Vapaus löytyy paratiisista
Elokuvaksikin päätyneen Far Cryn loi alun perin Crytek, joka ahertaa nykyisin Crysiksen parissa. Vuoden 2004 jälkeen pelisarjasta on huolehtinut Ubisoft. Siinä missä saksalaisstudio on aavistuksen erkaantunut Far Cryn perusperiaatteista, pyrkii ranskalainen Ubisoft edelleen jahtaamaan sitä vapauden unelmaa, jonka ansiosta alkuperäinen räiskintäpeli muistetaan. Sarjan kolmas osa palaa juurille ja paratiisiin modernein maustein.
Far Cry 3:n päähenkilö Jason Brody lähtee veljiensä ja kavereidensa kanssa hakemaan adrenaliinipitoisia elämyksiä trooppisilta saarilta. Jännitys muuttuu kuitenkin kauhuksi, kun pähkähullut piraatit sieppaavat koko konkkaronkan. Ainoastaan Jason pääsee veljensä avustuksella vapaaksi. Nykyaikaisesta nyhveröstä alkaa saariston alkuperäisasukkaiden neuvoin muotoutua selviytyjä ja soturi, kun hän ryhtyy pelastamaan lähimmäisiään.
Jasonin kostoretki käynnistyy nykyajalle tyypillisen lineaarisesti ja spektaakkelimaisesti. Kuvakulma pysyy tiukasti ensimmäisessä persoonassa, kun eteen pusketaan dramaattisia reaktiotestejä. Tiiviin puristuksen jälkeen pelaajan eteen aukeaa massiivinen trooppinen saaristo hiekkarantoineen ja villieläimineen. Aivan aluksi kartta on lähinnä joukko erilaisia symboleja, mutta se avautuu pala palalta kiipeilemällä radiotorneihin kömpelösti tasoloikkien.
Pelaajan toimintaa rajoitetaan lähinnä silloin, kun tarinaa viedään eteenpäin. Juonitehtävät sisältävät toisinaan käsikirjoitettuja kohtauksia ja suoraviivaisempaa räiskettä, joissa peli ei ole vahvimmillaan. Useimmiten pelaajalle annetaan kuitenkin ihailtava määrä vapautta niin lähestymistapansa kuin varusteidensakin suhteen. Tarinatehtävien ohella saaristossa piisaa rutkasti erilaista oheistoimintaa: maastossa voi käydä metsästämässä eläimiä, etsimässä muinaisia esineitä raunioista ja valtaamassa piraattien tukikohtia. Pelialueen laajuudesta huolimatta liikkuminen sujuu vikkelään ajoneuvoilla sekä roolipeleistä tutulla pikamatkustuksella.
Suuri osa sivupuuhastelusta pelkistyy melko tylsäksi ja suoraviivaiseksi ahertamiseksi. Pienten piraattitukikohtien valtaaminen tarjoaa kuitenkin herkullisen välipalan päätehtäville ja tutkimiselle. Jokaista aluetta vartioi alle kymmenen merirosvon ryhmä. Homman jujuna on teilata kaverit niin, etteivät he ehdi kutsumaan paikalle apujoukkoja. Vartijat eivät huomaa Jasonia helposti, jos hän pysyttelee pusikoissa kyykyssä hiiviskellen. Tarvittaessa piraatteja voi lisäksi hämätä viskomalla kiviä. Näin viholliset saa yllätettyä yksitellen takaapäin ja teloitettua brutaalisti puukolla. Palkinnoksi annetaan paitsi hyvä mieli myös ylimääräisiä kokemuspisteitä, sillä peli rohkaisee toimimaan huomaamattomasti.
Valinnanvapaus koskee varustustakin. Pelaajalle tarjotaan vähitellen lisää aseita, joita pääsee muokkaamaan tähtäimillä, lippailla ja äänenvaimentimilla. Näin välineensä saa muovattua omaan lähestymistapaansa sopivaksi. Jousipyssyn ja äänenvaimennettujen kiväärien kanssa hiiviskeleminen tuntuu makealta, mutta tarvittaessa selkään voi ottaa vaikka konekiväärin ja liekinheittimen. Yksi pelin koomisimmista tehtävistä liittyykin kannabispeltojen polttamiseen rentouttavan reggaen tahtiin.
Mukavan vapauden eteen täytyy tehdä jonkin verran töitä. Aivan alussa Jason on kehno soturi kehnoilla varusteilla. Tilavampia reppuja ja asekantimia saa tehtyä villieläimien nahoista. Koirien tai peurojen lahtaamista konekiväärillä tuskin voi metsästämiseksi tai hauskanpidoksi kutsua. Kuolinvikinät ja pelkistetyt nylkemisanimaatiot saattavat jopa puistattaa eläinrakasta pelaajaa. Hieman hassusti tarvikkeet vaativat juuri tietyn eläimen nahkaa. Elukoiden reviirit on toki merkitty karttaan, mutta aina elikoita ei vain satu näkemään. On turhauttavaa joutua pärjäämään yhdellä aseella vain, koska kaikki vuohet kirmaavat karkuun liskojen jahtaamina. Karttaan yleensäkin on merkitty ehkä liikaa informaatiota, mikä syö tutkimisen tarvetta ja tunnetta.
Myös hahmon ominaisuuksia muokataan pelin edetessä roolipelien tapaan. Jasonille avautuu käyttöön vähitellen erilaisia kykyjä, kuten entistä tehokkaampia teloitustapoja. Hän oppii esimerkiksi yhden vihollisen puukottamisen jälkeen viimeistelemään toisen vastustajan heittoveitsellä. Vaikka animaatiot hoituvat pitkälti autopilotilla, tuntee pelaaja parhaimmillaan olonsa todelliseksi Ramboksi. Varsinaisia valintoja hahmonkehityksessä ei joudu tekemään, sillä kaikki taidot opitaan käytännössä ennemmin tai myöhemmin.
Räiskiminen sujuu Far Cry 3:ssa mallikkaasti. Toimintaa maustetaan huomaamattomalla suojautumissysteemillä: pelaajan kumartuessa vaikkapa laatikon taakse voi esiin nousta painamalla yksinkertaisesti tähtäysnappia tai ampua vain sokkolaukauksia. Viholliset käyttävät suojaa tulitaisteluissa sopivan hanakasti. Vastustajissa ei vain ole riittävästi vaihtelua. Ongelmaa ei välttämättä ehtisi huomaamaan nykyaikaisessa viiden tunnin kampanjassa, mutta Far Cry 3:ssa pelattavaa piisaa kevyesti yli kymmeneksi tunniksi, vaikka ei tekisi lähellekään kaikkea mahdollista. Geneerisestä tarinasta ei ole antamaan ylimääräistä motivaatiota, vaikka joukkoon joitakin huvittavia hahmoja ja räväyttäviä kohtauksia mahtuu.
Far Cry 3 näyttää parhaimmillaan komealta, mutta pelin ympäristöt kaipaisivat lisää vaihtelua ja persoonallisuutta. Tuuhea aluskasvillisuus saattaa osaltaan aiheuttaa myös teknisiä ongelmia, sillä peli nykii ja repii ruutuja aivan liian usein ainakin Xbox 360:n arvostelukoodissa. Vauhdikkaimmissa toimintakohtauksissa tekniset puutteet iskevät pahasti näpeille, eikä kokemusta muutenkaan voi kuvailla sulavaksi.
Ongelmista huolimatta Far Cry 3:n parissa viihtyy tuntikausia mielellään. Peli muistuttaa olemukseltaan enemmän The Elder Scrollsia kuin Call of Dutya, vaikka se ei tarjoa yhtä kutsuvaa pelimaailmaa tai koukuttavaa hahmonkehitystä. Jos kuitenkin on valmis sietämään teknisiä hiomattomuuksia ja panostamaan kokemukseen, saa vapaamuotoisesta räiskinnästä kiinnostunut Far Cry 3:sta erinomaisesti vastinetta rahoille.
Vaihtopelaaja
Far Cry 3 on varsin massiivinen peli. Ykkösosan tapaan trooppiseen saaristoon sijoittuva pelimaailma on valtavan kokoinen ja tarjoaa melkoisesti vapautta sekä monipuolisia lähestymismahdollisuuksia tehtäviin. Räiskintä on toteutettu mallikkaasti, mutta myös hiippailu onnistuu sujuvasti. Kakkososaa vaivanneet vihollisjoukkojen tarkistuspisteet teiden varsilla loistavat onneksi poissaolollaan. Nyt vihollistukikohdat on piilotettu hiukan kauemmas teiltä ja niiden tyhjentäminen on tehty sopivan helpoksi ja hyödylliseksi saarella nopeasti liikkumisen kannalta.
Roolipelimäiset elementit, kuten tavaroiden hallinta sekä esineiden ja lääkkeiden valmistus tuntuvat hiukan päälle liimatuilta. Etenkin eläinten nahkojen metsästys ympäri saarta lompakon tai panosmäärän kasvattamiseksi tuntuu paikoin turhauttavalta pakkopullalta tehtävien välissä. Yksinpelin tarina ei myöskään aivan onnistu pitämään otteessaan loppuun asti, ja sivutehtäviinkin olisi kaivannut hitusen enemmän vaihtelua.
Räiskintäpainotteinen yhteistyötila tuntuu toimivalta, mutta hiukan itseään toistavalta sarjalta hyökkäys- ja puolustustehtäviä putkimaisessa ympäristössä. Onkin hiukan sääli, että yksinpelin massiivista pelimaailmaa ei pääse hyödyntämään kunnolla yhteistyötilassa. Sama ongelma vaivaa myös sinänsä monipuolisia moninpelitiloja, joista ei juuri laajoja kenttiä löydy ja joissa toiminta muistuttaa melkoisesti Call of Duty -sarjan pelejä. Käteen jää siis lopulta massiivinen ja monipuolinen räiskintäpeli, jolla olisi tosin ollut potentiaalia vielä parempaankin.
– Matias Kainulainen 8/10