Walt-sedän viihdeimperiumin lähes 90-vuotinen taival on ollut monin tavoin sisältörikas. Menestystä on tullut niin animaation kuin sarjakuvankin puolelta, mutta monien tuotteliaiden tahojen tapaan Disney-studioiden pöytälaatikoista löytyy myös lukuisia epäonnistuneita ja unohtuneita luomuksia. Jopa Mikki Hiiren kunnian päivät ovat takanapäin, ainakin Yhdysvaltain mittapuun mukaan. Siinä missä Euroopassa hiirulaisen seikkailuja seurataan viikoittain ankkain vankan suvun kupeessa, rapakon takana Mikki on vajonnut vetonaulasta Disneyn söpöksi maskotiksi.
Epic Mickey pölyttää mapit ja mapittaa pölyt kertaheitolla. Deus Ex– ja System Shock -mies Warren Spectorin nimellä ratsastava peli heittää siimahännän maagiseen joutomaahan, jota asuttavat kaikki Disneyn enemmän tai vähemmät unohdetut hahmot Polle Koninkauluksesta Walt-sedän ensimmäiseen luomukseen, Osku Kaniin. Onnellisen eläkeparatiisin sijaan joutomaa on synkkä raunio, jota riivaavat piirroksia häivyttävät tinnerijärvet ja ilkeämieliset mustehirviöt. Vinksahtaneesta ilmeestään huolimatta joutomaa on monella tavoin Disney-fanien aarreaitta, sillä hahmot ja mielikuvitukselliset ympäristöt suorastaan pursuavat viittauksia kaikkeen vähänkään Disneyltä haiskahtavaan.
Avain rappiotilan korjaamiseen on maailman luomiseen käytetty sivellin, jonka Mikki on onnistunut nappaamaan matkaansa. Sivellin on eräänlainen moraalinen työkalu, sillä sen avulla siimahäntä voi korjata maailmaa maalilla tai rappeuttaa sitä entisestään tinnerillä. Spectorin peleille ominaiseen tapaan myös Epic Mickeyssä pelimaailma ja sen hahmot reagoivat pelaajan tekoihin, joista kuhunkin on omat seurauksensa. Lupaava konsepti kuitenkin vesitetään muutamilla rajoituksilla, jotka estävät sitä puhkeamasta kukkaansa.
Valintoja, valintoja
Joutomaan muokkaaminen on hauska idea, minkä lisäksi maalin ja tinnerin ruiskuttelu käy melko vaivattomasti pienistä tarkkuusongelmista huolimatta. Mielikuvitusta ei kuitenkaan voi päästää täysin valloilleen, sillä manipuloitavat tasanteet ovat valmiiksi määriteltyjä. Idean vaikuttavuutta laimentaa hieman se, ettei sen ympärillä pyöri kuin muutama erilainen pulmatilanne, joihin ei juuri saada lisäpotkua pelin edetessä. Askareet ovat turhan usein hidastempoisia ja toistuvia, ja ne sisältävät lähes poikkeuksetta puuduttavaa marhaamista.
Erityisen harmillista on, etteivät pelaajan taiteilut säily pelin muistissa, vaan vanhalle alueelle palatessa kaikki näyttää tismalleen samalta kuin ennenkin. Ratkaisu tuntuu varsin merkilliseltä ottaen huomioon, että pelaajat palaavat samoille alueille useaan otteeseen. Pelin painottaessa pelaajan valintojen tärkeyttä olisi vaivannäkö tunnustettava ja säilytettävä. Muokattavat alueet sulautuvat sentään toimivasti pelin tyylikkääseen yleisilmeeseen, josta ne löytyvät vaivattomasti värikkäämmän piirrospinnan tai tuhotuista tasanteista jääneiden ääriviivojen ansiosta.
Toisinaan valintojen seuraamukset eivät käy ilmi heti. Useimmiten mahdollisuutena on joko maalata, tinneröidä tai jättää tilanne kokonaan huomioimatta, joista jokaisessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Usein vastaan tulee myös tilanne, jossa pelaajalle tarjotaan aikaa vievä etsintätehtävä, jonka suorittaminen voi kuitenkin olla pienempi vaiva kuin vaihtoehtona oleva taistelu suuren vihollislauman kanssa.
Tärkeimpiin avaintilanteisiin lukeutuvat pomotaistelut, joissa vaihtoehtona on joko tinneröidä vastustaja olemattomiin tai maalata tämä omalle puolelleen. Mielenkiintoisempiakin vaihtoehtoja löytyy, joista kohtaaminen kapteeni Koukun kanssa on oiva esimerkki. Käydäkö suoraan miehen kimppuun vai loikkiako pelastamaan Helinä-keiju, mikä tuo tilanteeseen täysin uuden kulman. Juuri tämänkaltaisia hetkiä Epic Mickey kaipaisi enemmänkin. Vaikuttaminen Epic Mickeyn omaperäiseen ja vetoavaan tarinaan herättää ajatuksen pelin uudelleenpeluusta.
Siinä missä valintojen tekeminen on vähintäänkin tyydyttävää, Epic Mickey astuu harhaan ohjauspuolella. Liikkuminen halki mielikuvituksellisen piirrosmaiseman on harmillisen kankeaa, mikä korostuu pelin hyppelytilanteissa. Hyppyjen pituuksien arviointi menee helposti pieleen, mikä etenkin keräilytehtävien loppumetreillä harmittaa melkoisesti. Myös kameratyöskentely tekee parhaansa pelaajan suorituksen tärvelemiseksi. Kamera on vapaasti liikuteltava, mutta kääntely ristiohjaimella on tuskastuttavan hidasta. Säätömahdollisuuksien täydellinen puute on suuri miinus.
Perinteisemmät yhteenotot jatkavat samaa tinneröinnin ja maalaamisen välistä puntarointia, mutta varsinainen taisteleminen ei koskaan tunnu kaksiselta. Ohjauksen epätarkkuudet tekevät vihollisten ruiskuttelusta puuduttavaa varsinkin useamman vastustajan ollessa kehissä. Pomotaisteluissa ja yhtä konnaa vastaan taistellessa tilanne pysyy kasassa, mutta kamera ei pysy lainkaan useamman konnan matkassa. Tätä paikkaillaan kohtalaisesti mahdollisuudella lukittaa kamera viholliseen.
Epic Mickeyssä kaikki on alleviivatun mustavalkoista, mikä Disney-pelin luonteen ottaen on ymmärrettävää. Konsepti itsessään osoittaa runsaasti potentiaalia olemalla sekä hauska että mielenkiintoinen, minkä lisäksi pelistä paistaa rakkaus Mikkiä ja koko Disney-universumia kohtaan. Tekniset ongelmat ja tietyt ratkaisut pelisuunnittelussa pitävät kuitenkin huolen, ettei Epic Mickey pääse täyteen potentiaaliinsa kovasta yrityksestä huolimatta.
Vaihtopelaaja
Kirjoittanut [pelaaja_author:3255]
Epic Mickey on kaikessa kauneudessaan ja kekseliäisyydessään turhauttavan ristiriitainen peli, josta on vaikea saada selkeää otetta. Pelin toteutus ailahtelee laidasta laitaan, jolloin kiintoisan sisällön ja pelaajan nautintojen väliin jää liikaa etäännyttäviä kerroksia. Taustalta huokuu kuitenkin jatkuvasti aitoa rakkautta aihepiiriä kohtaan, mikä kumpuaa siimahännän pitkän historia oivaltavasta hyödyntämisestä.
Kuvasuunnittelu on ihastuttavaa ja omaperäistä. Edes satunnaiset ruudunpäivitysongelmat eivät riko mieluisaa tunnelmaa. Legendaarista Disney-taikaa tavoitetaankin kunnianhimoisesti ja osuvasti. On siis valitettavaa, että pelillisesti on usein menty sieltä, missä aita on matalin.
Uppiniskainen kamera on kuin muisto 1990-luvun tasoloikista, mitä ei voi kuin ihmetellä nykypäivänä. Tylsät taistelut eivät puolestaan pysty antamaan kaivattua lisäarvoa pelaamiseen. Myös kömpelö tasohyppely jättää toivomaan enemmän. Pelissä on lisäksi aivan liikaa tyhjiä hetkiä, kun laakea kenttäsuunnittelu ja hidas pelirytmi jättävät pelaajan tarpomaan pitkiä etäisyyksiä ilman jännittävää tekemistä.
Pensselillä sutiminen on etevimmillään taianomaista ja soveltuu peliin mainiosti. Valitettavasti tämäkin osa-alue on lopulta kovin kaksijakoinen, sillä maalaaminen tuntuu paikoin ihmeen keinotekoiselta ja päälle liimatulta kikkailulta.
Vaikka Epic Mickey parhaimmillaan onkin viihdyttävä ja erikoislaatuinen peli, se on kokonaisuutena hukattu mahdollisuus. On harmillista, että rahkeet eivät ole riittäneet pidemmälle – etenkin, kun kiintymys ja intohimo Mikkiä kohtaan ovat näinkin ilmeisiä.