Final Fantasy -sarjan nimellä ratsastavassa pelisarjojen katraassa Crystal Chronicles on kuin se ruma pikkusisko, joka joutuu pahojen isoveljiensä kiusaamaksi ja sortamaksi ja jotka joutuvat koulussa häpeämään saman sukunimen takia. Sarja on keskinkertaisella tai puolivillaisella toteutuksella onnistunut jopa likaamaan Final Fantasyjen aiemmin lähes tahratonta nimeä.
Nälvimisestä ja epäonnistumisista huolimatta Square Enix suhtautuu lapseensa kuin kuka tahansa rakastava isä: laittaa tytön plastiikkakirurgille, ja aina kerta toisensa jälkeen katsotaan, hyväksyttäisiinkö tämä muiden joukkoon paremmin. Final Fantasy Crystal Chronicles: Echoes of Time on sarjan kunnianhimoisin tuotos, joka yrittää parhaimpansa mukaan korjata tämän moninpeliin keskittyvän toimintaroolipelisarjan heikointa puolta: huonosti toteutettua moninpeliä.
Tarinassa itsessään ei ole kovin paljon kerrottavaa. Kevyt tarina kertoo syrjäisen metsäkylän teini-ikäisestä asukkaasta, joka ajautuu sattuman kautta suureen seikkailuun, mikä toimii lähinnä tekosyynä erinäisten luolastojen kahlaamiselle. Sankariporukan ominaisuudet kehittyvät ja välillä käydään kaupungissa päivittämässä varusteita. Ei mitään uutta auringon alla.
Crystal Chroniclesien perinteinen ongelma on ollut moninpelin umpikömpelö toteutus, esimerkiksi edellinen DS-peli Ring of Fates kaatui heikkoon yksinpeliin, tyhmään tekoälyyn ja Wi-Fi-moninpelin puutteeseen. Ainakin kahteen näistä on tällä kertaa puututtu kunnolla. Parhaiten on petrattu moninpeliä: sekä DS:lle että Wiille samanaikaisesti julkaistu peli toimii laitteiden kesken mutkattomasti, ja myös paljon kaivattu Wi-Fi-pelitila löytyy.
Mainettaan parempi yksinpeli
Ring of Fatesin yksinpeli kaatui omaan nerokkuuteensa: sen hienot, yhteispeliä kannustaneet puzzlet olivat usein tajuttoman työläitä tai jopa mahdottomia toteuttaa yksin. Echoes of Timessä aivopähkinät ovat huomattavasti yksinkertaisempia, jolloin vastaavalta turhautumiselta vältytään. Tasohyppelyosioissa kulmien ja etäisyyksien hahmottaminen on edelleen hieman hankalaa, mutta peli kohtelee hutihyppyjä sen verran armollisesti, ettei tämä muodosta kovin suurta ongelmaa.
Tekoäly sen sijaan on edelleen yksinpelaajan riesana. Mukana seuraavat tekoälysoturit kyllä selviävät perushirviöistä ongelmitta, mutta akrobatiaa vaativissa osioissa ne päätyvät lähinnä uimaan tai kuilun pohjalle. Myös pomotaisteluissa niillä on paha tapa tappaa itsensä ennenaikaisesti kesken kiivaimman mätön.
Koska toimiva moninpeli on tällä kertaa nettiyhteyden päässä, ei hätä ole tämännäköinen. Pelin heikoimmaksi lenkiksi osoittautuukin sen Wii-versio. Peli on nimittäin selkeästi tehty käsikonsolin ehdoilla, ja tämä näkyy valitettavasti hyvin monessa asiassa. Grafiikka näyttää ja tuntuu suurennetulta DS-resoluutiolta, ja yksinpelissäkin telkkarin ruutu joutuu matkimaan DS:n kaksoisnäyttöä: vasemmalla pelitila, oikealla valikot. Ratkaisuun tottumiseen menee aikansa, ja häiritsevintä on se, että vaikka ruutujen kokoa saakin muutettua kätevästi plus- ja miinusnäppäimillä, jää suurempikin ruutu parhaimmillaan noin puolen ruudun kokoiseksi.
Echoes of Time on helposti paras Crystal Chronicles -sarjan edustaja. Se nimittäin osoittaa tekijöiden selkeästi tarttuneen saamaansa kritiikkiin. DS-versioon sen paremmin tutustumatta voi kuitenkin arvioida, että samoilla lähtökohdilla se on toteutettu huomattavasti paremmin. Wii-versio kärsii pikkuveikkansa teknologisista rajoituksista eikä itsessään ole pelikokemuksena niin tyydyttävä kuin voisi olla. Pisteet Wii-versiolle, DS:llä luku olisi todennäköisesti ainakin numeroa isompi.
Pollux Engine
Echoes of Time hyödyntää Square Enixin uutta Pollux Engine -pelimoottoria, joka mahdollistaa pelin pelaamisen moninpelissä riippumatta siitä, onko pelaajalla Wii vai DS. Pelimoottoria käyttäviä pelejä on varmasti jatkossa lisääkin, mutta rehellisyyden nimissä on toivottava, että seuraavalla kerralla myös Wii-version tekemisessä nähdään enemmän vaivaa.