Faces of War / Arvostelut / pelaaja.fi

Faces of War

27.10.2006 // Kirjoittanut: Jukka Kauppinen
0

Se toinen maailmansota oli niin kauhia, etteivät pelintekijät voi pitää siitä näppejään irti, eivät sitten millään. Pelaaja-lehden numerossa 23 tutustuttiin aikoinaan tosiaikastrategiapeliin nimeltä Soldiers - Heroes of World War II, joka oli kuitenkin enemmänkin ongelmanratkontapeli, kuin perinteinen taktiikkanaksuttelu. Nyt tarjolla on sen kauan odotettu jatko-osa, tosin nimellä Faces of War. Nimenmuutoksesta huolimatta peli on entisellään, ainakin päällisin puolin. Soldiersin puzzlesodinta oli innovatiivista ja kaunista, vaikkakin pelistä löytyi myös bugeja ja puutteita. Faces of Warissa pelaaja ohjaa samaan malliin sotilasryhmää toisen maailmansodan taistelukentillä ja suorittaa tehtäviä osittain taktisen taistelun, osittain lähes puzzlemaisen säätämisen keinoin. Pelaajan täytyy tutkia taistelukenttiä tarkoin, etsiä oikeita kulkureittejä ja miettiä ratkaisuja erilaisiin tilanteisiin. Haasteet eivät selviä rambomaisella rynnäköinnillä, vaan taktiikalla ja eri hahmojen harkitulla käytöllä. Pelaamisessa onkin hieman yhtymäkohtia Commandos-sarjan peleihin.

Turpaan tulee

Faces of War on raaka peli. Armoa ei juuri anneta. Sitä ei uskoisi ensi näkemältä, sillä peli käynnistyy suorastaan tuskaisen hitaasti. Pelaaja kävelytetään paksulla tarinalla voideltujen opetustehtävien läpi, eikä rintamalle tunnu pääsevän, ei sitten millään. Lopulta vastaan tulee valinta: lähdetkö rintamalle jatkokoulutukseen vai ilmoittaudutko etulinjaan vapaaehtoisena. Suurin osa naksauttaa varmasti helpottuneena jälkimmäistä. Vihdoinkin sotimaan! Sitten tuleekin äitiä ikävä. Kasvoille räjähtävä tykitys on häikäisevää, sillä graafisella rintamalla ei ole tingitty. Kymmenien ruudulla vilistävien soturien ja vyöryvien panssarien itsenäiset tulitaistelut luovat sellaisen valojuovien ja räjähdysten kudelman, että paatuneempikin bittisoturi katsoo kaikkea hetken ihmeissään. Sotureille on tarjolla runsaasti erilaisia komentoja, joista suurin osa kuitenkin hoituu automaattisesti. Ukkoja ei tarvitse käskeä paikkaamaan kavereitaan, vaan nämä jakavat ensiapua pyytämättäkin. Taisteleminen sujuu itsestään ja yleensä riittää kun katsoo, että sotilaat seisovat, kyykkivät tai makaavat sopivasti, eivätkä seisoskele keskellä aukeaa vihollistulessa. Toinen vekkuli ominaisuus on sotakarjujen jakaminen ryhmiin. Maalaamalla hiirellä kaksi tai useamman miehen syntyy näistä automaattisesti ryhmä. Ryhmä liikkuu ja sotii samaan tahtiin. Jos annat yhdelle liikkumiskäskyn, kaikki vipeltävät samanaikaisesti. Ryhmien käskytys on toisaalta helpottavaa, toisaalta mahdottoman rassaavaa, sillä tekoälyn kyvyt tulevat pian vastaan. Jos sotilaat käskee suojaan, niin nämä asettuvat sopivien esteiden taa kukin parhaaksi katsomallaan tavalla, mutta eivät välttämättä järkevästi. Ja koetapa käskeä ryhmää jonkin tietyn vihollisen kimppuun. Kuluu hetki ja joku urhoista kipittää reippain askelin lyömään kättäpäivää. Hyökkäyskäskyt toimivat usein aivan miten sattuu. Niinpä pelitaktiikaksi rajoittuu yleensä ryhmän sijoittaminen suojaan tai antamaan suojatulta, kun pelaaja nysvää yhden ainoan soltun ohjaamisen kanssa.

Massa-armeijoita

Tekoäly ja pelin rakenne tarjoavat muitakin yllätyksiä. Tehtävät ovat joskus valtavia ja luovat ympärille kuvaa suurista taisteluista. Liittolaiset olisivat muutoin mukavia, mutta annas jos pelaaja on miettinyt hyvän suunnitelman ja yrittää toteuttaa sitä varoen - ohi ryntää lauma tekoälykamuja, jotka sotkevat koko kuvion. Kaupan päälle monet tehtävät on rakennettu niin, että tapahtumat toistuvat saumattomasti, jos pelaaja ei löydä jotain tiettyä tehtävän avainkohtaa. Tilanne ja omien hyökkäysaallot jatkuvat vaikka ikuisesti. Toistosta on tosin iloakin. Välillä peli etenee niin höyryjyrämäisesti, että taktiikan suunnittelu jää vaillinaiseksi. Tapahtumien hyytyessä karttaa ehtii tiirailla rauhassa, kokeilla eri toimintamalleja ja täydentää sotilaiden varusteita. Kuolleet eivät näet katoa mihinkään ja jokaisella on ase, tarvikkeita ja ehkä myös ammuksia ja kranaatteja. Nämä voi kahmia mukaansa. Aseiden ja varusteiden ohella pelaaja voi käyttää myös kentiltä löytyviä tykkejä ja panssarivaunuja. Joissakin tehtävissä pelaaja onkin aito panssarisoturi. Tämä tuo pelaamiseen vaihtelua, mutta panssarien kestävyyttä on kohennettu liikaakin. Tämä johtaa turhan usein teräsgoljattien välisiin kaksintaisteluihin, kun taas panssarintorjuntatykit kosahtavat lähiosumasta.

Osa koneistoa

Faces of War jättää ristiriitaisia tuntemuksia. Sen kuvaus suuremmista taisteluista, joissa pelaaja on vain osa koneistoa, toimii hyvin. Kentät ovat monimutkaisia ja taloihinkin pääsee joskus sisälle eli ne eivät ole pelkkiä kulisseja. Sisätiloissa voi taistellakin, mutta se on pelin turhauttavin osio. Pelimekaniikka on hyvää. Osastoja on periaatteessa helppo komentaa ja niiden käskyjärjestelmän kautta annetut komennot menevät aika hyvin perille. Suorat käskyt tulkitaan kuitenkin liian usein harakirihengessä. Osastojen komentamisen hankaluudet, tekoälyn viat ja sotilaiden vääränlainen oma-aloitteisuus herkistävät ja pilaavat osastojen käyttökelpoisuutta. Sen sijaan yksittäisten sotilaiden tai panssarien käskytys ja jopa niillä tulittaminen omin käsin hiirellä sujuu hienosti. Taistelujen laajuus ja kaoottisuus kääntyy joskus itseään vastaan, kuten myös hetkittäinen rassaava kaiken mahdollisen valvominen ja nysvääminen. Kuka pässi oikein keksi, että panssarivaunun tankkaaminen tällaisessa pelissä olisi muka hauskaa? Kaikeksi onneksi tilanteen tallentamista ei ole rajoitettu. Pikalataus- ja tallennuskomentoja oppii lopulta käyttämään erittäin tiuhaan. Niiden ansiosta peli ei polta hermosyitä ennen aikojaan ja puuhailusta oppii nauttimaan omalla erikoisella tavallaan. Peliä ei silti voi suositella lyhytpinnaisille kotikenraaleille.

Ohi meni

Faces of War on jatko-osa vuonna 2004 julkaistulle Soldiers: Heroes of World War II -pelille. Nimi vaihtui julkaisijan myötä, mutta sukulaisuus on selvääkin selvempää. Soldiers oli yllättäjä, mutta kärsi samalla innovaatioistaan, kun kokonaisuus ei toiminutkaan aivan toivotusti. Pelaajat olivat myös ihmeissään panssarivaunuista, joiden suurin ampumaetäisyys oli satakunta metriä. Jatko-osan olisi toivonut tarttuvan aiheeseen hieman vähemmillä uudistuksilla. Mitäpä jos kameraa olisi nostettu ylemmäs ja taisteluihin tuotu enemmän realismia, ehkä jopa korjailtu Soldiersin puutteita, mittakaavan kasvattamisen ja epätyydyttävästi toimivan joukkuesysteemin sijaan?

Alkuperäinen pistemäärä: 70/100

7/10

Kehittäjä: 
Best Way
Julkaisija: 
Ubisoft1C Company
Peligenre: 
Strategia
Julkaisualustat: 
Tietokoneet, Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-16
Pegi-merkinnät: 
Kiroilu, Väkivalta