Lisenssipelejä on moneen junaan. Eräät käyttävät esikuvinaan tunnettuja elokuvia, jotkut toiset taas tunnettuja pelejä, Final Fantasy VII: Dirge of Cerberus kumpaakin. Tai ehkä ei kumpaakaan. Ota siitä nyt selvää.
Nimensä mukaisesti Dirge of Cerberus on suoraa jatkoa Final Fantasy -sarjan seitsemännelle osalle ja Advent Children -leffalle. Tällä kertaa peli ei kuitenkaan perustu eeppiseen rooliseikkailuun ja hahmonkehitykseen, vaan kyseessä on tasapaksu toimintapeli. Päähenkilöinäkään ei nähdä Cloudia tai Tifaa, vaan vähemmän tunnettu goottihenkinen Vincent Valentine.
Epätavallinen Final Fantasy
Vaikka roolihenkilöt ja teema ovat muuttuneet dramaattisesti sitten viime näkemän, on tuttu teema edelleen tallella. Tällä kertaa maailma pitää pelastaa pahantahtoisilta taikinanaamoilta, jotka mönkivät maan uumenista tekemään tuhojaan kaupunkeihin ja kyliin. Koska edes maailmanparannusorganisaatio WRO ei kykene puolustamaan ihmisiä silmittömältä väkivallalta ja omituisilta kidnappauksilta, vastentahtoinen Vincent Valentine lähtee selvittämään ongelman alkulähdettä.
Valentinen matka ei ole millään muotoa yllättävä toimintapelejä pelanneille. Sankari potkii ja ampuu kaikkia vastaantulijoita ja välttää osumasta jaloissa pyöriviin WRO:n taistelijoihin. Vahinkoja tietenkin sattuu, mutta onneksi niistä ei sakoteta. Ampumisen lisäksi käytössä on taikavoimia. Tiukan paikan tullen Valentine osaa muuttaa itsensä voittamattomaksi demoniksi, kunhan käytössä on sopiva taikakalu.
Tasaisin väliajoin räminä taukoaa kokonaan ja päästään pelin mielenkiintoisimpaan osuuteen, välianimaatioihin. Interaktiivisen elokuvan lailla etenevä tarina on tyylikästä katseltavaa, mutta vaatii hyvät taustatiedot Final Fantasy VII:n tapahtumista. Siksi peliin olisi toivonut jonkinlaista opastusta tai edes lyhyttä historiikkia. Nyt uuden koulukunnan pelaajat eivät tunnu saavan tapahtumista juuri mitään irti. Esipuheen virkaakin toimittaa vain kökkö harjoittelutila.
Tyhmyyden ylistys
Monille muille toimintapeleille tuttuun tapaan kamera kuvaa tapahtumia kolmannen persoonan kuvakulmasta. Toiminta on sujuvaa, eikä liikkeissä ole juuri valittamista. Etenkin Valentinen heiluminen ja yksityiskohtaiset maisemat näyttävät ihan mukavilta, mutta ei niitä kyllä tyypilliseksi Final Fantasyksi tunnista. Pelillä on myös ärsyttävä taipumus keskeytyä noin kymmenen minuutin välein lataamaan, jolloin tapahtumien seuraaminen on töksähtelevää ja vaivalloista.
Toinen inhottava piirre on peliä vaivaava epäloogisuus. Monen metrin korkeuteen loikkaava sankari ei voi esimerkiksi hypätä suoraan polvenkorkuiselle terassille, vaan sinne on kiivettävä rappusia pitkin. Myös jakkaroiden ja muiden huonekalujen työntäminen, kiertäminen tai edes ylittäminen on täysin mahdotonta. Kyseessä on tietysti fantasiapeli, mutta jotain rajaa sentään.
Dirge of Cerberuksessa hahmonkehitys on jätetty lapsipuolen asemaan, mutta onneksi tilalla on ihan näppärä mahdollisuus viritellä aseita. Tykkejä ja ammuksia on käytössä kiitettävästi ja niiden ominaisuuksiin voi vaikuttaa monilla tavoin. Esimerkiksi peruspistoolista saa tehokkaan mörssärin jo muutamalla varaosalla. Mukavaa vaihtelua syntyy myös tasapainottelusta pääoman ja kokemuksen välillä: Pelaaja saa jokaisen kentän päätteeksi valita, ottaako kokemuspisteiden sijaan sittenkin rahaa, jolla saa yhtä ja toista mukavaa.
Viimeinen fantasia, eikä syyttä
Varsinainen matkanteko on usein mielenkiintoisempaa kuin määränpäähän saapuminen. Vincent Valentinen matkaa seuratessa toivoisi kuitenkin olevansa jo perillä. Päätön säntäily ja räiskiminen on yksinkertaisesti sielutonta ja tylsää. Tuntuu kuin alkuperäisen Final Fantasy VII:n nimi olisi lisätty h2on vain rahastusmielessä. Pistää väkisinkin miettimään, kuinka monta huonoa jatko-osaa Square Enix kehtaa enää julkaista, ennen kuin sarjan fanit tulistuvat toden teolla. Lopettaisivat vielä kun ollaan voitolla.
Kyllähän Dirge of Cerberusta pelaa ennemmin kuin selkäänsä ottaa, mutta kovin vaikeaa siitä on saada mitään irti. Jopa kovimpien Final Fantasy -fanien kannattaa kokeilla peliä ennen ostopäätöksen tekemistä. Sen verran kieroutuneelta tämä fantasia vaikuttaa.
Se oikea Final Fantasy VII
Vuonna 1997 PlayStationille julkaistu Final Fantasy VII on monien mielestä yksi kaikkien aikojen parhaista videopeleistä. Se kertoo joukosta päättäväisiä nuoria, jotka ryhtyvät kapinaan luonnonvaroja riistävää Shin-Ra-korporaatiota vastaan. Matkalla ystävyys, rohkeus ja usko pannaan koetukselle, mutta lopussa hyvä voittaa.
Entäs ne muut?
Final Fantasy VII:n menestys aloitti varsinaisen roolipelibuumin. Sarjan seitsemäs osa on kuitenkin edelleen se rakastetuin. Ei siis ihme, että se on poikinut erikoisia jatko-osia, kuten pelejä, kirjoja ja jopa elokuvan. Onpa peli käännetty myös kännyköille. Oudoin spin-off-julkaisu lienee Final Fantasy VII Snowboarding, jossa fantasiapelin hahmot lumilautailevat kilpaa.