Fable 2 / Arvostelut / pelaaja.fi

Fable 2

7.11.2008 // Kirjoittanut: Tero Lehtiniemi
111

Peter Molyneux on mies, jolta ei ainakaan itsevarmuutta puutu. Erinomaisten jumal- ja bisnespelien kautta maineensa luonutta brittimiestä pidetään yhtenä pelibisneksen suurimmista neroista, ja nimitys on pääosin ihan ansaittu. Valitettavasti Pete-sedällä on yksi pahemmanlaatuinen ongelma, nimittäin suuri suu.

Molyneux’lla on pelintekijöiden perinteisestä linjasta poiketen tapana puhua kehitteillä olevista peleistään avoimesti ja vuolaasti. Yleensä jutut ovat vain liioiteltuja ja väritettyjä, ja varsinkin miehen sittemmin perustetun Lionhead-studion tuotokset ovat kärsineet pääasiassa Molyneux’n mesoamisesta.

Erityisen pahasti kärsi vuonna 2004 julkaistu toimintaroolipeli Fable. Sen piti Molyneux’n sanojen mukaan olla elämää suurempi seikkailu, pelaamisen uusi virstanpylväs ja syvällinen maailma avioliittoineen kaikkineen, joka imisi pelaajat mukaansa sadoiksi tunneiksi. Valitettavasti lopputulos ei ollut ihan yhtä ruusuinen.

Fable oli kyllä teknisesti pätevä ja hyvin toimiva lajityyppinsä edustaja, mutta Molyneux’n mesoamisen takia siihen kohdistetut odotukset olivat jotain aivan muuta. Albionin fantasiamaailma jäi tyhjäksi ja ontoksi. Tilannetta eivät parantaneet vähäinen määrä sivutehtäviä, pienet kartat ja vakavat tasapaino-ongelmat taistelumekaniikassa, varsinkin kun ahkera pelaaja putsasi kutakuinkin kaiken pelissä tarjolla olevan sisällön hiukan päälle kymmenessä tunnissa. Merkittävä ero hyvän ja pahan välilläkin kutistui pieniin tehtävien nyanssieroihin ja hahmon ulkonäköön.
Fable oli kuitenkin lyhyen kestonsa ajan ihan nautittava kokemus, ja loi uskoa siihen, että jatko-osan kanssa voisi onnistaa paremmin. Nyt peli on sitten valmis ja julkaistu, joten miten sitten kävikään?

Kosto on suloinen

Kuten Fablessakin, myös kakkososassa pelaajan on tarkoitus koulia vaatimattomista lähtökohdista ponnistava hahmonsa joko kunnioitetuksi tai pelätyksi maailmanpelastajaksi. Tällä kertaa tosin lähtökohdat ovat ehkä vieläkin ankeammat: rosvojoukon ryöstämän kylän jälkeensä jättämän, sankarikillan adoptoiman orvon sijaan tarina alkaa tällä kertaa intron aikana linnunkakan naamaansa saavan katulapsen roolissa.

Pahaisen katulapsemme verissä virtaa kuitenkin maailman pelastaneiden Sankarien verta, joten maailmanvalloituksesta unelmoiva Bowerstonen paha kuningas Lucien tappaa sankarin ja tämän siskon. Tai yrittää, sillä sankarimme selviää ja joutuu mystisen mustalaisnaisen pelastamaksi. Sankarimme matka alkaa peliajassa kymmenen vuotta myöhemmin läpi laajentuneen fantasiamaailman, ja reissussa yhdistyvät jälleen sekä henkilökohtainen vendetta että maailman pelastaminen.

Tarina on kaikessa kliseisyydessäänkin viihdyttävää perusfantasiaa, mutta suurin osa pelin sisällöstä ja mukaansatempaavuudesta on tuttuun tapaan jossain ihan muualla.
Aiemmin pieniin, rajoittuneisiin ja ankeisiin karttoihin jaettu Albion on kasvanut moninkertaisesti suuremmaksi, kauniita ja laajoja maisemia tarjoavaksi fantasiamaailmaksi, jonka kadut, polut ja pubit ovat täynnä elämää. Maailmanpelastuksen lomassa sankarillemme tarjotaan monenlaista sivupuuhaa erilaisten tehtävien muodossa. Useista on tarjolla sekä hyvät että pahat versiot, joten pelaaja voi esimerkiksi lähteä jallittamaan paikallista rikollispomoa tai taistella tämän riveissä.

Aiemmassa pelissä ainakin teoriassa tärkeässä osassa ollutta hyvän ja pahan vastakkainasettelua on laajennettu. Mukana sopassa on ennen kaikkea puhtoisuuden ja korruptoituneisuuden sekä myötätuntoisuuden ja julmuuden kahtiajako. Nämä eivät ole toisiaan sitovia, vaan lopputuloksena voi olla esimerkiksi irstaileva ja julma hyväntekijä tai myötätuntoinen ja viattomuutta huokuva ilkimys. Kaikki ominaisuudet vaikuttavat myös hahmon ulkomuotoon, samoin ylenmääräinen mässäily ja erilaisiin ominaisuuksiin, kuten voimaan, panostaminen.

Hahmonkehitys hoidetaan varsin pitkälle ensimmäisen Fablen viitoittamalla tiellä. Viholliset pudottavat kuollessaan kokemuspistepalleroita, jotka pelaajan on kyettävä keräämään mahdollisimman nopeasti. Käytetystä teilausmuodosta riippuen kokemusta ropisee joko voiman, tahdon tai taidon muodossa, yleiskokemusta unohtamatta. Voimakokemuksella nostetaan hahmon lähitaisteluominaisuuksia, taidolla pyssy- ja varsijousisankarointia ja tahdolla uusia ja tehokkaampia loitsuja. Yleiskokemus käy valuutaksi näistä jokaisessa.

Taikuus oli ensimmäisessä Fablessa muuhun taisteluun verrattuna suhteettoman epätasapainossa taikojen suuren tehon ja lievästi sanottuna haisevan lähitaistelujärjestelmän vuoksi. Meininkiä on nyt tasapainotettu sekä tekemällä itse lähi- ja kaukotaistelusta monipuolisempaa ja sulavampaa että muuttamalla taikajärjestelmää. Varsinaista taikamittaria ei enää ole, vaan loitsut ladataan halutulle tehokkuusasteelle B-näppäintä pohjassa pitämällä. Jokaisesta loitsusta on sekä ”pyöreä” sankarin lähistöön vaikuttava että yhteen kohteeseen kohdistettu versio.

Virtuaali-ihmisen paras virtuaaliystävä

Pelaajan seurana läpi seikkailun toimii jo tutoriaalissa mukaan lyöttäytyvä koira. Hauvan kanssa temppuilu tuo seikkailun lomaan pientä Nintendogs-henkistä puuhastelua. Leikkimällä, hoitamalla ja opettamalla koirasta kehittyy todella arvokas apulainen, joka tosin tarvitsee hiukan rohkaisua esimerkiksi pelottavien pudotusten edessä. Taistelussa tarvittavan avun lisäksi koiran ehdottomasti tärkeimmät ominaisuudet liittyvät aarteiden etsimiseen. Aarteenetsintään koulutettu koira osaa etsiä maastosta maahan piilotettuja aarteita, jotka voi sitten kaivaa ylös. Myöskään notkojen ja mutkien takana jemmassa olevat arkut eivät saa nelitassun aarrehajuaistia hämääntymään.

Puuhasteltavaa riittää ihan ihmistenkin kanssa. Arvostus poikii ohikulkijoilta ylistystä, palvontaa ja jopa lahjoja, ja perheen perustaminen onnistuu edelleen. Tulevan vaimo- tai aviomiesehdokkaan liehittely kannattaa kuitenkin hoitaa syrjäisemmässä paikassa, allekirjoittaneen ensimmäisen vaimon hurmaaminen tapahtui paikallisessa pubissa, ja ikävä kyllä aviohaaveet heräsivät siinä rytäkässä myös muun muassa kaupungin miespuolisen virkailijan mielessä. Oli hyvin lähellä, ettei ukko päätynyt matojen ruoaksi, kun sälli oli joka aamu aviovuoteen vieressä kärttämässä kihlasormusta.

Suojaamattomana hoidetut petipuuhat poikivat kumppanista riippuen esimerkiksi sukupuolitauteja tai jälkikasvua. Lapset vaativat vaimon tapaan elatusrahaa, ja liian pitkät seikkailut poissa perheen luota vaikuttavat näiden tyytyväisyyteen. Kuten ensimmäisessäkin pelissä, moniavioisuus tai samaa sukupuolta olevien avioliitot ovat mahdollisia.

Fable 2 on mielenkiintoinen tapaus. Se tuntuu hyvin pitkälle siltä, mitä Molyneux lupasi jo ensimmäiseltä Fablelta. Peli on monipuolinen, värikäs ja sulava lajityyppinsä edustaja, joka herättää pelkästään hyvää mieltä. Vaikka dialogin vähyys ja siitä johtuva henkilöhahmojen ohuus vaivaakin edelleen, on kaikenlaista puuhastelua niin paljon, ettei tätä oikeastaan jää edes kaipaamaan.

Varmalla, pelaajat huomioivalla toteutuksella se on selkeästi tämän vuoden vakuuttavimpia Xbox 360 julkaisuja. Se ei jätä vuoden takaisen Mass Effectin tavoin pelaajansa sohvan ääreen tuijottamaan ruutua suu ammollaan ja kuola valuen, mutta toisaalta mitään varsinaista yksittäistä puutetta on vaikea osoittaa. Lopputulos vain huokuu laatua. Toki voisi valittaa vähäisen dialogin määrästä tai hiukan lyhyestä ja kliseisestä tarinasta, mutta kun kaikki Fablesta eteenpäin otetut askeleet ovat noin seitsemän peninkulman harppauksia, tuntuu sellainen lähinnä naiivilta saivartelulta.

Kaksin aina kaunihimpi

Fable 2:n nimen perässä roikkuva numero tuo mukanaan myös kaksinpelin. Kaksinpeli onnistuu sekä Liven välityksellä että samalla laitteella. Live-peliä ei vielä testausvaiheessa ollut lisätty peliin (lupailevat julkaisun jälkeisellä viikolla), mutta samalla koneella toimiva kaksinpeli on pikaisen testauksen perusteella mukavaa puuhaa. Kakkospelaaja hyppää mukaan kätevästi keräten rahaa ja kokemusta pelaajan kanssa.

Kakkospelaajan rooli pelissä jää kuitenkin pienemmäksi, sillä tämä ei voi esimerkiksi ostaa uusia aseita tai muutenkaan jutella ihmisille, vaan puuhaa piisaa lähinnä taistelussa. Välillä ruudun ahtaus tosin tuottaa ongelmia, joskin kakkospelaaja pääsee kätevästi kaukosiirtymään isäntänsä viereen.
Ihan hukkaan kakkospelaajan ponnistelut evät kuitenkaan mene, sillä hahmon voi linkata toisen pelaajaprofiilin tallennukseen, jolloin kerätty raha ja kokemus siirtyvät tälle hahmolle. Samalla koneella tai muistikortilla päivitetty profiili odottaa sitten omistajaansa kaksinpelissä päivittyneellä kokemus- ja varallisuustilanteella.

Vaihtopelaaja

Kirjoittanut [pelaaja_author:6]

Mikä ihme näitä brittejä vaivaa? Ilmeisesti kyseisen kansan mielestä parasta elämässä on piereskely, josta revittävä huumori on näkyvästi esillä myös Fable 2:ssa. Sanottava on toki, että brittiläisyys näkyy pelissä suurimmaksi osaksi hyvänä asiana. Sankarin lapsuuden Oliver Twist -tyylinen kotikaupunki on kaunis ja häkellyttävän kaukana perusfantsusta. Maailma on kokonaisuudessaan nyt laaja ja huomattavasti vähemmän putkimainen kuin ensimmäisessä Fablessa.

Fablesta on siis todellakin tultu paljon eteenpäin, mutta Molyneux’n halu toimittaa satunnaispelaajille kelpaava peli näkyy tietynlaisena liikahelppoutena, parannettua taistelua lukuun ottamatta. Esimerkiksi Ilkeän ”sankarin” on naurettavan helppoa jallittaa kyläläiset pikku kävelylle, jonka lopussa odottaa pahuuden temppeli ja ihmisuhreja vaativa onnenpyörä(!).

Juuri ilkeily onkin Fable 2:ssa huomattavasti parempaa kuin ensimmäisessä osassa. Söpönä mustalaistyttönä aloittanut sankarittareni muuttui korruptoituessaan hohtavaksi, sarvekkaaksi ja niin arpinaamaiseksi, että Freddy Kruegerkin töräyttäisi löysät housuun, jos typykkä tulisi vastaan pimeällä kujalla.

Pelin viehätystä voi kuvata vain käytännön esimerkillä, sillä pelin päämäärä ei ole loppuun pääseminen, vaan se, miten käyttäydytään matkalla: näsäviisas maalaismummeli arvosteli vaatetustani kylänraitilla, ja sitähän ei verenhimoinen velho sulata. Yön pimeimpänä hetkenä kenkäisin farmin oven sisään ja annoin koko perheen nauttia tulipallojen lämmöstä. Pisteenä i:n päälle päätin lunastaa tyhjentyneen talon itselleni ja tehdä siitä rahaa poikivan vuokra-asunnon. Kiinteistökauppa onkin hauska lisä peliin: mitä tahansa voi ostaa, ja piirakkakioskit poikivat sankarille rahaa myös konsolin ollessa sammutettuna.

Lopulta Fable 2 on innovatiivista, onnistuneen humoristista ja kiehtovaa toimintafantasiaa, mutta sarja on Molyneux’n hehkutusten kautta kirottu tuntumaan siltä, että se kaipaa aina lisää tekemistä ja yksityiskohtia. Se vika on kuitenkin vain korvien välissä eikä pelissä.

8/10

Kommentit

Käyttäjän Newfriikki577 kuva
Newfriikki577

Todella hyvä jso unohtaa kaikki liiat lupaukset.

Käyttäjän Kawada kuva
Kawada
Käyttäjän Samppis kuva
Samppis

Hieno peli, jota tulen pelaamaan vielä kauan

Käyttäjän DeFu kuva
DeFu

Muutamia pikkubugejacmahtava peli

Käyttäjän Nirreman kuva
Nirreman
Käyttäjän Yanathan kuva
Yanathan
Käyttäjän marko karinkanta kuva
marko karinkanta

xboxin parhaimpia pelejä

Käyttäjän Luffy kuva
Luffy

Upea peli, viimeksi samalla tavalla säväytti FF8

Käyttäjän Jontius kuva
Jontius

mukavan värikästä ja monipuolista ropea,hieno p

Käyttäjän Digitalexecuter kuva
Digitalexecuter

Loistava peli! Molyneyx lunasti lupauksensa