Hanttihommasimulaattori

Pelasin viimeksi Farming Simulator -pelisarjaa viime vuoden loppupuolella, kun sarjan viimeisin osa julkaistiin pc:lle. Nyt Farming Simulator 2013 on kääntynyt myös kotikonsoleille, vaikka jostain syystä vuosiluku on tiputettu PS3- ja Xbox 360 -julkaisuista pois. Olisikohan nimenmuutoksessa syy siihen, että tavallaan kelvolliselta tuntunut peli tuntuu tällä kertaa aihepiiriinsä sopivasti ehdalta sonnalta?

Vajaan vuoden julkaisuvälistä huolimatta Farming Simulatorin kotikonsoliversio on käytännössä täysin identtinen pc-vastineensa kanssa. Konsoliversio sisältää kokonaan uuden amerikkalaishenkisen pelialueen, mutta pelaajan kannalta on se ja sama, kummalla puolella rapakkoa traktoreillaan päristelee. Alueiden erot ovat puhdasta kosmetiikkaa, ja alkuperäisen pelialueen ulkoasu oli ehkä Farming Simulator 2013:n murheista pienin. Nimestään huolimatta Farming Simulator keskittyy pääasiassa maatalouden työkoneiden simulointiin. Tarjolla on yhteensä 100 erilaista puksuttajaa ja perässä vedettävää vehjettä, joiden avulla saa kynnettyä vaot, kylvettyä siemenet, korjattua sadon ja kuskattua viljan myytäväksi. Tuotantomahdollisuudet ovat siis monipuoliset, joten Farming Simulatorissahan puuhasteltavaa täytyy olla tuntikausiksi, vai kuinka?
 

Valitettavasti pelin monipuolisuus on vain näennäistä. Oli tarkoituksena tuottaa sitten maitoa tai maissia, pelaaminen koostuu edestakaisin ajelusta ja loputtomasta toistosta. Alla hyrisevästä rakkineesta riippumatta ainoa todellinen tehtävä on edestakaisin ajaminen ja ainoa päämäärä hankkia lisää työkaluja ajettavaksi. Varsinainen ajaminen on peliohjaimella aivan hirvittävää puuhaa, sillä ajoneuvot lähtevät liikkeelle tolkuttoman hitaasti, mutta vauhtiin päästyään käyttäytyvät täysin vailla kunnioitusta fysiikan lakeja kohtaan. Osaan tehtävistä voi palkata robottimaista työväkeä, jota on kuitenkin valvottava tämän tästä, koska raukkaparat eivät osaa edes väistää toisiaan.

Farming Simulatorin perusidea on edelleen kiinnostava. Virtuaalisen maataloustoiminnan pyörittämisestä voisi ihan oikeasti saada aikaan kelvollisen pelin, vaikka työtä se vaatisikin. Jos tarjolla olisi muutakin tekemistä kuin ajelua, jos fysiikkamallinnus ei olisi niin kohtuuttoman kelvoton, jos palkattu työvoima kykenisi toimimaan edes välttävän itsenäisesti ja jos pelin ainoa haaste ei olisi hereillä pysyminen, voisi Farming Simulator olla ihan hauskaa ajanvietettä. Tällä hetkellä tarjolla on kuitenkin lähinnä likaista työtä, eikä edes palkitsevaa sellaista.

3/10
KehittäjäGIANTS Software
PeligenretSimulaatio
Pegi-ikärajatK-3
Lisää luettavaa