Eye of Judgement teki minuun syvän vaikutuksen. Voin vain kuvitella fantasiamaailman, jossa velhot ratkovat kohtaloita pelaamalla maagista korttipeliä ja jossa mustan monoliitin nokassa istuva kaikkinäkevä silmä jakaa tuomioita. Olen myös aivan varma, että siellä pahimmille roistoille varattu tuomio on Eye of Judgementin loputon pelaaminen.
Pelin perusajatus on hillittömän hyvä. Sen keskipisteenä toimii Eye-kamera, joka nostetaan kolmekymmentäsenttisen telineen varaan tuijottamaan alle levittyvää kangasalustaa. Matto on jaettu yhdeksään ruutuun, johon pelaajat lätkivät loitsuja ja fantasiahirviöitä kuvaavia keräilykortteja. Silmä tulkitsee korttien merkinnät ja näyttää örkkien välienselvittelyt televisioruudulla. Teoriassa Eye of Judgement on siis kuin Magic the Gatheringia uskomattomilla erikoistehosteilla. Siis teoriassa.
There’s Magic in the Air
Pelin oliot ja taikuus on jaettu viiteen alkuaineeseen. Tuli, vesi, maa ja puu (!) saavat seurakseen bioliitin, joka edustaa mechoja, steampunkia ja kyborgeja. Jokaisella pelilaudan ruudulla on myös oma elementtinsä, joka antaa lisäelämää, jos ruudulla seisova olio ja ruutu ovat samaa maata. Alkuaineiden lisäksi olioilla on hyökkäys- ja puolustustehot, elämäpisteet, aktivointi- ja kutsumishinnat sekä erilaisia hyökkäyskuvioita.
Otetaan esimerkkiolento: Halpa perussolttu Twin Goblins on kortti, joka tuo pöydälle seläkkäin seisovan hiisiparin. Niillä on kolme elämäpistettä ja yhden pisteen verran hyökkäystehoa. Se liikkuu pöytään tullessaan eteen ja taakse, ja osaa tehdä tarvittaessa vastahyökkäykset samoihin suuntiin. Vihreänä korttina se saa kaksi lisäelämää seisoessaan metsäruudulla ja menettää kaksi seisoessaan vastaelementtiä edustavalla tuliruudulla.
Tällaisilla korteilla on tarkoitus täyttää ruudukkoa. Se pelaaja, joka saa ensimmäisenä kartalle yhteensä viisi eri olentoa, voittaa. Kuulostaako yksinkertaiselta? Eye of Judgement on periaatteessa yksinkertainen mutta käytännössä tarpeettoman hidas ja monimutkainen peli.
Valitsen sinut, Monk Elder of Okunadaaaa…!
Kaikkea toimintaa säätelee mana, jota kertyy joka vuoro kahden pisteen verran. Pelin tahti pysyy sen takia jähmeänä, sillä kaikki oliot voivat hyökätä vain kerran ilmaiseksi. Sen jälkeen kääntymisestä, liikkumisesta ja hyökkäyksistä on maksettava erillisiä maksuja, jotka ovat suoraan verrannollisia olioiden tehoon. Phaseus the Biolith God tai Arc Satellite Cannon saattavat olla kovia jätkiä, mutta käytännössä ne jököttävät pöydällä kuin suolasillit, sillä käsittämättömiä aktivointimaksuja ei ehdi koskaan maksaa.
Niinpä pelit tuppaavat olemaan halpojen olioiden ja halpojen mutta kestävien linnoituskorttien juhlaa, sillä on todennäköistä, että vastustaja ei ehdi tappaa hyvään vauhtiin pääsevän pelaajan kortteja mitenkään ilman, että oma kasvu tyrehtyy manakuluihin täysin.
Hupi on kortilla
Jos Eye of Judgementin tekijöiden tavoitteena on ollut luoda jonkinlainen vastaveto Magic The Gatheringille, niin metsään menee, vaikka korteista vastaa Wizards of the Coast. Suositut keräilykorttipelit ovat usein nopeita ja dynaamisia kokemuksia, joissa pelaajat keskittyvät kortteihinsa. Eye of Judgementissa aikaa menee turhaan Sixaxis-ohjaimen ja toimintoja käynnistävien erikoiskorttien kanssa pelleilyyn.
Eivätkä ne paljonpuhutut tehostetaistelutkaan jaksa innostaa kovin kauaa. Grafiikka ei tuo mieleen sanoja ”uusi” ja ”sukupolvi”, eivätkä animaatiot ota edes huomioon sitä, millaisia vastustajia kentällä on ja miten ne ovat asettuneet. Aiemmin mainitut tuplagoblinit esimerkiksi lyövät aina tuplaiskun eteen ja taakse, vaikka vain toisessa suunnassa olisi vihollisia. Metrin päästä vihollista ampuva katapultti taas vie pelin täysin tahattoman komedian puolelle.
Pöljää vaikutelmaa avustavat äänitehosteet. Jokaista korttia siivittää selostajanääni, joka huutaa valitun kortin nimen kuin tuomiopäivän saarnaaja. Parhaat hetket toimituksessa koettiin, kun testipelaajat huusivat kuorossa selostajan mukana muiden paikalla olijoiden iloksi: ”Fissures of Goghlieeeee!” ”Turpa kiinni siellä!”
Viimeinen piikki tuomion silmään on pelin musiikki. Ääniraita koostuu yhdestä (1) kappaleesta raskasta ja keskinkertaista instrumentaaliheviä. Ihan totta. Testin loppuvaiheessa iski vastustamaton halu rutistaa kortit pahvipalloiksi ja tunkea ne suoraan korvakäytäviin.
Myönnän kyllä, että perustekniikka pelillä on hallussa. Kamera tunnistaa kortit suhteellisen luotettavasti, ja peliin on luvassa esimerkiksi valmiiksi kasattuja teemapakkoja. Peruspaketin mukaan olisi kyllä pitänyt pakata edes kaksi pakkaa, sillä nyt kaksinpeli saman pöydän ääressä vaatii lisäostoksen. Ehkä kasvava korttivalikoima tasapainottaa taistelun paremmaksi, ja ehkä peli löytää sitten itselleen yleisön netin moninpeleistä.
Minua ei siellä nähdä, paitsi jos aivoihini luikertaa ”Tentacles of Possessiooon!”.