Jack Carver roudaa Val-nimisen reportterin toisen maailmansodan aikaisia linnoituksia pursuavalle paratiisisaarelle, mutta eukko poikkeaa sovitusta suunnitelmasta ja päättää paatista käsin tutkailun sijasta tutkia paikkoja lähemmin. Jack jää veneelle odottamaan asiakkaansa paluuta, mutta nokoset keskeytyvät taisteluhelikopterien äkillisen tulituksen muuttaessa veneen hylyksi.
Ei siis auta muu kuin livahtaa aaltojen alle luoteja karkuun. Pelin henki on palkkasoturijoukon kynsistä selviytyminen ja saaren mysteerien ratkominen. Tarina on keskiverron toimintaleffan tasoa, mitä ei ole syytä luulla kovinkaan kummoiseksi kehuksi.
Nätti, vaan ei kaunis
Alkuperäinen pc:lle tehty Far Cry herätti ansaittua kohua etenkin uskomattoman yksityiskohtaisella ja tyylikkäällä ulkoasullaan. Xbox-versio on parhaimmillaan kivan näköinen, mutta tuskin järisyttää kenenkään maailmaa. Ohjaus tuntuu hiukan kankealta, ja Carverilla on ärsyttävä tapa töksähdellä maastoon kiinni. Pelissä on useita eri ajoneuvoja, mutta niiden ajotuntuma jättää paljon toivomisen varaa.
Itse toiminta on klassista hahmon silmien kautta katsasteltua räiskintää asiaankuuluvine asevalikoimineen. Periaatteessa Carver joutuu mönkimään puskassa, välttelemään vihollisjoukkoja ja harventamaan pahojen poikien rivejä sissitaktiikoilla, ansoilla ja oveluudella.
Tekoälykköjä
Ajoittain viholliset toimivatkin yllättävän tehokkaasti – luodit piiskaavat puskia, kranaatit tipahtelevat jalkoihin samalla, kun osa vihollisista yrittää kiertää selustaan… Jos peli vain pysyisi tällä tasolla koko ajan, kaikki olisi hyvin. Käytännössä kaiken taktikoinnin voi kuitenkin unohtaa täysin, sillä tekoäly kompastelee koko ajan. Välillä palkkasolttu bongaa hipihiljaa paikallaan ja rähmällään olevan Carverin syvältä metsästä, välillä taas suoraan vihollisen eteen voi juosta niin, ettei kaveri reagoi asiaan mitenkään. Vaikka Jack voikin viritellä Claymore-miinoja ja piikkioksia ansoiksi ja houkutella vihollisia kohti niitä, useimmiten se ei yksinkertaisesti ole vaivan arvoista.
Kunhan ei erikseen kävele kranaattiin, ainoat todelliset vaaratilanteet syntyvät siitä, että pelaaja ei jaksa skarpata, vaan antaa Carverin päätyä rynsesterisekstetin sarjatuleen. Itse asiassa pelissä pääsee liiankin usein eteenpäin vain juoksemalla kaikesta ohi – kun viholliset jäävät noin parisataa metriä jälkeen, he lopettavat jahtaamisen. Itse kohtasin oikeaa vastusta vasta aivan pelin loppuvaiheilla. Varsinkin supervoimien karttuessa Jack parantaa saamansa vammat hyvin nopeasti, jolloin viholliset eivät oikein saa miestä hengiltä edes hitaasti hivuttamalla.
Fiilikset kuolevat lopullisesti, kun pelaaja tajuaa pelin kusettavan – tietyissä kohdissa se luo paikalle vihollisia täysin tyhjästä esimerkiksi Carverin taakse, mikä tekee pelistä puhdasta refleksiräiskintää. Se siitä taktisesta sissisodasta.
Tehty se on huonostikin tehty
Mukana on myös koko joukko pikkuseikkoja, jotka kielivät huolimattomasta suunnittelusta. Siitä on tunnelma kaukana, kun puupalkkia lyödessä kuuluu metallinen kalahdus, jalkojen alla oleva jykevä teräspalkki kuulostaa kumahtelevalta aaltopelliltä tai lintujen liverrys kuuluu jatkuvasti taustalla myös muka ahdistavan tukikohdan käytävillä. Ehkä kaikkein ärsyttävintä on, ettei musiikin äänenvoimakkuutta voi säätää – se pauhaa julmetun lujaa, ja todella usein dialogi hukkuu täysin sen alle… Ja kuten arvata saattaa, tekstitys ei tietenkään toimi läheskään koko ajan oikein.
Far Cry Instincts ei ole täydellinen floppi – se on vain puhtaasti keskinkertainen tuotos, jota luvatun taktisen elementin puute ja bugit latistavat vielä entisestään. Jos tekee hurjasti mieli suoraviivaista räiskintää – kyllähän tästäkin toki löytyvät ne pakolliset Xbox Live -lahtauskekkerit – se ei ole täysin huono valinta, mutta samalla rahalla saa varmaan oikeasti hyvänkin pelin.
Pc:ltä äksälle
Far Cry Instincts on pc-peli Far Cryn konsoliversio, mutta kyseessä on itse asiassa eri peli. Juoni seurailee suunnilleen samoja raiteita, mutta mukana on paljon muutoksia. Nyt Jack muun muassa saa varsin varhaisessa vaiheessa joukon pelin edetessä kehittyviä superkykyjä. Tarjolla on vihollisia seiniin heittelevää oikeaa suoraa, pimeänäköä ja muuta vastaavaa. Mikäs siinä.
Merkittävämpi muutos on, että siinä missä pc-version saari oli todella laaja ja viidakossa rämpiminen ja vihollisten jallittaminen kaiken a ja o, nyt juostaan koko ajan putkessa. Ränni on ihan sujuva ja usein mukavan leveä, mutta alkuperäisen pelin vetonaula oli upeiden maisemien lisäksi juuri vapauden tuntu, joka nyt jää täysin väliin. Xboxin rajoitukset näkyvät muuallakin – esimerkiksi pc-version tarkat ruohonkorret näyttävät ikävän usein vihreältä, muodottomalta massalta.
Kun alkuperäinen Far Cry keräsi suosiota laajuudella ja uskomattomalla silmäkarkilla, tuntuu vähän pöhköltä tehdä versio, joka ei näytä yhtä komealta ja jossa suunnistamisen ja löytämisen ilo on korvattu täysin valmiiksi pureskellulla ”tonne päin ja sit vaan ammutaan” -meiningillä.
Bugeja pukkaa
Kyseessä olisi muuten vielä ihan oiva räiskintäpeli, mutta kun pakettiin ympätään mukaan koko joukko ainakin arvosteltavaksi toimitetusta kappaleesta löytyviä bugeja, tilanne alkaa olla aika surkea. Eräästä ilmastointikanavasta poistuttaessa Carver putosi toistuvasti kartalta pois. Onnistuin luikertelemaan tästä kohdasta ohi vasta viidennellä latauskerralla. Muutamassa paikassa tekstuureissa oli vikaa – niiden tilalla oli räikeän värisiä sotkuja. Viholliset jäivät ajoittain kuoltuaan leijumaan ilmaan kuin ristiinnaulittuna. Joskus puskista löytyi palkkasotureita, jotka vain seisoivat paikallaan, eivätkä reagoineet Carverin läsnäoloon mitenkään.