Ferrari Challenge: Trofeo Pirelli

Eutechnyx muistetaan sellaisista ikiaikaisista klassikoista kuin Pimp My Ride ja Big Mutha Truckers. Etkö ole kuullut niistä etkä edes yhtiöstä? Ei ihme, sillä eivät he mitään ihmeellistä ole tehneetkään.

Miten firma sitten sai päähänsä kehittää kovan luokan autopelin Ferrari-friikeille? Kaiken takana ei ole nainen, vaan yksi mies nimeltä Mark Cale. Hän on julkaisija System 3:n johtaja ja intohimoinen Ferrari-mies.

Tekijöiden mukaan Ferrari Challenge: Trofeo Pirelli on henkistä jatkoa Segan kovaksikeitetylle, Yu Suzukin suunnittelemalle F355 Challengelle. Keskittyminen vain yhteen automalliin voi tuntua rajoittavalta, mutta totuus on, että Ferrari on tuonut maailmaan useita unohtumattomia automalleja. Harmi vain, että pelissä ei lainkaan ruodita rakkautta punaiseen tai muistella sen historiaa.

Näen punaista

Laaja autotalli täynnä Maranellon punaista on Challengen suurin vahvuus. Pelistä löytyy yli 50 autoa aina uutuuttaan hohtavasta F340:stä vuoden 1957 klassiseen Testa Rossaan. Sega-miehelle tulee elävästi OutRun ja legendaarinen Magical Sound Shower mieleen.

Jokaisen tifoson silmäkulmat taatusti kostuvat näitä kaaroja katsellessa. Kaikki yksityiskohdat on mallinnettu millimetrin tarkalla pieteetillä, mutta moottori ei kehrää, vaan ulvoo kummallisesti kaikista muista kuvakulmista paitsi auton sisältä. Valikoiden komea klassinen musiikki ansaitsee suitsutusta, mutta radalla on ainoastaan tunkkaista jumputusta.

Autoja koristellaan samaan tapaan kuin Forza Motorsport 2:ssa, mutta systeemi on köyhempi ja rajoitetumpi. Valitettavasti omia luomuksiaan ei voi jakaa muiden kanssa netin kautta, mikä vaimentaa niitä taiteilijasieluja, jotka haluavat saada tuotoksensa koko maailman nähtäville.

Tosielämän kova koitos

Yksinpelin kruununjalokivi on oikean maailman kuuluisa F340 Ferrari Challenge, jossa on luonnollisesti vain kyseinen automalli käytössä. Kansainvälisellä kiertueella on 14 kisaviikonloppua, jotka jakaantuvat Amerikkaan, Eurooppaan ja eriskummallisesti vielä Italiaan. Ilmeisesti näin tehdään kunniaa automerkin kotimaalle.

Kilpailuviikonloppuihin kuuluu karsintakisa ja kaksi kestävyyskisaa, joiden kesto säädetään pelin asetuksista. Minimi on viisi minuuttia, mutta suositeltavampi on 15 minuuttia, sillä muutoin kisa on ohi nopeammin kuin ehtii Michael Schumacheria sanoa. Uralla ei ole riittävästi vaihtelua, vaan kisaviikonloppu seuraa toistaan. Se taitaa kyllä olla realistista, mutta ei välttämättä hauskaa – tosiasia, mikä kaatoi mäkihyppääjä Harri Ollinkin.

Lisensointiepäselvyyksien vuoksi osa 16 radasta ei ole mukana alkuperäisellä nimellä, mutta kaikki tunnistavat sellaiset klassikot kuin Hockenheim, Monza, Mugello, Monaco ja Silverstone.

Uratilan lisäksi on autojen haalimista Trophyssa ja arcade-ajamista, jossa pelaaja saa itse valita mieleisensä ajokin. Pelimuodon nimi on erikoinen valinta, sillä ajaminen on siinä aivan yhtä simulaatiomaista kuin muutenkin.

Kumma kyllä kaverin kanssa ei voi pelata samalla koneella. Nettipeli kuitenkin tukee 16 pelaajan kisoja. Netissä ei voi ajaa turnausta tai katsoa tilastoja, mikä vähentää ikävästi uudelleenpeluuarvoa. Nettiskene voi luoda pelin ympärille aktiivisen harrastajien kerhon, jos hartaat Ferrari-fanit löytävät toisensa.

Vaikeampaa kuin heinän teko

Eutechnyxillä on uudenlainen ässä hihassaan. Ferrarilta saadun tietotaidon lisäksi vuonna 1994 traagisesti ulosajossa menehtyneen Formula 1 -kuljettaja Ayrton Sennan siskonpoika Bruno Senna konsultoi tiimiä autojen ominaisuuksista, mikä antoi Calen mukaan pelille ”maagisen silauksen”.

Aloittelijat eivät joudu tyhjän päälle, vaan ajamista pääsee harjoittelemaan Top Gearissa aikoinaan olleen ja nykyään Fifth Gearissa vaikuttavan Tiff Needellin opastuksella. Pelaaja oppii kaiken loppujen lopuksi kantapään kautta, koska saa vain vinkkejä suorituksista radalla eikä varsinaista opetusta.

Ferrari Challengen ohjattavuus on ilahduttavan vakuuttavaa ja tarkkaa, mutta myös vaikeaa ja anteeksiantamatonta. Jarrua täytyy painaa juuri oikeassa kohdassa ja varoa painamasta liikaa, tai muuten auto löytyy penkasta radan ulkopuolelta. DualShock 3:n omistajia ilahduttaa ohjaimen tärinäominaisuuden tukeminen.

Tekoälykuskit eivät aluksi kiinnitä huomiota pelaajan huristeluun, vaan ovat kiinnostuneempia autonsa maalipinnan kunnosta ja maaliviivan ylittämisestä. Muutaman kisan jälkeen tekoäly pääsee kuitenkin jyvälle pelaajan ajolinjoista ja ohittamisesta tulee mutkikkaampaa. Tarpeeksi taitavasti ajamalla vastustajien ohi pääsee lentämällä, sillä ne eivät koskaan ole riittävän aggressiivisia.

Vaikeustasoa säädetään laittamalla päälle tai ottamalla pois erilaisia ajon apuvälineitä. Merkittävin on näkyvä ajolinja, joka näyttää jarrutuskohdat punaisen eri sävyillä jarrutuksen vahvuuden mukaan. Myös autosta voi säätää lähes kaikkea aina pidosta ABS:ään. Autoista autuaan tietämättömille fiksu säätöjen rukkaaminen on hankalaa, sillä teknistä jargonia ei selitetä lainkaan.

Enemmän tunnetta, pojat

Challengen suurin haaste on kokemuksen kliinisyys. Punaiset orit laukkaavat upeasti, mutta maltaita maksavan ökyauton ajamisen pitäisi tuntua nautittavammalta. Vauhdin hurma ei ole saanut ansaittua huomiota, vaikka ohjattavuus ja yksityiskohdat ovat kunnossa. Calella ja tiimillä on epäilemättä fanaattinen asenne lähdemateriaaliin, mutta se on mennyt yli hauskuuden.

Eutechnyxin rakentama fysiikkamoottori haastaa uskottavasti Gran Turismon ja Project Gotham Racingin vastaavat. Pettymys tulee kuitenkin nimenomaan siinä asiassa, missä lisensoidut autopelit sen yleensä tekevät, nimittäin vauriomallinnuksessa.

Kiesit eivät saa paljoa vahinkoa, vaikka päräyttäisi tuhatta ja sataa ratavallia päin. Yleensä tähän on syynä autovalmistajien vaatimukset, sillä brändinsä imagosta tarkat pamput eivät halua kansalaisten näkevän heidän autojensa romuttuvan edes virtuaalisesti, vaikka se olisi kuinka näyttävää ja viihdyttävää tahansa. Ferrari tuskin on ollut tällä saralla poikkeus.

Ferrari Challenge ei ole suunniteltu sunnuntaikaaharia varten, sillä se kumartelee vain Maranellon suuntaan eikä yritä mielistellä ketään. Pelaaja, joka ei välitä Ferrarista tuon taivaallista, tuskin löytää onnea Challengesta, mutta sille, joka haluaa pirssinsä punaisena, pelastus on lähellä.