Sankarin uudet vaatteet
Fable tulee tapansa mukaan taas kerran myöhässä. Pelisarjan ensimmäisen osan teräväpiirtopäivityksen oli tarkoitus ilmestyä viime vuonna, mutta julkaisupäivää siirrettiin lähes viime hetkellä eteenpäin. Mihin tahansa Lionhead Studios näin lunastamansa muutaman ylimääräisen kuukauden käyttikään, se ei saanut hiottua Anniversary-pakettia tarpeeksi.
Toisaalta koko perinteinen kapitalistinen silmänkääntötemppu, jonka avulla meidät saadaan ostamaan sama asia useampaan kertaan, alkaa sekin olla jo kulutettu loppuun: klassikkojen HD-päivitykset eivät kiinnosta enää entiseen malliin. Entä tarvitseeko kaikesta tästä jälkijättöisyydestä nyt sitten harmistua? Ei oikeastaan, koska Fablen uusintajulkaisu puolustaa kyllä paikkaansa, vaikka lopputulos jättääkin toivomisen varaa.
Vuonna 2004 ilmestynyt Fable on dokumentti aikakaudelta, jolloin pelin pääsuunnittelijan ja koko pelialan tunteman ideanikkarin Peter Molyneux’n suuruudenhulluus ei yltänyt joka paikkaan. Kymmenen vuotta sitten tekniikka asetti vielä hänen mielikuvitukselleen rajat, ja tästä esimerkkinä ainakin me varttuneemmat pelaajat muistamme ne kaikki Fablen lunastamatta jääneet lupaukset. Eläväksi ja itsenäisesti kehittyväksi pelimaailmaksi rummutettu Albion hämmästytti lopulta lähinnä kirittämällä pelaajat taas yhteen itseään toistavaan putkijuoksuun ja peliohjaimen nappien hakkaamiseen.
Fable on ominaisuuksiltaan kevyt ja tarinaltaan raskas roolipeli, joka seuraa päähenkilönsä kehitystä perheensä väkivaltaisesti menettävästä poikaraasusta koko kansan sankariksi. Edelleen kiusallisen hitaasti etenevän alun jälkeen pelaaja ohjastaa orastavaa heerosta ja säntäilee sinne tänne Albionin myyttisessä maailmassa. Tarkoitus on sekä kasvattaa mainetta suorittamalla sankarien killan jakamia tehtäviä että ottaa selville, kuka on vastuussa pojan verisestä kohtalosta.
Molyneux’n kiikarissa on varmasti ollut voimaannuttava tarina, jossa lapsuudessa vääryyttä kokenut reppana kasvaa aikuisena väkivahvaksi selviytyjäksi. Jokamiesmäisyyttä hän alleviivaa jättämällä sankarin nimettömäksi ja äänettömäksi. Kyse on kuitenkin perikristillisestä myytistä, jossa kärsimys ylevöitetään lupauksella joskus tulevaisuudessa saavutettavasta palkinnosta. On toissijaista, onko kysymys kuolemanjälkeisestä elämästä vai kyläläisten varauksettomasta ihailusta.
Viime kädessä Fable kuitenkin kompastuu tympeäksi ja ennalta arvattavaksi kostofantasiaksi, jonka päähenkilö kostaa väkivallalla menneisyydessä kokemansa vääryydet. Tätä vasten koko sankariksi kasvamisen mentaalinen matka peilautuukin likaisena ja eettisesti matalaotsaisena: sankarina oleminen purkautuu pelkiksi miekka kädessä tehdyiksi pakkoliikkeiksi.
Fable-pelisarja tunnetaan Peter Molyneux’n tavasta pakottaa pelaaja tekemään ”moraalisia päätöksiä”, jotka heijastuvat pelimaailmaan. Ensimmäisen pelin ansioksi on luettava tapa, jolla näistä ratkaisevista hetkistä onnistutaan tekemään sekä perusteltuja että tunteisiin vetoavia. Samalla tietysti tämä alleviivaa sitä, miten esimerkiksi pelisarjan kolmannessa osassa sukelletaan aivan liian syvälle Molyneux’n falskiin humanistiseen eetokseen.
Joka tapauksessa itse pelimaailma on edelleen mieleenpainuva. Albion avautuu elävänä illuusiona, vaikka kolikon kääntöpuolena ovatkin lukuisat bugit ja ruudunpäivitysongelmat, joista suuri osa on tuttuja jo kymmenen vuoden takaa. Lionhead Studios on siis ainoastaan päällystänyt klassikkojulkaisunsa teräväpiirtotekstuureilla ja jättänyt muun lähes ennalleen. Tämä on harmi, koska esimerkiksi kömpelössä taistelusysteemissä olisi ollut enemmänkin parantamisen varaa. Myöskään pelihahmojen animaatioita ei ole hiottu – uuden ja vanhan päällekkäisyys näyttää paikoitellen lähes jakomieliseltä.
On totta kai muistettava, että Fable on kymmenen vuotta vanha. Enemmän Anniversary-julkaisun räikeät ongelmat kuitenkin kertovat sen omasta keskeneräisyydestä kuin alkuperäisen pelin heikkouksista. Tällaisenaan sinänsä hienoa päivitettyä klassikkoa voi suositella vain tosifaneille.