FIFA 10 oli liki täydellinen peli – kunnes sitä pelasi tarpeeksi paljon. Parit bugit jopa pysäyttivät manageritilan etenemisen, eikä peli muutenkaan ollut aivan täysin läpikotaisin hiottu. Moninpelinä se oli silti loistava ja kavereiden kanssa julmetun hauskaa hupia. FIFA World Cup South Africa korjasi virheet liki olemattomiin, ja odotukset olivat uusinta FIFAa kohti korkealla. Osittain niihin vastataankin.

Pelimoottori hieman parempi

Pelimoottoria on jälleen piirun verran paranneltu. Pelaajat törmäävät toisiinsa entistä aidomman näköisesti, ja esimerkiksi kamppailu pallosta alkaa olla jo todella autenttista: jos puolustaja juoksee hyökkääjän takana, se tönii hyökkääjää irti pallosta olkapäällään ja jos ei pääse vasemmalta palloon kiinni, yrittää toiselta puolelta.

Tämä siis kaveria vastaan pelatessa. Yhä edelleen vaikeimmilla tasoilla koneen ohjastama puolustaja tulee suorastaan läpi hyökkääjästä ja nappaa pallon itselleen. Lisäksi sillä on hämmentävä kyky ajoittaa liukutaklauksensa nykyään lähes tismalleen nappiin. Tämä on toki positiivinen uudistus: edellisessä versiossa liukkaalla pelaajalla pääsi liiankin helposti pakista eroon vain juoksurytmiä vaihtamalla. Nyt nopea spurtti pallo jaloissa ei riitä, vaan on käytettävä oikeaa analogista sauvaa apuna: sillä heitetään pallo itselleen hieman eteen ja ampaistaan sitten perään. Hyvä uudistus, ehdottomasti.

Vedoissa on painoa aidon tuntuisesti, ja kova veto todellakin tuntuu tajuttomalta pyssyltä. Syöttäminen on hieman vaikeampaa, ja kenttäpelaajan syöttöasennolla on enemmän vaikutusta onnistumiseen kuin ennen.

Lukemattomien pelien jälkeen ei ole vieläkään löytynyt mitään idioottivarmaa tapaa tehdä maali. Tänä vuonna joutuu peliä todella pyörittämään keskialueella, että löytää edes syöttöpaikkoja eteenpäin – aivan kuten oikeasti.

Uusi pelitila

Uutena pelitilana mukana on Career-nimellä kulkeva uratila, joka on käytännössä vanha Manager-tila. Uratilassa voi pelata myös Be a prota eli ohjastaa vain yhtä pelaajaa kentällä ja kehittää tämän kykyjä. Be a pro -pelitila kestää nyt viisitoista kautta, joten aikaa ainakin riittää. Be a pro on pysynyt lähes samanlaisena kuin viime vuonna.

Kotoinen Veikkausliiga ei vieläkään ole mukana, mutta siksi kotimaiset futisfanit ovatkin innoissaan uudesta Creation Centre -ominaisuudesta. Creation Centressä voi tehdä omat joukkueensa, jotka muutkin pelaajat voivat sitten ladata koneilleen. En päässyt vielä testaamaan ominaisuutta, mutta jos kaikki toimii, pidentää tämä pelin elinikää kuukausikaupalla, kun kotikaupunkinsa kundeilla voi pelailla kausitilaa. Valitettavasti uratilassa omilla joukkueilla ei voi pelata, mikä on jättimäinen miinus.

Samaa vanhaa ongelmaa

Samat kömpelyydet esiintyvät FIFA-pelisarjassa vuodesta toiseen. Valikot ovat jälleen todella kömpelöt käyttää – nyt niitä on jopa huononnettu. Mitä järkeä on piilottaa puoliajan tilastot neljän (!) napinpainalluksen taakse, kun ne ennen näki suoraan puoliaikavihellyksen jälkeen? Mitään muutoksia surkeisiin valikoihin ei ole tehty. Tosin tilastot muuten ovat EA:n peleissä aina enemmän kuin kohdillaan.

Uutena ominaisuutena pelintekijät mainostivat kovasti Personality+-ominaisuutta. Teoriassa tämä tarkoittaa sitä, että tietyillä pelaajilla on erikoisominaisuuksia, joita he käyttävät, siihen on tilaisuus ja syy. Esimerkiksi Christiano ”katkaisisipa joku hänen jalkansa” Ronaldon pitäisi teoriassa heittää askelharhautuksiaan leikatessaan laidalta keskelle.

Käytännössä tämä toimiikin tiettyyn pisteeseen asti, mutta kuten valitettavan usein tapahtuu, niin sellaista ominaisuutta, josta pelinkehittäjät ovat suunnitteluvaiheessa innoissaan, päädytään ryöstöviljelemään itse pelissä. Siinä vaiheessa kun Stoken Matthew Etherington vetää matsin aikana kolme Zidane-pyörähdystä, menee ilo koko uudistuksesta. Muutenkin peliä on viihteellistetty: pelaajat tekevät akrobaattisempia liikkeitä kuin ennen, ja volleyta vaikeasta asennosta näkee enemmän kuin edellisissä versioissa – ei vielä häiritsevän usein, mutta silti eron huomaa tarpeeksi pelattuaan.

Toinen uudistus on käsipallot, jotka voi ottaa mukaan peliin tai jättää ottamatta. Myös niitä tulee sen verran usein, että kannattaa jättää ne suosiolla pois. Toki täytyy myöntää, että kun Örebrolla pelatessani sain käsivirheestä tulleen rankkarin yliajalla, tuuletin kuin pikkupoika.

Kausitilassa pelaamaan pääsee vasta odoteltuaan, kun kone laskee mahdolliset muiden joukkueiden tekemät pelaajasiirrot. Ei suuri miinus, mutta ärsyttävyys, joka on jatkunut kaikissa FIFA-osissa.

Mihin menet?

Pelinä FIFA 11 on yhä rautaa, mutta sen uudistukset ovat kuitenkin kaksiteräinen miekka. Se tuo peliin näyttävyyttä, mutta kaikki eivät askelharhauttelevista puolustajista välitä. On myös liki käsittämätöntä, ettei surkeille valikoille ja pelimuodostelmien muutosten mahdottomuudelle ole tehty mitään.

FIFA-sarjan uusimmissa osissa peli sinällään on ollut mainio jo parin vuoden ajan. Intohimoiset futisfanit haluavat kuitenkin vaikuttaa kaikkeen, ja FIFAn valikot tekevät kaikkensa tämän innon lannistamiseksi. Sitä tahkoaa mieluummin samalla pelimuodostelmalla pelin loppuun tappioasemassakin, kun ei jaksa vääntää pelitaktiikoita hitaasti uusiksi – ei edes vaikka näkisikin, että vastustajan vasen laita vuotaa ja sinne kannattaisi painostusta lisätä.

FIFA astuu tänä vuonna pienen askeleen jos ei taaksepäin, niin sivulle. Jatkuvan kehityksen jälkeen tämä on pieni pettymys. Vaan tuleehan tätä tahkottua taas kuukausikaupalla – etenkin kun Vuosaaren Viikingit saa tehtyä mukaan, niin…

Vaihtopelaaja

Kirjoittanut [pelaaja_author:7]

Jarkko, oikeasti: FIFA 11:n valikot ovat hienoja ja edustavat sentään järkevästi suunniteltua käyttöliittymää, toisin kuin PESin 1980-luvulta peräisin olevat valikot. Eikö Konami voisi jo ulkoistaa käyttöliittymän suunnittelun jollekin asian osaavalle toimistolle?

Siinä olet oikeassa, että taktiikoiden säätäminen FIFAssa on tuskallisen hidasta, kuten myös pelaajien vaihtaminen – ainakin meille ADHD-ongelmatapauksille. Todella ärsyttävää. Personality+ ei myöskään näy pelissä vielä tarpeeksi. FIFA on vieläkin hieman hengetön tuotos PESiin verrattuna, mutta pelillisesti se on todella hyvä. Olisipa pelikenttä hieman isompi, sillä vieläkin tuntuu hieman ahtaalta, etenkin verrattuna PESiin.
FIFA 11:ssä syntyy kuitenkin aivan huikeita tilanteita, ja pelimekaniikassa on todellista syvyyttä. Pelaamista pitää opetella kuukausien ajan, jotta homman alkaa todella sisäistää.

8/10
Lisää luettavaa