Mammuttijahdissa
Kun Far Cry 3 sai aikanaan Blood Dragon -sivupelinsä, moni kuvitteli, että outouden huipentuma oli saavutettu. Kun kerran oli matkattu perinteisistä räiskintämaailmoista 80-luvun neonväritteiseen näkemykseen lähitulevaisuudesta, mihin erikoisempaan paikkaan sarja voisi enää suunnata? Esimerkiksi kivikaudelle.
Far Cry Primal sijoittuu peleissä hyvin harvoin nähtyyn aikakauteen, noin 10 000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Aikakausi on historiallisesti merkittävä, sillä maapallon viimeisin jääkausi oli silloin päättynyt verrattain äskettäin ja lämpenevä ilmasto pani kansat liikkeelle.
Kansanvaellus on myös pelin tarinan keskipisteessä, sillä rauhanomaisen wenja-heimon vähälukuiset asukkaat saapuvat etsimään onneaan kukkeaan ja kätkettyyn Oros-laaksoon. Kuten niin usein muulloinkin ihmiskunnan historiassa, tie onneen on silattu verellä ja tulella.
Jotkut pelkäsivät ennakkoon, että Ubisoft olisi tehnyt Far Cry Primalin kanssa niin sanotut Assassin’s Creedit ja upottanut modernin tarinan johonkin historialliseen ympäristöön. Näin ei kuitenkaan käy, vaan kyseessä on ihan oikea historiallinen draama.
Aihepiirin vaihdos normaaleista fps-räimemiehistä luolamiehiin on kannattanut, sillä ympäristön vaihdos piristää. Tarina itsessään ei ole mitenkään mullistavan erikoinen, vaan käsittelee valitettavan inhimillisiä aihepiirejä. Laaksoon ei mahdu kolmea kansaa, varsinkaan kun kaksi niistä on enemmän tai vähemmän mielipuolia. Yhdet ovat verenhimoisia kannibaaleja, toiset taas uhraavat kaiken vastaantulevan tulijumalilleen. Niinpä edessä on epätoivoista selviytymistaistelua seuraavan parinkymmenen tunnin ajaksi.
Pelialueena Oros on viehättävä. Jättimäisten vuoristojen ympäröimä laakso on hehkeän vihreä paikka, joka säteilee kirkkaita värejä ja elämää. Vaihteluakin on tarjolla. Etelästä löytyy viljavaa tasankoa, pohjoisesta taas vetäytyvän jääalueen ansiosta kylmää ja lumista aluetta. Pelialue on kehittäjien mukaan yhtä suuri kuin Far Cry 4:ssä, minkä kyllä uskoo. Lääniä riittää.
Hyppy historiaan on muuttanut paljon myös pelin tunnelmaa – mukavaan suuntaan. Pelaaja ei enää ole AK-47 kädessään kaikkea elollista dominoiva luomakunnan kuningas, vaan osa ravintoketjua. Laakso pursuaa erilaista elämää, josta osa on saalista ja osa saalistajia. Niinpä jo pelkästään metsiköissä hiippailu on jännittävää puuhaa, kun ei koskaan voi olla varma siitä, mitä seuraavan puun takana vaanii: peura, karhu vai sapelihammastiikeri?
Tarjolla on myös vuorokaudenaikojen vaihtelua, ja jos Oros on päivisin kutsuva mutta vaarallinen paikka, öisin se muuttuu suoranaiseksi helvetiksi. Suuret petolaumat lähtevät saalistamaan, ja tuntuu siltä, ettei kylästä voi ottaa kahta askelta ulospäin ilman, että susilauma on jo popsimassa varpaita.
Jo alkumetreiltä saakka on selvää, ettei kyseessä ole mikään pelkkä Far Cry -grafiikkamodi, jossa epämääräisen etniset terroristit olisi vaihdettu yhtä geneerisiin luolamiehiin. Ilahduttavasti kehitystiimi on ammentanut aihepiiristä enemmänkin inspiraatiota, sillä pelin jokainen osa-alue tuntuu orgaaniselta osalta maailmaa.
Pelaajan suurena tavoitteena on tietenkin turvata wenjojen tulevaisuus. Pelin alussa heimon surkeat rippeet kyhjöttelevät laakson sisäänkäyntinä toimivan luolan suulla ilman koteja, johtajia tai toivoa. Tekemistä on kamalasti. Jotta voidaan rakentaa koteja, täytyy kerätä raaka-aineita. Jotta voidaan turvata rajat, täytyy tuhota vihollisten linnakkeita ja kyliä. Jotta opitaan uusia asioita, täytyy etsiä kadonneita kylän erikoisjäseniä.
Nokkelimmat lukijat ehkä jo huomasivat, että oheinen viipale pelin runsaasta sisällöstä kuulostaa kovin tutulta. Pelillisen runkonsa puolesta Far Cry Primal todellakin on ihan ehtaa Far Cryta. Pelialue tarjoaa seikkailijalle kadonneiden aarteiden etsimistä, eläinten metsästämistä, resurssien keräämistä, spontaanien ”pelasta panttivangit vihollisilta” -pikkukeikkojen tekemistä ja niin edelleen.
On totta, että suunnilleen kaikki on jossain määrin tuttua sarjan aiemmista peleistä, mutta Far Cry Primalissa se tuntuu luonnollisemmalta ja henkilökohtaisemmalta. Kyse ei ole jonkun toisen sodasta, johon pelaaja on heitetty ulkopuolisena mukaan, vaan oman heimon ja pelaajan itsensäkin selviytymistaistelusta.
Sisältöä on siis suunnattomasti, ja ilahduttavasti suuri osa siitä tuntuu myös tekemisen arvoiselta. Jos kuitenkaan ei jostain tehtävätyypistä pidä, todennäköisesti sen voi skipata. Peli jakelee raaka-aineita, palkintoja ja kokemuspisteitä sen verran monilla tavoilla, että omalla tyylillään pelaamalla pysyy kyllä kehityksen kelkan kyydissä.
Hyppy 12 000 vuotta menneisyyteen ei ole tehnyt Far Cry Primalista rajoittuneempaa tai tylsempää peliä kuin edeltäjistään. Huolet turhan yksipuolisesta asevalikoimasta voi unohtaa, sillä laakson luolamiehillä on käytössään jos jonkinlaista lelua nuijista keihäisiin, jousipyssyihin ja oudompiin viritelmiin. Esimerkiksi heitettävä mehiläispommi, joka osuessaan vapauttaa ilmoille kamalan pilven kiukkuisia ampiaisia, toimii esihistoriallisena kranaattina.
Tarjolla on todellakin aseita joka lähtöön, ja ilahduttavasti jokaiselle on myös paikkansa. Ainakin itse huomasin pelatessani käyttävän erilaisia aseita eri tilanteissa. Perusvihollisia napsin jousipyssyllä, samoin kuin pienempiä eläimiä. Suurempaa riistaa jahdatessani taas käytin mielelläni keihäitä, jotka tekevät hirmuisesti vahinkoa, mutta joita ei mahdu reppuun kuin muutama kerrallaan.
Lelut eivät rajoitu pelkkiin aseisiin, vaan pelin edetessä pelaaja oppii myös kesyttämään erilaisia eläimiä. Tarjolla on suuri valikoima erilaisia kumppaneita, joista kaikilla on oma käyttötarkoituksensa. Karhu kestää paksun nahkansa ansiosta paljon kuritusta kupsahtamatta, kun taas jaguaarit ja leopardit osaavat tappaa vihollisia äänettömästi. Elukoiden käyttötarkoitusten löytäminen ja soveltaminen on pahuksen hauskaa puuhaa. Ja hitto vie, onhan se nyt aivan älyttömän siistiä hypätä jättimäisen sapelihammastiikerin selkään ja ratsastaa historiallisissa maisemissa!
Far Cry Primal on kuin Schrödingerin videopeli. Se ei yllätä, mutta samalla kuitenkin tekee niin. Esihistoriallisen maailman brutaali tunnelma vie mukanaan ja tarjoaa pelikokemuksen, joka toki tuntuu tutulta Far Crylta, mutta silti tuoreelta, kiehtovalta ja positiivisella tavalla erilaiselta.
On myös todettava, että ellei ole aivan leipiintynyt koko sarjaan, ”20 tuntia lisää Far Cryta” ei ole mitenkään huono juttu. Hirmuisesti kivaa sisältöä sekä tuore ja uudelta tuntuva maailma odottamassa valloittajaansa – kyllä näissä tunnelmissa kelpaa talven viimeisiä pimeitä iltoja hätistellä!
8/10
Far Cry Primal on sopiva yhdistelmä erilaisen kiinnostavaa maailmaa ja toimivaa avoimen maailman pelattavuutta. Todella iloinen yllätys!
Miikka Lehtonen