Fantasy Life

Söpö elämäsimulaatio korvaa laadun määrällä, mutta onnistuu silti viihdyttämään ja palkitsemaan.

30.10.2014 11:59

Jos Animal Crossing -kokemuksesi pilasi aikoinaan hillitön halu laittaa kyläläisiä poikki ja pinoon, japanilainen Level-5 on vihdoin kuullut toiveesi. Hampaita vihlovan suloisia pelejä suoltavan studion uusin länsijulkaisu Fantasy Life on yksinkertaisimmillaan juuri tätä: idyllisen maalaiselämän rahoittamista karvaturreja massoittain murhaamalla.

Pelimekaanisesti hyvin paljon saman studion kehittämää Dragon Quest IX:ää muistuttava roolipelisimu pyörii kokonaan sen astetta omaperäisemmän hahmoluokittelun ympärillä. Pelin alussa hahmolle tulee valita ”elämä” eli ammatti, joka on oleellinen osa pelissä etenemistä. Hirviöitä pataan paiskimisesta saa materiaaleja työntekoa varten, ja kättensä tuloksista tienaa rahaa, jolla voi ostaa parempia varusteita isompien hirviöiden mättämiseksi.

Päivätyön lisäksi päähahmolla on myös näennäisesti tärkeämpi rooli Reveria-maan valittuna sankarina – taivaalta sataa mystisiä kivenmurikoita ja maailmanloppu on lähellä. Lapsellisen pintapuoliseksi raapaleeksi jäävä tarina ei kuitenkaan juuri jaksa kiinnostaa, vaikka se on tahkottava läpi uusien alueiden ja ominaisuuksien avaamiseksi. Pelaajaa opastetaan kädestä pitäen loppuun asti, eikä haastetta ole juuri nimeksikään.

Elämä jatkuu onneksi myös seikkailunpätkän tuolla puolen. Ammattia voi vaihtaa koska tahansa, ja pelkästään yhden uran läpi koluaminen vie tunteja. Ammatit itsessään tuntuvat hieman toispuoleisilta: kokit ja ompelijat jurnuttavat samoja yhden napin minipelejä loputtomiin, palkkasoturit taasen kirmaavat mörköjen perässä. Keräiltävää ja askarreltavaa on enemmän kuin tarpeeksi, ja hahmon vaatteita ja asuntoa voi kustomoida vapaasti. Koska ahjonlämpimän varustuksen voi vetää niskaan ja verhot ripustaa ikkunoihin heti, itse tekeminen tuntuu harvinaisen palkitsevalta.

Reveriaa voi tutkia myös kahden kumppanin kanssa joko samassa huoneessa tai verkossa. Moninpeli toimii, ja kaveriporukoita hemmotellaan hankalilla luolastoilla ja supervahvoilla pomohirviöillä. Muiden pelaajien hahmot voivat tulla kylään myös StreetPass-ominaisuuden kautta, ja päätarinan edetessä matkan varrella tavattuja sivuhahmoja voi oikeiden pelaajien puutteessa napata mukaan taisteluvahvistuksiksi. Moninpeli ja StreetPass-vierailut keventävät päivittäistä puurtamista ja tuovat eloa jo valmiiksi värikkääseen maailmaan.

Fantasy Life on kaikessa laajuudessaan yllättävän monipuolinen pakkaus. Pelaajasta riippuen peli muuntautuu hetkessä nukkekotileikistä eeppiseksi lohikäärmejahdiksi, eikä edes tarinan köyhyys pilaa kokonaisuutta.

8/10
KehittäjäLevel-5
JulkaisijaNintendo
JulkaisualustatNintendo 3DS
Pegi-ikärajatK-7
Pegi-merkinnätOnline, Väkivalta
Lisää luettavaa