Roolipeleistä kiinnostumaton saattaa ihmetellä Square-Enixin tarmoa julkaista samaa, vuonna 1991 Super Nintendolle julkaistua peliä usealle alustalle pienin muutoksin. Totuus kuitenkin on, että Final Fantasy IV:n muutokset eivät ole George Lucas tason möhläyksiä, vaan fiksuja lisäyksiä vanhaan sotaratsuun.
Velvollisuuden pettämät
Pääosassa on Cecil Harvey, Baronin kuningaskunnan palveluksessa oleva pimeyden ritari. Hänellä on velvollisuus olla uskollinen kuninkaalleen, mutta nähtyään, miten tämä kohtelee siviilejä, Cecil kritisoi rankasti vallanpitäjien toimia.
Tottelemattomuutensa vuoksi Cecil menettää sotilasarvonsa ja hänet lähetetään vähäpätöiseltä vaikuttavalle tehtävälle pohjoiseen Mistin kylään, josta seikkailu varsinaisesti alkaa. Seikkailunsa aikana hän tapaa lukuisia ikimuistoisia persoonia, kuten ystävänsä Kainin, rakastettunsa Rosan ja Rydian, joka osaa manata voimakkaita eidoloneja joukon avuksi.
Todelliseksi pahaksi osoittautuu Golbez, joka on Final Fantasy VII:n Sephirothin ohella sarjan yksi kuuluisimmista pahiksista. Juoni mullisti aikoinaan roolipelien tarinankerronnan, mutta nykyään se on tavanomaisempi. Siitä huolimatta tarulla rakkaudesta, kunniasta ja petoksesta on vielä annettavaa. Hahmoihin kiintyy nopeasti ja eeppisen seikkailun kruunaa Nobuo Uematsun vangitseva musiikki.
Kova kovaa vasten
Final Fantasy IV:n on työstänyt Matrix Software, joka teki pari vuotta sitten Final Fantasy III:n uusversion. DS-version suurin pelillinen uudistus on hahmojen muokkaaminen antamalla niille lisäkkeiksi kutsuttuja ominaisuuksia. Hyödyllisiä lisäkkeitä löytyy maita ja mantuja kolutessa, ja ne tarjoavat etuja, kuten kasvavan energian tai taikapisteet. Tällä Matrix haluaa korjata sitä faktaa, että neljäs osa on hahmonkehitykseltään sarjan suoraviivaisimpia.
Kaikki apu on todella tarpeen. Tekijät ovat ymmärtäneet, että tällaisen pelin suurin kohderyhmä on sarjan fanit, joten englanninkielinen versio on yhtä vaikea kuin alkuperäinen japanilainen. Pomovastukset ovat sen verran haastavia, että voitettaessa on todennäköisesti vain yksi hahmoista pystyssä. Sitä ennen saattaa hävitä useita kertoja, kun etsii sopivaa taktiikkaa vihollisen murskaamiseen.
Jos et pidä satunnaistaisteluista, Final Fantasy IV ei anna armoa. Niistä voi paeta, mutta pian tuleva vastus voi olla vielä rankempi.
Maukas täyte
Neljännessä osassa on enemmän hahmoja ruudulla, mutta silti ulkoasu näyttää aiempaa yksityiskohtaisemmalta. Nyt kun sokkelot ovat kolmiulotteisia, niissä on vaikuttavaa syvyyden ja tilan tuntua. Kaupungit ovat saaneet enemmän kuorrutetta. On helppo huomata, mistä niissä on otettu vaikutteita – Fabulissa vaikutteet tulevat Kiinasta ja Eblan tuntuu ninjojen majapaikalta. Valikossa huomaa, että DS ei ihan pysy perässä, vaan sen käytössä on pientä viivettä.
Välivideoissa on englanninkielinen ääninäyttely, mikä ei ole pikkujuttu DS-pelissä. Paikoin ääninäyttelijät äityvät turhan dramaattisiksi. Kaoru Moriyaman alkuperäistä englanninkielistä käännöstä on jälleen hiottu, mutta täytyy olla todellinen fani tai pelannut alkuperäistä vähän aikaa sitten, että muutoksia huomaa.
Muita muutoksia ovat styluksella pelattavat minipelit, hahmojen mielenkiintoiset anekdootit valikkoruudussa ja toiseen läpipeluukertaan annettavat bonukset. Hauskimmaksi osoittautuu alemman ruudun käyttäminen karttana sokkeloita koluttaessa. Jos saa koko kartan näkyviin, pelaaja palkitaan arvokkaalla esineellä. Suurimman osan ajasta kosketusnäytöllä ei ole juuri virkaa.
Final Fantasy IV on DS:n uusversioista selvästi paras. Paremmasta ulkoasusta huolimatta se on DS:llä käytännössä sama klassinen roolipeli, joten jos omistat GBA-version etkä kaipaa tulisesti kolmiulotteista Ceciliä, voit huoletta sujauttaa vanhan kasettisi asemaan.
Viimeinen elokuva
Useimmilla Final Fantasy -sarjan nimellä myytävillä tuotteilla on tapana menestyä. Yksi poikkeus vahvistaa säännön – Final Fantasy: The Spirits Within, täysin tietokoneella tehty animaatioelokuva, joka julkaistiin vuonna 2001. Projekti tuotti yli 94 miljoonan dollarin tappiot Sonyn kovasta mainoskampanjasta huolimatta. Tappiot upottivat tekijöiden kunnianhimoisen tavoitteen omasta elokuviin keskittyvästä studiosta.
Elokuva tuotettiin Square Picturesilla Havaijilla ja käsikirjoituksen laati sarjan isä Hironobu Sakaguchi. En tiedä, mitä hän on sitä tehdessään ajatellut, mutta tarina on erittäin sekava ja suoraan sanottuna pohjattoman tylsä. Yhdeksi ongelmaksi on kerrottu Sakaguchin englannin kielen taidottomuus, joka hankaloitti hedelmällistä työskentelyä amerikkalaisten yhteistyökumppaneiden kanssa.
Katsoin elokuvan taannoin kaverini kanssa, ja nukahdimme molemmat television ääreen. Rakastan elokuvia, joten sellainen on minulle todella harvinaista.