Fallout 76:n alkuperäisessä arvostelussa vuonna 2019 Markus Heino kutsui peliä höyryäväksi läjäksi ja antoi sille siihen nähden anteliaan 3/10-arvosanan. Ikävä juttu, sillä ajatus moninpelistä Fallout 4:n rakennustilan ympärillä oli innostava. Pelisarjan 25-vuotisjuhlien kunniaksi päädyin maistelemaan ja haistelemaan näitä höyryjä ensi kertaa, ja alla on nyt 150 pelituntia sekä yli sata kokemustasoa. Näyttää, että se on melko toimiva, rento ja mukiinmenevä palvelupeli, joka ei ime koko elämää Destinyn lailla.
Miten meillä on siis niin eriävät näkemykset? Ei kai kaikki voi olla kiinni näkökulmasta tai pelimausta? No eipä ei, vaikka olenkin selviytymis- ja rakentelupelien ystävä yleisesti. Paljon on korjattu päivityksissä. Pelaajien keskusteluja ja päivitysten korjauslistoja tarkkaan seuraamalla käy ilmi, että kyseessä on tuntumaltaan täysin eri peli. Esimerkiksi romun hamstraaminen ja perk-taitojen kanssa säätäminen ovat käyneet läpi massiivisen, elämänlaatua parantavan hiomaprosessin.
Se Fallout 76, johon Markus heivattiin, oli lohduton joutomaa, jossa bugit ja tylsyys olivat läsnä vahvemmin kuin mutantit tai säteily. Tehtävät ja grafiikka hajoilivat yhtä mittaa. Sellaista ei enää tapahdu. Peli on oikeasti ongelmaton tekniikan osalta, ja se on jopa saatu hieman nätimmäksi. Yksi muutos, joka voi jakaa mielipiteitä, on vihollisten tasonsäätö, sillä kaikki pahikset tasoskaalataan nyt jossain määrin. Veteraanit muistelevat kauhulla ja nostalgialla aikoja, kun tietyt pelin alueet olivat pelaajia hengiltä jauhavia murhamyllyjä. Muutos vie peliltä särmää.
Maailman kulissimaisuudesta on päästy, sillä Appalakkien vuoriston ihmisiä eivät edusta enää vain pelaajat ja kuolleilta jääneet ääninauhat. Väkeä ramppaa joka nurkalla, joten maailman elävyys ja kiireisyys vastaavat melkein Fallout 3:n ja 4:n tasoa. Tarjolla on pitkiä tehtäväketjuja ja niihin liittyviä sivuhahmoja. Tässäkään suhteessa ei ole nokan koputtamista. Pelimaailmakin on näkymiltään ja vaihtelevuudeltaan paljon parempi kuin Fallout 4:n alue.
Itselleni avain Fallout 76:sta nauttimiseen on sen tapa tehdä leirinrakennuksesta sen oikea ”loppupeli”. Toki sitä edustavat myös isot pomot ja päivittäiset ryhmähaasteet, mutta ne ovat palvelupelien mittapuulla todella rentoja. Pelaajilla on tilaa kehittää omat pelityylinsä, joista useimmat ovat täysin toimivia. Sen sijaan pitkän tähtäimen tavoitteet liittyvät leirin rakennuspalikoiden keräämiseen. Aurinkopaneelit sähköntuottoon? Parempia huonekasveja? Brotherhood-teemaisia tapetteja? Kaikki tänne.
Pelaajayhteisökin on ollut esimerkillinen. Kolminumeroisilla pelitunneilla ei ole tullut vastaan yhtään nihkeää tapausta, ja useimmat ihmiset auttavat mielellään pyyteettä. Jopa kausipassi on ihmeellisen reilu. Se tarjoaa pienellä vaivalla hyödyllisiä palkkioita, kuten pelin Atom-valuuttaa ja kaikenlaisia helpotuksia arkiseen grindaamiseen.
Entä itse uusin The Pitt -päivitys, joka on antanut pelin nykyversiolle nimensäkin? Se vie pelaajat erilliselle kartalle Fallout 3:sta tuttuun Pittsburghiin, mutta sinne päästäkseen on jauhettava parikymmentä minuuttia päivittäisiä suoritustehtäviä Vertibird-kopterin akkujen lataamiseksi. Mad Max -ruosteisuustason saavuttanut Pitt on visuaalisesti todella erilainen kuin päämaailma, mutta sen sisältö on nähty melko nopeasti. Sen jälkeen se jää pieneksi vaihtelun tuojaksi kaiken muun puuhan joukkoon. Ja se riittää, sillä tällaisena Fallout 76 on paljon parempi peli kuin olisin koskaan osannut odottaa. Kannattaa kokeilla ennakkoluulottomasti.
Jos Fallout 76:n ostaa nyt Pitt Deluxe -versiona tai peliin hankkii naurettavan ylihintaisen Pitt Recruitment Bundle -paketin, saa turhan roinan ohessa Fusion Core Recharger -härvelin, joka leiriin asennettuna lataa Power Armorin akkuja. Se tekee voimahaarniskan käytöstä niin paljon helpompaa, ettei mitään rajaa. Ilmankin toki pärjää, jos jaksaa säätää. Kaipa Horse Armor -paketilla lisäsisällöt keksineen firman on aina harrastettava jonkinlaista rahalla voittoon -puuhailua.