Puujalkavitsejä koko rahan edestä
Enter the Gungeon on uniikki paketti. Se yhdistää rempseällä huumorintajulla roguelike-mekaniikkoja ja japanilaisista räiskintäpeleistä tuttua luotihelvettimeininkiä. Siinä on potentiaalia ties mihin, mutta muutama pieni tasapainotusongelma latistaa kokonaisuutta.
Neljä onnetonta sielua on tuomittu ikuisiksi ajoiksi taistelemaan ja kuolemaan Gungeonissa, ikiaikaisessa ja aseaiheisessa luolastossa. Kerran toisensa jälkeen he pyrkivät kohti luolaston pohjalla odottavaa pääpahista vain kuollakseen matkalla ja herätäkseen sitten taas luolaston alussa. Eikö tähän painajaiseen tule ikinä loppua? Toki, mutta en kerro, miten!
Tämä siksi, että suuri osa Enter the Gungeonin huvista tulee siitä, että seikkaillaan kerta toisensa jälkeen satunnaisesti luodussa luolastossa, jossa on valtavasti salaisuuksia ja löydettävää. Vaikka peli päättyykin nopeasti ja tylysti armottomassa vihollistulituksessa, koko ajan saa avattua käyttöönsä uusia esineitä, bonuksia ja aseita, jotka tekevät uusista kerroista sujuvampia – teoriassa.
Enter the Gungeon on outo yhdistelmä The Legend of Zeldan luolastoja ja luotihelvettiräiskintää. Pelaaja juoksee luolaston huoneesta toiseen ammuskellen vihollisia, jotta ovet eteenpäin aukeaisivat. Viholliset pudottelevat rahaa, sydämiä, ammuksia ja muita tarvikkeita. Sinne tänne on sijoiteltu arkkuja, jotka sisältävät parempia aseita ja esineitä. Luolastosta löytyy myös kauppoja ja muita erikoishuoneita, jotka ainakin teoriassa auttavat pääsemään eteenpäin.
Pelattavuus ei kuitenkaan ole mitään Zelda-kamaa vaan kahden tikun räiskintää: yksi tikku liikuttaa, toinen tähtää. Viholliset paukuttavat tietenkin innokkaasti takaisin, ja jo toisessa kerroksessa tuntuu siltä, että suurin osa ruudusta on hohtavien ammusten peitossa. Pääasiallisena puolustuskeinona on kierähdys, jonka aikana pelaaja on haavoittumaton, mutta ei itsekään voi ampua.
Tunnelma on hirvittävän hektinen, sillä luoteja lentelee kaikkialta ja pelaajan kokoisten aukkojen löytäminen on hyvin haastavaa. Koskaan se ei ole mahdotonta, ja kun kuolema koittaa, syyllinen tuntuu usein istuvan näppiksen ja tuolin välissä.
Tarjolla on suuri valikoima erilaisia aseita, joista ne rempseimmät ovat todella hulluja. Miten olisi vaikka postilaatikon näköinen ase, joka ammuskelee kirjeitä ja sitten lippaan viimeisellä kudilla paukauttaa menemään räjähtävän paketin? Entä Haamujengin protonipyssy tai räjähtävä banaani, jonka voi heittää vihollisten niskaan?
Kun näitä hauskoja aseita saa, pelaaminen on aivan sikamaisen hauskaa. Viholliset kaatuvat vauhdilla, meno on tiukkaa, ja haaste kasvaa mukavaa tahtia. Valitettavasti näitä hauskoja aseita ei saa mitenkään hirveän luotettavasti, sillä Enter the Gungeon kaipaisi pahasti tasapainotusta.
Aseet on pääosin jemmattu lukittujen arkkujen taakse, ja peli on avainten suhteen hyvin kitsas. Minulle tuli useita pelikertoja, joissa jouduin pelaamaan parin kerroksen ajan surkealla peruspyssyllä, koska parempaakaan en yksinkertaisesti saanut. Ei ollut kivaa, sillä viholliset kestävät heikoilta aseilta kamalasti kuritusta, jolloin pelin tempo muuttuu tuskastuttavan hitaaksi.
Kokonaisuutena Enter the Gungeon on rosoinen kokemus. Kun se toimii, se todella toimii ja panee helposti kampoihin Nuclear Thronelle ja muille genren huippupeleille. Mutta kun se ei toimi aina. Hyvää tässä on toki se, että ongelmat ovat korjattavissa. Jos kehitystiimi jaksaa tuunailla numeroita kulissien takana, vain taivas on rajana. Nytkin peliä kannattaa ehdottomasti kokeilla, sillä ne huippuhetket ovat todella huippuja.