F1-lisenssin alkuvuodesta hankkineen brittiläisen Codemasters-pelistudion julkaisema F1 2009 ajopeli yllättää positiivisesti. Pelin tekemisestä vastaa Sumo Digital -yhtiö, joka on osoittanut taitonsa lajityypin parissa useaan otteeseen. Vaikka peli ei ole aivan viimeiseen asti hiottua jälkeä, tarjonnee se riittävästi virikkeitä niin autopelien kuin kilpasarjankin ystäville.

Nimensä mukaisesti peli sisältää kaikki kuluneen kauden säännöt, radat ja kuskit. Mukana ovat siis kolmiosaiset aika-ajot, Abu Dhabin uunituore osakilpailu ja tällä erää viimeinen mahdollisuus hypätä Kimi Räikkösen hyisiin haalareihin. Käytössä on myös 1980-luvun formuloiden turboruuvia muistuttava KERS-kiihdytysjärjestelmä, joka antaa kilpa-autoon hetkittäiset lisähevosvoimat.

Ohjaus toimii

Pelin mukana tulee rattikehikko, jonka sisään asetetaan Wiin ohjainkapula. Mario Kart Wiin rattia muistuttavalla kapistuksella päästään yllättävän hyvään ja tarkkaan ohjaustuntumaan. Tiukoissa sekä tasaisissa mutkissa kurvailu on luontevaa, ja yli kolmeasataa kulkevaa kilpa-autoa pystyy hallitsemaan moitteetta. Ajaminen tuntuu ennen kaikkea hauskalta. Vaihtoehtoisesti pelaaminen onnistuu myös kapula-apuohjain-yhdistelmällä sekä Classic-ohjaimella, mutta näillä ohjaustavoilla ei kuitenkaan pääse ratin kaltaiseen ajamisen iloon. Auton käyttäytymiseen vaikuttavia ajoapuja voi puolestaan säädellä mieleisikseen.

Formuloilla kiidetään perinteisten pikakisojen, aika-ajojen, kisaviikonloppujen ja mestaruuskisojen lisäksi monipuolisessa haastetilassa ja kohtalaisesti toteutetussa jaetun ruudun kaksinpelissä. Pelin parasta antia on uratila, joka kestää kolme täysimittaista F1-kautta. Siinä mestaruustaistelu aloitetaan heikomman tallin palkkalistoilta, tavoitteena sopimuksen solmiminen huipputiimin kanssa. Ajamisen ulkopuolella eteneminen tapahtuu tylsien sähköpostiviestien välityksellä.

Vauhti kohdallaan

F1 2009:n heikoimmin toteutettu osa-alue on tietokonekuskien tekoäly. Vaihtelevalla menestyksellä kurvailevat tekoälykuskit pysyvät määrätyllä ajolinjallaan eivätkä reagoi pelaajan liikkeisiin uskottavasti. Eniten ihmetystä aiheuttavat tietokoneen sokeat ohitusyritykset, jotka päättyvät usein noloihin peräänajoihin. Alkeellinen tekoäly syö ikävästi pelin tunnelmaa.

Puutteellisen tekoälyn ohella myös pelin äänet aiheuttavat pettymyksen. Lähinnä vaatteiden nukanpoistajalta kuulostava moottorin ininä käy nopeasti hermoille. Omituiset äänet rassaavat lisäksi sadekisoja ja kolaritilanteita. Mahdollisuus autenttisen selostuksen kuunteluun olisi ollut kaivattu lisä etenkin pitkiä kisoja ajettaessa.

Onneksi grafiikkaosastolla homma on tyylikkäämmin hoidossa. Pelin ulkoasu on Wiin standardeilla oikein nättiä ja sisältää tyydyttävän määrän visuaalisia tehosteita, kuten utuisen sade-efektin ja häikäisevän auringon. Jouhevasti rullaava grafiikka välittää hurjapäisen vauhdintunteen moitteetta. Pientä nykimistä on kuitenkin paikoitellen havaittavissa, mutta se ei ratkaisevasti vaikuta ajonautintoon.

Ajopelien kovan nykytarjonnan vuoksi peliä on vaikeampi suositella niille, jotka omistavat PlayStation 3:n tai Xbox 360:n. Ellei sitten kilpa-autojen kuninkuusluokka ole lähellä sydäntä, jolloin mainio liikkeentunnistusohjaus ja vauhdikas pelattavuus kannattaa kokea. Wii-pelaajien kannalta F1 2009:n valintaa helpottaa sen ansioiden ohella Wiin realististen ajopelien surkea kilpailutilanne.

Codemasters palaa ensi vuonna radoille tehokoneiden versioilla, joista on nyt syytä alkaa kiinnostua. F1 2009 luo hyvän pohjan, josta kelpaa pidemmällä tuotantoaikataululla ponnistaa kohti kokonaisvaltaisempaa lopputulosta.

7/10
Lisää luettavaa