The Evil Within 2

The Evil Within tuntui kokoelmalta erilaisia ideoita, joita ei saatu sovitettua yhteen aukottomasti. The Evil Within 2:n kohdalla operaatio on onnistunut paljon paremmin.

8.11.2017 09:52

Painajaisten mailla

The Evil Within 2 pelaa korttinsa pöytään jo heti kättelyssä. Peliä on hädin tuskin saanut aloitettua, kun vastaan tulee jo palavia lapsia, silvottuja ruumiita piikkilangalla yhteen ommeltuna ja poloinen, jonka aivot lentävät hidastettuna pihalle kerran toisensa jälkeen jatkuvassa aikasilmukassa. Kauhua haluttiin, ja sitä myös saadaan.

Rujo body horror ei varmasti yllätä ainuttakaan The Evil Withinin pari vuotta sitten pelannutta, sillä sitähän riitti silloinkin koko rahan edestä. Tämä sen sijaan voi yllättää: The Evil Within 2 on avoimen maailman kauhupeli.

Pelin pääosassa on taas kerran Sebastian Castellanos, maailman epäonnisin poliisi. Hän saa kuulla, että kauan sitten kuolleeksi oletettu tytär ei suinkaan olekaan kuollut vaan jumissa Mobius-superyhtiön STEM-unimaailmassa eli siinä samaisessa kauhujen tyyssijassa, johon edellinenkin peli sijoittui. Pelastusmatkan päämääränä on unimaailmaan rakennettu Unionin pikkukaupunki, joka on nähnyt parempiakin päiviä. Kaupungin osaset leijailevat taivaalla irrallisina kappaleina, ja kammottavat hirviöt vaeltavat kaduilla raatelemassa uhrejaan.

Tässäkin olisi hidastetta tyttären pelastamiselle, mutta kuvioissa pyörii myös iltatakkiin sonnustautunut taiteilija, joka käyttää kaupunkia yhtenä suurena kankaana groteskeille lihataideteoksilleen. Maailma tuntuu pelottavalta ja kiehtovalta paikalta, koska se toimii unen logiikalla. Ikinä ei voi luottaa oikein mihinkään, ja kamalat yllätykset seuraavat toisiaan kuin liukuhihnalta.

The Evil Within 2 on oikea selviytymiskauhupeli. Vihollisia on runsaasti, ja pelaaja on käytännössä aina alakynnessä niitä vastaan. Aseet eivät ole hirmuisen tehokkaita, ammukset ovat jatkuvasti kortilla, ja viholliset tulevat kimppuun suurina laumoina, joten jokainen taistelu voi olla se viimeinen. Ideana olisikin piileskellä, hiippailla ja vältellä kohtaamisia aina, kun se vain on mahdollista.

Käytössä on aluksi kovin rajallinen työkalupakki vaikeuksien välttelyyn. Kehityksen tie kulkee vihollisten läpi, sillä vain niitä tappamalla saa kerättyä kallisarvoista vihreää mönjää, jolla parannellaan Sebastianin kykyjä. Niinpä edessä onkin pirullinen tasapainottelu: taistella pitäisi, mutta koskaan ei oikeastaan haluaisi.

Selviytymiskauhun tunnelma on todellakin saavutettu, sillä ensimmäiset tuntini pelin parissa olivat suorastaan kamalia. Alkutuntien aikana sain tutkittua vain pienen kaistaleen ensimmäisestä pelialueen nurkasta, koska suurimman osan ajasta istuin pusikoissa pelkäämässä vihollisia – joko oikeita tai kuvittelemiani.

Tilanne ei ole lopulta aivan niin synkkä kuin miltä se aluksi vaikuttaa, sillä kunhan käyttää hoksottimiaan ja pysähtyy suunnittelemaan, pelissä kyllä pärjää. Suoraan päälle käymisen sijaan kannattaa esimerkiksi houkutella viholliset vesilätäkköön lasipurkkeja heittelemällä ja sitten sähköttää koko porukka edellisestä pelistä tutun varsijousen sähkönuolella.

”Suurimman osan ajasta istuin pusikoissa pelkäämässä vihollisia – joko oikeita tai kuvittelemiani.”

Tasapaino pelkäämisen ja tekemisen välillä on saavutettu hyvin, ja peli osaa mainiosti vääntää koko ajan kierroksia isommalle. Juuri kun on päässyt sinuiksi yhden hirviötyypin kanssa, mukaan heitetään jotain uutta ja kamalaa. Näin uhan tuntu on jatkuvasti läsnä, eikä peli muutu missään vaiheessa pelkäksi kolmannen persoonan toiminnaksi.

The Evil Within 2:n maailmassa on paljon sisältöä, joka on täysin mahdollista missata täysin. Peli itse tarjoilee koko ajan varsinaiseen pääjuoneen liittyviä tavoitteita, joten jos haluaa tehdä sivujuttuja, ne pitää etsiä aktiivisesti itse. Näin myös kannattaa tehdä, sillä silmälaput päässä juoksemalla menettää paljon kiinnostavia juttuja ja elintärkeitä apuvälineitä.

Sebastianin apuna on radio, joka osaa virittyä maailmasta löytyvien signaalien taajuudelle. Niitä seuraamalla voi löytää kuolleita Mobius-agentteja, joiden ruumiiden läheltä löytyy usein tarpeellista tavaraa – ja toki myös se kamaluus, joka heidät alun perin tappoi. Tutkimalla löytää myös elintärkeitä resursseja, joiden avulla voi rakennella turvapaikoissa itselleen ammuksia ja muita tarvikkeita sekä parannella aseidensa tehoa.

Maailmassa on myös muutamia selviytyjiä, jotka tarjoilevat välillä sivutehtäviä. Ne eivät ole tarinallisesti mitenkään erityisen ihmeellisiä mutta auttavat palkinnoillaan eteenpäin. Todella ikävästi hahmot, tehtävät ja monet esineet voi vahingossa sivuuttaa täysin. Ne kun on usein sidottu tiettyihin lukuihin pelin tarinassa, ja jos etenee vahingossa liian pitkälle, mahdollisuus menee sivu suun. Minua harmitti melkoisesti, kun eräs pelin keskeisistä mysteereistä jäi lopulta ratkaisematta, koska en tajunnut etsiä yhtä siihen liittyvää johtolankaa oikeasta luvusta.

The Evil Within jäi konsoleilla mieleen muun muassa siitä, että se oli teknisesti aikamoinen raakile. Jatko-osa on onneksi toista maata. Kuvasuhde on tällä kertaa perinteinen 16:9, mutta siitä huolimatta peli pyörii sujuvasti. Ruudunpäivitysnopeus on lukittu 30 ruutuun sekunnissa, eikä se siitä hirmuisesti tunnu tipahtelevan, vaikka meno on välillä hyvin hektistä.

Peli näyttää myös todella kauniilta, mutta suurin tähti on silti mainio äänisuunnittelu. Maailma on täynnä pelottavia ja ikäviä ääniä, joista osa on mukana vain pelaajaa ahdistamassa ja osa varoittamassa piileskelevistä vaaroista. Vielä pelin loppupuolellakin muutamien hirviöiden äänet saivat niskavillat pystyyn ja aiheuttivat spontaania voihkintaa.

The Evil Within 2:n kauhu on aika selvästi etupainotteista, sillä ensimmäiset tunnit uhkaavassa ja kamalalta tuntuvassa maailmassa olivat selvästi pelin pelottavimpia. Tarina itsessään ei tarjoile mitään kovin ihmeellistä kauhua, vaikka se käsitteleekin ikäviä asioita ja sisältää paljon lapsille sopimatonta materiaalia. Täten valtaosa vetovastuusta jää avoimelle maailmalle ja sitä asuttaville kauheuksille.

Tästä huolimatta peli oli oikein viihdyttävä kokemus. Mainiosti rytmitetty tarina sekoittelee hyvin hiippailua, taistelua ja erinomaisen näyttäviä erikoiskohtauksia, kuten pomotaisteluita.

Varsinaisen kauhupelin sijaan nostaisin vertauskuvaksi Resident Evil 4:n. Sen tavoin tarjolla on jännittävä, vauhdikas ja erinomaisen hyvin suunniteltu pelikokemus, joka yhdistää pinon erilaisia elementtejä toimivaksi kokonaisuudeksi.

8/10
KehittäjäTango Gameworks
JulkaisijaBethesda
PeligenretKauhu, Toiminta
Pegi-ikärajatK-18
Pegi-merkinnätKauhu, Kiroilu, Seksi, Väkivalta
Lisää luettavaa