Eternal Sonata on hyvä osoitus pelistä, jota ei koskaan olisi tehty lännessä. Ei niinkään siksi, ettei täällä juuri konsoliroolipelejä tehdä, vaan siksi että sen tarina sijoittuu kuuluisan säveltäjän, 39-vuotiaana tuberkuloosiin kuolleen Frédéric Chopinin kuolinvuoteellaan uneksimaan maailmaan. Idea on omituinen, mutta sen pohjalta on saatu aikaiseksi komea peli.
Eternal Sonata ei ole aivan yhtä perinteinen konsoliroolipeli kuin jokin aikaa sitten julkaistu Blue Dragon. Se on huomattavasti suoraviivaisempi kuin lajityypin pelit yleensä, muttei kuitenkaan liikaa.
Pelissä seurataan nuoren Polka-tytön, Allegretto-nimisen nuorukaisen ja tämän veljen Beatin matkaa selvittämään syitä Forten valtakunnan epäoikeudenmukaisuuksiin. Tarina on rakennettu vahvasti hahmojen ympärille. Polka on aranpuoleinen ja hyväsydäminen, mutta myös kuolemansairas ja pystyy siksi käyttämään taikuutta. Hän kerää matkallaan mukaansa monenlaista omalaatuista persoonaa, mukaan lukien itse Chopinin. Tarinan edetessä Chopin alkaa yhä enemmän ja enemmän epäillä, onko unimaailma sittenkään pelkkää tarua.
Pelin hyvin kirjoitettu dialogi tekee hahmoista sympaattisia. Tarina ei lähde filosofoimaan liiaksi, mutta on ajoittain jopa liiankin sydämellinen.
Chopinin elämänvaiheet on sidottu kiinnostavasti peliin ja sen teemoihin. Musiikki on tietenkin vahvasti läsnä jo pelkkien hahmojen nimien kautta, mutta myös vallankumousteema on mukana. Pelissä kuullaan Chopinin tunnetuimpia pianokappaleita kuuluisan pianistin Stanislav Buninin soittamana.
Innostus Chopiniin ja musiikkiin ei ole ihme, sillä pelin takaa löytyy Baten Kaitos -pelit tehnyt ryhmä, jonka suunnittelijoista suurin osa on muusikoita.
Valon ja varjojen toiminnallista leikkiä
Pelissä edetään melko suoraviivaisesti ja seikkailua tauottavat vain välianimaatiot ja taistelut. Hirviöt näkyvät ruudulla ja ne voi halutessaan yrittää välttää. Taistelut ovat huomattavasti toiminnallisempia kuin lajityypissä yleensä. Taisteluruudussa pelihahmolla voi tietyn aika rajan sisällä liikkua, hyökätä ja käyttää erikoiskykyjä vapaasti. Aluksi homma on helppoa, mutta aikarajat muuttuvat pelin edetessä haastavammaksi pelaajan ja hahmojen taitojen kasvaessa.
Eri hahmoilla on omat hyökkäystyylinsä: jotkut parantavat, toiset voivat tehdä aluehyökkäyksiä ja joidenkin hyökkäys vaatii erillistä tähtäämistä aseella. Taistelu perustuu iskujen ketjutuksen lisäksi valoon ja varjoihin. Pelihahmojen erikoishyökkäykset ja hirviöiden olomuoto perustuu siihen, seisovatko ne valoisassa vai varjoisassa kohdassa. Tämä lisää oman ulottuvuutensa taisteluihin. Vauhdikkaat taistelut ovat kuin toimintapeleistä ikään, ja se estää niitä muuttumasta puuduttavaksi raatamiseksi.
Taisteluiden mielekkyyttä nakertaa vain erityyppisten hirviöiden vähyys. Etenkin erilaisissa luolastoissa ravaaminen käy hyvin pian todella turhauttavaksi, kun eteen hyppii aina samanlaista olentoa.
Muusikoiden suunnitemassa pelissä on äänimaailma tietenkin kunnossa. Upeat sävelet säestävät yhtä upeannäköistä ulkoasua. Eternal Sonata saattaa hyvinkin olla kaunein koskaan nähty konsoliroolipeli. Värikkäät ja upeat ympäristöt jäävät kuitenkin hieman kulissimaisiksi, sillä niiden kanssa ei juuri voi vuorovaikuttaa.
Eternal Sonata on tavallista kevyempi konsoliroolipeli ja sopii siksi myös lajityyppiä vähemmän pelanneille. Kestokaan ei ole tavallisen mammuttimainen, vaan inhimilliset 30 tuntia. Se on upea matka musiikin innoittamaan kauniiseen maailmaan.
Ei pidä muuten ihmetellä, jos pelissä kuultu Chopinin Sadepisarapreludi kuulostaa tutulta. Se nimittäin soi televisiossa Halo 3 -dioraamamainoksen taustalla.