Kiina-ilmiö, ilmastonmuutos, terrorismi… Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa, jotka hämmästyttävät ja kummastuttavat pientä kulkijaa. Meidän maailmamme ongelmat ovat silti pieniä. En nimittäin haluaisi olla paranormaalien petojen taltuttamiseen erikoistuneen yksikön palveluksessa, enkä varsinkaan porukan keltanokka.
First Encounter Assault Recon on Yhdysvaltain armeijan salainen erikoisjoukko, jonka lähin esikuva on Ghostbusters-elokuvien lupsakat haamumetsästäjät. Tosin ektoplasmaimurien sijasta raskaasti aseistettu yksikkö käyttää armotonta tulivoimaa. Pelaaja istutetaan osaston tulokkaan saappaisiin.
Kuinka ollakaan, heti ensimmäisenä työpäivänä on piru merrassa. Klooniarmeijaa johtava Paxton Fettel on lähtenyt rundille, ja uusi kaveri saa tietysti huonoimman nakin. Hulluksi heittäytynyt Fettel on pysäytettävä keinolla millä hyvänsä panoksena on amerikkalaisen suurkaupungin tulevaisuus. Paranormaaleja ilmiöitä alkaa tapahtua kaikkialla, missä keltanokka liikkuu. Ja kuka on salaperäinen mustanpuhuva pikkutyttö, joka jättää jälkeensä vain sotilaiden palaneita ruumiita?
Anna valo käytävään pimeään
Luotibalettia käydään pimeissä purku-uhan alla olevissa taloissa, tyhjissä toimistoissa ja nuhruisissa varastorakennuksissa. Mistään värien loistosta ei siis voi puhua, mutta kyllästymisen sijaan avainsana on pelko. Taloja kolutessa tottuu olemaan jatkuvasti varpaillaan, sillä toiminta on rytmitetty mestarillisesti. Paikat paukkuvat silloin, kun sitä vähiten odottaisi. Yllätyksiä tulee yllätyksien perään, ja paniikissa ammutut hajalaukaukset kertovat pelin nimellä olevan totuuspohjaa. Pelottelua harrastetaan myös pienillä oudoilla välähdyksillä, kuten nurkan taakse vilahtavilla olioilla tai Fettelin kammottavalla puheella.
Äänimaailma on kauttaaltaan toimiva. Musiikkia on vain vähän, joten erilaiset taustaäänet näyttelevät suurta osaa. Kaukaa kuuluva lapsen itku pistää mielikuvituksen laukkaamaan. Juonta kuljetetaan usein eteenpäin sotilaiden radiokeskusteluilla. Niistä ei harmillisesti saa selvää, vaikka ääniä säätäisi miten päin hyvänsä. Tekstityksen puute kruunaa tilanteen.
Kaikesta kerronnallisesta kikkailusta huolimatta juoni jää sekavaksi ja sirpaleiseksi. Hämmentäviä paloja ei saa liitettyä yhteen, joten täydellinen palapeli jää kokoamatta.
Anna edes vähän, panoksia tähän
Sankarimme mukaan mahtuu kerralla kolme asetta, jotka ovat haulikon ja rynnäkkökiväärin tapaista peruskalustoa. Aseissa oikeasti on potkua eikä panoksista tule pulaa, joten äärimmäistä selviytymiskauhua pääsee syntymään harvoin. Myös ensiapupakkauksia jaetaan liian avokätisesti. Kontrollit ovat perusvarmat, mutta ohjaimen oikea takaliipaisin on liian herkkä: paikoin tulee ammuttua vahingossa sarjaa. Se syö kuitenkin enemmän luoteja kuin miestä.
Todellisen säväyksen tekee toiminnan ulkoasu. Suomi-ihme Max Paynen lisäksi myös paranormaalit erikoisjoukot pitävät ajan hidastamisesta nappia painamalla. Tuliluikkujen suuliekit, pyörivät hylsyt, seinien irtoava rappaus ja vihujen vuodattama veri yhdistyvät korkealentoiseksi koreografiaksi, jossa viimeisen silauksen tekisi itse Quentin Tarantino. Muutoin huomaa, että kyseessä on jo vuonna 2005 pc:lle julkaistu peli. Ulkoasusta on syytä napista, koska se on leimallisesti genren valttikortteja. Pitkät latausajat lisäävät viimeistelemätöntä vaikutelmaa. Tehokkaalla uutuuskonsolilla olisi ollut rahkeita perusteelliseen ehostukseen.
Anna mulle rohkeutta
Fettelin kloonit ovat klooneja, joten suurimman osan ajasta taistellaan yksiä ja samoja vihollisarmadoita vastaan. Vaikeusastetta lisätään ninjamaisilla olioilla, jotka voivat kiipeillä seinillä ja muuttua hetkeksi näkymättömäksi. Ensimmäinen kohtaaminen veti ihon kananlihalle.
Kloonisotilaille on onneksi suotu suurempi älykkyysosamäärä kuin vaikkapa kloonilampaalle. Jermut ovat pelottavan aggressiivisia ja taktisia taistelijoita. Ne osaavat suojautua, tähystellä nurkan takaa vihollistaan ja kiertää tarvittaessa selustaan. Jämähtäneelle soturille voi tulla potku takalistoon, jos jää liian pitkäksi aikaa yhteen tuliasemaan. Lähitaisteluliikkeet ovat yllätettynä kullan arvoisia. Asennosta riippuen voi tehdä korkean potkun ylävartaloon tai lamauttavan potkun sääriin.
Turvallisen linnoittautumisen mahdollistaa nurkan taakse vilkuilu ilman, että koko vartalo on tulilinjalla. Tulitaistelut etenevät yleensä fiksusti suojasta toiseen, vaikka rambovaihde on mukava ottaa tarvittaessa päälle.
että jaksan huomiseen
Juonitehtävien lisäksi mukana on neljä ylimääräistä kenttää. Vihollisia tulee kuin viimeistä päivää, mutta urhean erikoismiehen ei auta jäädä tuleen makaamaan. Parhaan aikansa voi laittaa muiden ihasteltavaksi nettiin. Nämä kentät tarjoavat haastetta muutamaksi illaksi, ja lisäksi tarjolla on bonustehtävä, jossa pelataan erikoisjoukkojen johtaja Holidaylla. Hän ei ole supersotilas eikä pysty hidastamaan aikaa, sillä tehtävä vie vain kymmenisen minuuttia.
F.E.A.R. ei ole mikään Silent Hill. Pelko on vain räiskinnän lisämausteena, mutta itse toiminta on niin messevää, että yhdistelmä toimii saumattomasti. Näin onnistunutta pakkoavioliittoa näkee harvoin. Liiton ensimmäinen lihava riita tulee juonesta ja käännöksestä, joka olisi uudella koneella kaivannut lisää lihaa luiden ympärille. F.E.A.R. on säröilyistä huolimatta tärkeä räiskintä uutuuskonsolin alkutaipaleelle, jolla ei ole laatupelejä jonoksi asti.
Pelon maantiede
F.E.A.R. on mielenkiintoinen yhdistelmä psykologista kauhua ja normiräiskintää. Japanilaisista kauhuelokuvista esikuvana on ollut erityisesti Ringu. Modernin selviytymiskauhun pioneerina pidetään vuonna 1996 PlayStationille julkaistua Resident Eviliä, jonka alkuperäinen versio mainosti lajityyppiä rehellisesti kannessa. Resident Evil toi parrasvaloihin edelleen toimivat konstit, kuten zombit, arvaamatta ilmestyvät pelottavat viholliset ja veriset raadot. Resin jälkeen elävistä kuolleista on tullut lajityypin vakiovieraita.
PlayStationille vuonna 1999 julkaistu Silent Hill muutti suuntaa psykologisempaan kauhuun. Oudot, unenomaiset näyt ja hämärän rajamailta tulleet oliot tekivät siitä menestyneen sarjan, josta on tehty Resident Evilin tapaan myös elokuva.
Miehet vailla menneisyyttä
Sukupuolen lisäksi nimettömästä päähenkilöstä ei kerrota juuri mitään. Miekkonen mainitaan keltanokaksi, joka on ollut erikoisjoukkojen palveluksessa vasta viikon. Hän ei puhu pelin aikana lainkaan satunnaista ähkimistä lukuun ottamatta. Veden pinnasta voi nähdä hahmon heijastuman, josta näkee päällä olevan univormun ja kommandopipon, joka peittää keltanokan kasvot.
Sankarin refleksit ovat selvästi paremmat kuin normaalilla ihmisellä. Hän pystyy tekemään kirurgisen tarkkoja liikkeitä erittäin lyhyessä ajassa, mikä näkyy pelissä ajan hidastumisena. Tällöin hänen refleksinsä ovat viisi kertaa paremmat ja liikkeet kaksi kertaa nopeammat kuin tavallisella ihmisellä.
Arkkivihollinen Paxton Fettel puolestaan on telepaattisesti ohjatun klooniarmeijan johtaja. Sotilaat voivat liikkua vapaasti Fettelin mielenhallinnan suomien rajojen puitteissa ja kommunikoida keskenään armeijan komentokielellä. Tämän Perseus-nimellä tunnetun järjestelmän kehitti Yhdysvaltain puolustusministeriö.