Partoja ja kirveiden kalsketta
Pohjolan sarvipäiset soturit tuntuvat olevan yhä enemmän pinnalla popkulttuurissa, eikä vähiten History Channelin mainion Vikings-televisiosarjan ansiosta. Kickstarter-rahoitetun Expeditions-sarjan uusin strategiaroolipeli Vikings onnistuukin lähestymään niitä historiallisesti oikeita viikinkejä, sillä yliluonnollinen aspekti sekä ylinäytelty verenhimo loistavat poissaolollaan. Jäljelle jää pienen, ankarissa olosuhteissa elävän ihmisjoukon kaipuu parempaan elämään, joka saavutetaan pelaajan mieltymysten mukaan joko verellä tai diplomatialla.
Expeditions: Vikingsin verenperintö on vahvasti läsnä, sillä jo sarjan aiemmassa osassa, vuonna 2013 julkaistussa Expeditions: Conquistadorissa, tiivistyi yleisönsä löytänyt vanha kunnon strategiaroolipelaaminen ilman ylimääräisiä koristeita. Edeltäjänsä tavoin myös Vikings innostaa pelaajaa tutkimaan ja luomaan itselleen tarinaa kansakuntansa sankarina. Jostain pitää kuitenkin aloittaa, joten Vikingsin alkutunnit käydään hyvin pienessä mittakaavassa oman kyläyhteisön asioita hoidellessa. Klaanin päällikön viitta annetaan pelaajan ohjastamalle ummikolle, joka joutuu varsin nopeasti päättämään, millainen johtaja hän seuraajilleen on. Taustapiruina toimivat toinen toistaan kavalammat naapuriklaanien johtajat ja eriluonteiset taistelutoverit sekä oma äiti, joka tuntuu koomisesti myötäilevän poikansa tyhmimpiäkin päätöksiä hymy huulillaan.
”Edeltäjänsä tavoin myös Viking innostaa pelaajaa tutkiaan ja luomaan itselleen tarinaa kansakuntansa sankarina.”
Suurempia juonenkäänteitä paljastamatta Vikingsissa on kyse oman pienen heimon nostamisesta ensin naapurien rinnalle ja sitten ohi koko Pohjolaa hallitsevan kuninkaan lähipiiriin. Dialogi on pääosin tekstipohjaista mutta suhteellisen hyvin kirjoitettua, ja keskustelujen valinnat tuntuvat kattavilta. Ajoittain dialogia käydään myös ääninäyteltynä, vaikka tämä muodostuukin eri hahmojen persoonallisuuksia avaavaksi säestykseksi. Sivuhahmojen ja oman viikinkiryhmän sisällä käydään värikkäitäkin keskusteluja, joissa varsinkin pitkään toisensa tunteneet saman heimon jäsenet avaavat ajatuksiaan uskottavaan tyyliin. Toisaalta kanssakäyminen muiden kuin sisäpiiriläisten kanssa on usein varsin tylsää, joten pelin kirjoitukselle ei voi antaa aivan puhtaita papereita.
Strategiaroolipeliin olennaisesti kuuluva taistelu on Vikingsin epätasaisin osa-alue. Joko ryhmäni koostumus osui kerralla nappiin tai sitten tekoälyn yhteistoiminta ei yksinkertaisesti pystynyt haastamaan varovaisesti etenevää soturikatrastani, sillä varsinkin parantavat hahmot ovat erittäin tehokas tuki ja turva rohtojensa kanssa. Taisteluja on helppo hallinnoida kaukaa jousiampujien avulla, ja omat kilpimiehet sekä kahakoitsijat liikkuvat kuusikulmioista muodostuvien taistelukenttien poikki nopeasti. Taikavoimia pelissä ei sen realistisen teeman mukaisesti ole, mutta avattavia bonuksia ja tukikykyjä senkin edestä, joten saavutetut kykypisteet kannattaa asentaa ryhmän etua ajatellen.
Graafisesti peli on suoraan sanottuna karu. Yksinkertaiset hahmomallit ja tekstuurit eivät juuri korosta immersiota lumisista vuonoista ja nuotionloimussa valaistuista viikinkikylistä. Teknisen puolen murheet eivät jää vain ulkoasuun, sillä harmikseni törmäsin esimerkiksi muutamia kertoja bugiin, joka jumitti hahmoni paikalleen keskustelun tai taistelun jälkeen. Onneksi pelin automaattitallennus on hereillä ja mahdollistaa tilanteiden uudelleenlataamisen nopeasti.