Muumit laaksossa
Ubisoftin Far Crysta on muotoutunut viimeisen kymmenen vuoden aikana varsinainen avoimen maailman räiskintäpelien airut. Sarjan tavaramerkkeihin kuuluvat myös hulluuden rajamailla kekkaloivat pahikset. Viidennessä osassa kaikkea saadaan taas suureellisemmin ja kauniimmin uusissa maisemissa, mutta koko ja komeus eivät ole kaikki kaikessa.
Far Cry 5:n pääosassa jeesustelee uskonnollinen kultti, joka hallinnoi karun kaunista laaksoa Yhdysvaltain Montanassa. Aseistettu joukkio on pannut isänmaalliset, itsenäiset ja jumalaa pelkäävät kunnon kansalaiset ahtaalle. Ryhmittymän johtaja pitää varmana, että yhteiskunta- ja maailmanjärjestys romahtavat näillä näppäimillä. Liittovaltion sheriffi lähtee pidättämään kultin johtajaa yhdessä neljän poliisin kanssa, mutta reissu menee reisille ja sinivuokot jäävät hihhuleiden vangiksi. Karkuteille pääsee ainoastaan porukan keltanokka, jonka pelaaja saa ohjattavakseen.
Pelin perimmäisenä tavoitteena on saada kultin johtaja ja tämän kolme sisarusta oikeuden eteen. Laakso jakautuu kolmeen alueeseen, joista jokaista hallinnoi yksi sisaruksista. Heillä jokaisella puolestaan on oma hullunkurinen persoonallisuutensa: yksi on todellinen joo-mies, toinen heiluu huumepäissään ja kolmas kerskuu karsivansa laumastaan heikot pois. Kunhan välit on selvitetty kisällien kanssa, on edessä kohtaaminen omaa saartaan isännöivän isä Josephin kanssa.
Far Cry 5:n rakenne tekee pelistä paitsi vapaamuotoisen myös hajanaisen. Käytännössä pelaaja auttaa paikallista vastarintaliikettä suorittamalla erinäisiä tehtäviä, valtaamalla tukikohtia ja ylipäänsä vaikeuttamalla vihollisten elämää kaikin tavoin. Tekemisillä täytetään mittaria, jonka ollessa kukkuroillaan päästään panemaan alueen pomo kylmäksi. Tavoitteeseen yltää siis vaikkapa räjäyttelemällä satunnaisia rekkoja tienposkessa. Vapauden vastapainoksi tarinassa eteneminen tuntuu ajoittain juuri mittarin täyttämiseltä satunnaisilla askareilla, eikä pääjuoni kulje juohevasti vaan harvakseltaan pienissä pyrähdyksissä.
Sinänsä herkullisesta teemasta puristetaan loppujen lopuksi vähän irti. On selvää, etteivät kehittäjät voineet ennakoida nykyistä Yhdysvaltain poliittista tilannetta, mutta asetelmaltaan Far Cry 5 ei voisi olla ajankohtaisempi. Vaikka pääpahis ja kumppanit paasaavat paljon, puheista ei paista läpi selkeää sanomaa. Kolmesta välipomosta yksi tosin onnistuu tekemään tempun, jonka voisi jopa tulkita videopeliväkivallan kritiikiksi.
”Peruskaava on tuttu edeltävistä osista, eikä toiminta muutu merkittävästi ensimmäisen parin tunnin jälkeen, kunhan tarinatehtävät on korkattu ja parit tukikohdat vallattu.”
Pääjuonta tai -pahista tärkeämpää pelissä on tapahtumapaikka, tuo periamerikkalainen vapauden tyyssija. Laaksoa asuttavat ihmiset ovat niin äärimmäisen omavaraisia, että joka toisella näyttäisi olevan oma pommisuojansa ydinsotaa varten. Tehtävissä autetaan niin salaliittoteoreetikkoja kuin senaattorin pestistä haaveilevaa viiksivalluakin. Lisää tekemistä ja hassunkurisia hahmoja löytyy kasapäin, kun vaeltelee vuorilla ja patikoi poluilla auttamassa kansalaisia. Maisemat ovat parhaimmillaan pysäyttävän komeita ja arkisia – eivät eksoottisia niin kuin edeltäjien paratiisiviidakot ja Nepalin vuoristot.
Far Cry 5 on parhaimmillaan yhteistyöpelinä. Yksi kaveri voi liittyä seikkailuun verkon välityksellä, jolloin pelin luonne muuttuu leppoisaksi jutustelun lomassa räiskyttelyksi, jossa myös tapahtuu tavallista enemmän. Koko pelin kantaviin ideoihin kuuluu erilaisten systeemien vuorovaikutuksesta syntyvä arvaamattomuus. Yksinpelinä tästä näkyy toisinaan häivähdyksiä, kun laakson villieläimet, tiellä kulkeva liikenne ja tehtäviin liittyvät tulitaistelut sattuvat törmäyskurssille. Ihmispelaajan kanssa yksinkertaisetkin kommellukset tuntuvat hauskemmilta ja niitä tapahtuu enemmän.
Lähtökohdiltaan Far Cry 5 on monipuolisempi kuin suurin osa muista räiskintäpeleistä, sillä pelaaja saa valita lähestymistapansa sekä käyttää ajoneuvoja autoista veneisiin ja lentokoneisiin avoimessa maailmassa. Puhdas räiskiminen tuntuu hauskalta ja vaivattomalta, oli kädessä sitten haulikko tai jousipyssy.
Peliä vaivaa kuitenkin pienoinen kehityksen puute. Peruskaava on tuttu edeltävistä osista, eikä toiminta muutu merkittävästi ensimmäisen parin tunnin jälkeen, kunhan tarinatehtävät on korkattu ja parit tukikohdat vallattu. Ongelmana ei ole todellakaan tekemisen määrä vaan sen tasapaksu laatu, sillä pelattavaa piisaa kymmeniksi tunneiksi.
Etenemisjärjestelmä puolestaan jää mielikuvituksettomaksi. Avattavat taidot ja lisäherkut tekevät pelaamisesta helpompaa ja aavistuksen monipuolisempaa, mutta mitään oikeasti mieltä kutkuttavaa se ei tarjoa. Tiettyyn pelityyliin on helppo urautua, sillä esimerkiksi äänenvaimennetulla pistoolilla ja tarkkuuskiväärillä hoitaa suurimman osan taisteluista vaivattomasti. Etenemisjärjestelmä pyrkii kannustamaan ja suorastaan pakottamaan pelaajaa kokeilemaan erilaisia pelitapoja ja asioita, sillä pisteitä jaetaan lähes ainoastaan haasteista, joissa vaaditaan esimerkiksi nylkemään tietty määrä haisunäätiä.
Eniten Far Cry 5:stä saa irti, jos jaksaa rauhassa kulkea ympäri laaksoa, nauttii pelin punaniskaisesta teemasta ja kutsuu ainakin toisinaan mukaan yhden kaverin. Peli kärsii lievästä mammuttitaudista: kaikkea on paljon, mutta selkeät kohokohdat ja yllätykset puuttuvat. Sarjan seuraavaan osaan keksitään toivottavasti jo jotain uutta, mutta moni pelailee sitä odotellessaan tyytyväisenä tätäkin.