Final Fantasy III

Pintakiillotettu peli kun ei edes näytä retrotripiltä, vaan kehnolta nykyroolipeliltä.

14.9.2011 21:45

Monen pidempään pelanneen päässä elää vahva tieto siitä, että 10 tai 15 vuotta sitten pelit olivat yksinkertaisesti parempia. Grafiikka oli ehkä karua, mutta upeat juonet ja vahva pelattavuus korvasivat ulkoiset puutteet.

Mitä useammin kurkistan uudelleen tähän nostalgiseen menneisyyteen, sitä enemmän pelkään, että tuo tieto ei olekaan ehkä totuus. Silloin ennen peleiltä ei vain osannut tai voinut vaatia liikoja.

Tästä todistaa Nintendo DS:lle uudelleenjulkaistu ja ulkoisesti kiillotettu Final Fantasy III. Alkuperäiselle Nintendo-konsolille vuonna 1990 ilmestynyt roolipeli onkin nykyajassa tuskaista pelattavaa.

Bahamut, otaksun?

Uusien Final Fantasyjen saippuadraamaa ei kannata pelistä odottaa. Alkuperäisen pelin hahmot kun olivat toistensa erivärisiä klooneja. Nyt niillä on ns. persoonallisuudet: Luneth on rohkea, Arc nössö, Ingus blondi ja Refia söpö. Nelikko jahtaa taikakristalleja hyvyyden nimissä, mutta juoni on vain hupaisa kokoelma satunnaiselta tuntuvia tapahtumia.

Final Fantasy III:n uudelleenjulkaisulle on kieltämättä hyviä syitä. Pelissä kohdattiin ensi kertaa moogle-kansa, vangittiin Bahamut-lohikäärme taisteluun kutsuttavaksi apuriksi ja ratsastettiin mantereen ympäri chocobon selässä. Nämä korvaavat FF-fanille lapsellisen juonen puutteet.

Lisäksi pelin ammattijärjestelmä on hauska. Sankarit voivat vaihdella ammattia mielensä mukaan esimerkiksi ninjaksi, parantajaksi tai rakuunaksi. Siitä ei oteta kaikkea irti, sillä parempi on keskittyä yhteen erikoisalaan.

Taistelukin toimii. Ammattien erikoiskyvyt antavat pelaajalle taktiikkamahdollisuuksia ja hahmojen tasojen kartuttaminen viihdyttää. Ongelma onkin se, että pelattavuus tökkii taistelun ulkopuolella.

Postiljooni kiduttaa

Vikojen lista on ikävää luettavaa. Liikkuminen on tuskaisen hidasta. Tallentaminen ei onnistu luolissa, joten virhe pomomatsissa tarkoittaa puolen tunnin ajanhukkaa. Turhia satunnaistaisteluja jauhetaan puolen minuutin välein, rähinän taustalla raikuva musiikki syö hermoja ja lopuksi hahmot tuulettavat paria kokemuspistettään pitkään ja hartaasti. Valikot ovat kömpelöitä, eikä DS:n ylempää ruutua juuri hyödynnetä.

Kuin viimeisenä sinettinä sisältöä on kätketty typerän wifi-järjestelmän taakse. Jotta äärimmäisiin aseisiin ja parhaaseen hahmoluokkaan pääsee käsiksi, on oltava DS:n omistavia kavereita, joiden kanssa vaihdetaan ystäväkoodeja moogle-postissa. Niinpä epätoivoiset pelaajat huhuilevat itselleen kavereita netin keskustelupalstoille.

Graafisesti peli on sentään nätti, ja hahmojen juoksutus on kivaa kosketuskynällä. Suurella vaivalla tehty 3d-grafiikka herättää kysymyksen siitä, miksi aikaa ei käytetty pelattavuuden pahimpien ongelmien hiomiseen. Pintakiillotettu peli kun ei edes näytä retrotripiltä, vaan kehnolta nykyroolipeliltä. DS-käsikonsolilla, jolla voi pelata GBA:n Golden Sunia, Fire Emblemiä ja FF Tacticsia, Final Fantasy III on lähinnä muistutus siitä, kuinka paljon maineikas pelisarja on kehittynyt viime vuosina.

Muisteloita myös PSP:llä

Square Enix ilmoitti juuri, että sen Final Fantasy -nostalgiaa voi harrastaa seuraavaksi Sonyn käsikonsolilla. Yhtiö julkaisee PSP:lle uusintaversiot sekä ensimmäisestä että toisesta Final Fantasysta. Pelien uudistaminen jatkuu samalla linjalla kuin DS:llä, ja molempiin peleihin on luvattu uudistettua grafiikka laajakuvakuvatuella. Pelattavuuden uudistuksesta ei ole puhuttu sen sijaan mitään.

5/10
Lisää luettavaa