaikille.
Dangerous on näet myös hurjan vaikea. Ensimmäiset pari peliviikkoa ovat opaskirjojenkin avulla silkkaa yllätysten ja ahaa-elämysten tulvaa. Pelissä riittää valtavasti opeteltavaa ja sisäistettävää, ja iso osa perusmekaniikkaakin täytyy opetella kantapään kautta. Ohjekirjat ja harjoitustehtävät eivät kata läheskään kaikkea. Niitä varmasti viilataan ajan mittaan, mutta Eliten tämänhetkinen armottomuus on myös omalla tavallaan hienoa. Pelaajat heitetään syvään päähän: opi tai uppoa. Samalla osa pelaajista turhautuu ja joku putoaa väkisinkin kyydistä. Niin tosin kävi myös vuonna 1984.
Jos alkukynnyksestä pääsee yli, edessä on ylittämättömän nautinnollinen avaruusmatka. Pelimekaniikka on vaikeudessaankin selkeää. Avaruudessa lentäminen tuntuu mielettömän hienolta, mistä kiitokset paitsi immersiota lisäävälle käyttöliittymäsuunnittelulle ja äimistyttävälle grafiikalle, myös tajuntaa laajentavalle ja informatiiviselle äänisuunnittelulle. Jos tämä ei voita parhaat peliäänet -palkintoja, niin maailmassa on enemmän vääryyttä kuin uskoinkaan.
Kuten sanottua, Elite on hiekkalaatikko. Peli on sitä, mitä sinä haluat sen olevan. Se voi olla päämäärätön harhailusimulaattori tai avaruudellinen vastine Euro Truck Simulator 2:lle – jopa siinä määrin, että kaverit tekevät jo avaruusrekkamies-taustamusiikkilistoja. Itse teen satunnaisia rahtaus- ja sotilaallisia tehtäviä Keisarikuntaa tukeville ryhmittymille ja tähtään sotilasuralle laivaston freelance-palkkasoturina. Nostan myös hattuani niille, jotka ensin keräävät rahaa tutkimusmatkailualuksen varustamista varten ja suuntaavat sitten käymättömille korpimaille tutustumaan galaksin ihmeisiin.
Mikä hienointa, Elite: Dangerous on vasta matkansa alussa. Mitä galaktinen tarina tuo tullessaan? Missä thargoidit piilevät? Kauanko Keisari elää ja kuinka käy vallanperimyksen? Julkaistaanko planeettalaajennus jo tänä vuonna? Edessämme on upeita seikkailuja, ystävä kallis!