Final Fantasy XIII / Arvostelut / pelaaja.fi

Final Fantasy XIII

4.03.2010 // Kirjoittanut: Ville Arvekari
96

Paljon on tapahtunut niinä kolmena vuotena, jotka ovat kuluneet Final Fantasy XII:n julkaisun jälkeen. Uusi konsolisukupolvi on jo pitkällä, teräväpiirtotelevisiot ovat yleistyneet ja länsimaisten pelien laatutaso on noussut sen verran korkealle, että ne ovat kyykyttäneet kaavoissaan toikkaroivia japanilaisserkkujaan jo reilun tovin. Nousevan auringon maan merkittävimpiin nimiin lukeutuvalla Final Fantasy XIII:lla on varsinainen näytön paikka, johon sen rahkeet eivät täysin riitä.

Kolmannentoista fantasian asema on erikoinen siinäkin mielessä, että edeltävä järjestysnumeroa kantava Final Fantasy oli itsessään mielipiteitä jakava teos, jota uudistuksia kaivanneet ihastelivat rohkeista muutoksista ja perinteikkyyttä vaalivat katsoivat viistosti kieroon. Final Fantasy XIII yrittää kulkea kompromissimaisesti kultaisella keskitiellä naamioiden monia Final Fantasy XII:n uudistuksia näyttämään perinteisemmältä Final Fantasylta.

Om nom Nomura

Niin sanotun Fabula Nova Crystallis -saagan käynnistävä seikkailu palaa Final Fantasy VIII:n ja Final Fantasy X:n futuristisuuteen ja japanilaisittain viileisiin hahmoihin à la Tetsyua Nomura. Samalla tarinan keskipiste on jälleen pelaajan ohjastamassa sankarijoukossa, jonka jäsenten väliselle teinidraamalle omistetaan aimo siivu peliajasta. Selkeästi Kauniita ja rohkeita laadukkaampien ihmissuhdesotkujen ohessa olisi ilmeisesti myös universumi pelastettavana – vai olisiko sittenkään?

Miekkoja, koneita ja taikoja yhdistelevä maailma on jälleen eeppisten ja happoisten käänteiden kohteena, mutta Final Fantasy XIII leikittelee tarinallisilla lähtökohdillaan mielenkiintoisesti. Cocoonin maailma on kukoistava modernin elämän kehto, jonka ihmiset elävät puolijumalaisten fal'Cie-olentojen hellässä huomassa. Hyvinvoinnin ainoa särö on alamaailma Pulse, jonka möröillä Cocoonin hallitus pelottelee kansalaisiaan massahysteriaan asti. Pulsen omilla fal'Cieilla on nimittäin tapana aivopestä ihmisiä palvelijoikseen, l'Cieksi, joiden tehtävänä on tuhota Cocoon.

Pelkän Pulse-peräisen olennon läsnäolon pelätään synnyttävän yhteiskunnan vihollisia, joten kun Bodhumin kaupungin kupeesta löytyy vuosisatoja uinunut Pulsen fal'Cie, kansa vaatii hallitukselta mittavia puhdistuksia mahdollisen uhan ehkäisemiseksi. Pelaajat liittyvät sankaritar Lightningin ja chocobonpoikasta afrossaan piilottelevan Sazhin seuraan kaksikon ollessa kuljetettavana puhdistettavaksi sotilain vartioidussa junassa. Tästä lähtee käyntiin mittava puolueita hämärtävä ja ystävyyksiä koetteleva tapahtumasarja.

Ottaen huomioon kaiken vaivan, jonka Final Fantasy XIII:n kehitystiimi on nähnyt mielenkiintoisen alkuasetelman, universumin ja mytologian luomiseen, on hieman hämmentävää, kuinka vähän mittavia välivideoita sisältävä peli uhraa aikaa taustatarinan selittämiseen. Näin pelaajalle välittyy niukasti ensikäden tietoa siitä, minkälaiseen kiipeliin sankarimme ovat oikeastaan joutuneetkaan. Sen sijaan yhteiskunnalliset yksityiskohdat, termistöt ja historialliset tapahtumat ovat luettavissa pelin alati päivittyvästä tietopankista varsinaisen tarinankerronnan keskittyessä hahmojen henkilökohtaisiin asenneongelmiin. Välillä tuntuukin, että ruutuaikaa tuhlataan tarinan kannalta jopa täysin turhiin kohtauksiin ihan vain sen takia, että se on mahdollista.

Putkien putsausta

Draaman onneksi sankarit osoittautuvat ensivaikutelmaa sympaattisemmiksi, vaikka kokoonpano jää monessa suhteessa ontoksi. Lightningin voisi luokitella naispuoliseksi Cloudiksi, kun taas Sazh on muutakin kuin puolipakollinen tunnelmankeventäjä. Joukkueeseen liittyvät myöhemmin vastarintaliike Noran johtaja Snow, japanilaisen ylipirteä teinityttö Vanille, äitinsä juuri menettänyt Hope sekä hemaiseva Fang. Viholliskaartiin ei mahdu omaa Kefkaa tai Sephirothia, vaan vastapuolten jäsenet pysyvät tarinankerronnan luonteen takia harvinaisen stereotyyppisinä ja persoonattomina. Ainoa hieman varteenotettavampi yritys on PSICOM-joukkojen harmaahapsinen kenraali Yaag Rosch, joka tekee kaikkensa sankareidemme elämän monimutkaistamiseksi.

Tapansa mukaan Final Fantasy XIII:n välianimaatiot ja pelin omalla grafiikkamoottorilla toteutetut tarinaosuudet ovat upeata katseltavaa. Kahden esitysmuodon välillä on selkeä graafinen ero, mikä ei kuitenkaan riko tarinankerronnan yhtenäisyyttä. Ilmettä täydentää huolellisesti huulisynkattu ääninäyttely, jonka laatu on keskivertoa Final Fantasya laadukkaampaa. Ainoastaan hahmojen japanilaisdraamoista tuttu ruumiinkieli rikkoo englantia sujuvasti puhuvien hahmojen olemusta.

Cocoonin maailma on mielenkiintoinen yhdistelmä futuristisia rakennuksia, erikoisia luonnonihmeitä ja villin rehevää luontoa. Final Fantasy XIII:n Japanin-julkaisun jälkeen kantautuneet raportit erittäin lineaarisesta maailmasta pitävät kuitenkin suurimmaksi osaksi paikkansa, mikä syö laajan maailman illuusiota roimasti. Ensivaikutelma on suorastaan järkyttävä, sillä pelin ensitunnit kuluvat hyvin kapeassa putkessa ja toinen toisiaan muistuttavissa maisemissa juoksemista. Upeita maisemanvaihdoksia tapahtuu toki luvuittain, mutta kunkin jakson pelialueet kierrättävät samannäköisiä huoneita yllättävän tiuhaan tahtiin. Perinteiset jutustelutuokiot kylissä ja kaupungeissa on korvattu mainitulla tietopankilla, mikä vain korostaa lineaarista rakennetta.

Kärsivällisyys palkitaan kaksinumeroisten tuntien kohdalla, kun maastot alkavat vähitellen haarautua ja leventyä sivusuunnassa, jolloin pelialueilla talsivia vihollisia voidaan jopa kiertää ja yllättää takaapäin. Suoraviivaisimman putken loputtua Final Fantasy XIII näyttää vilauksen todellisista kynsistään, mutta vielä merkittävämpi parannus kenttärakenteessa nähdään hieman liian myöhään ja vähäisissä määrissä. Tällöin kehiin astuvat tiettyjen hirviöiden metsästykseen keskittyvät sivutehtävät, joista löytyy jo ympäristön vapaampaa tutkimista. Sivutehtävillä lisätään aikamittariin helposti yli kymmeniä pelitunteja pienin tarinaelementein höystettynä, mikä takaa pelattavaa lopputekstien rullaamisen jälkeenkin.

Robotti kaatuu miekoin ja sauvoin

Hiljaa hyvä tulee -periaate soveltuu myös hahmojen kehitykseen ja taisteluihin, jotka paljastavat itsestään maltillisesti uusia ominaisuuksia pelituntien varrella. Taisteluiden ytimenä toimivat yksinkertaisissa Crystarium-taulukoissa kehitettävät hahmoluokat, joiden monipuolistaminen vaatii taistelusta kerättäviä Crystarium-pisteitä. Taulukoissa eteneminen on yhtä suoraviivaista kuin pelialueilla liikkuminen, eikä kikkailemaan juuri päästä. Yhden tietyn luokan sijaan sankareita on syytä kouluttaa useampaan pestiin, sillä luokkakohtaisten taitojen oppimisen ohella kehitetään hahmojen voimakkuutta ja kestävyyttä. Tietenkin kunkin hahmon on pystyttävä myös sopeutumaan eri taistelutilanteisiin.

Pelaaja jakaa taisteluissa komentoja vain joukon vetäjälle, kun maksimissaan kaksi muuta hahmoa toimii määrätyn roolin mukaisesti. Kolmannentoista fantasian tekoälypartnerit eivät ole aivan yhtä monipuolisesti ohjelmoitavissa kuin Final Fantasy XII:n Gambit-järjestelmällä, vaan pelaajat asettavat Paradigm-valikosta valmiita luokkayhdistelmiä, joita voidaan taistelutilanteissa vaihtaa lennossa. Ovatko vihollisen hyökkäykset liian tehokkaita? Aika ottaa kehiin vihollisten huomion vievä vartija, joka ottaa vastaan hyökkäykset parantajan pitäessä tämän elossa. Tällä välin esimerkiksi kommando tai sabotööri aiheuttaa jäynää katseensa muualle kääntäneelle viholliselle.

Active Time Battle -mittaria hyödyntävien taisteluiden keskeisin uudistus on horjuttaa vihollisia massiivisemman tuhon aikaansaamiseksi, mikä tapahtuu yhdistelemällä vuoropisteitä kuluttavia hyökkäyksiä. Mikäli hahmon vuorot ovat kehittyneet vaikkapa neljän pisteen arvoisiksi, hyökätä voi joko neljällä perushyökkäyksellä tai kahdella keskitason hyökkäyksellä. Kerta toisensa jälkeen voimistuvat iskut ovat ladottavissa myös kuhunkin taistelutilanteiseen sopeutuvalla automaattivalinnalla, johon turvautuminen on nopeatempoisimmissa taisteluissa lähes pakollista. Taistelut pysyvät silti viihdyttävinä automatiikasta huolimatta, sillä pelaajien on hyökkäyskäskyn ohella huolehdittava luokkien vaihtamisesta, mikä on oma toimiva ja hauska taitolajinsa. Useiden taistelujen voiton avain piilee nimenomaan oikeiden luokkayhdistelmien löytämisessä.

Automatiikka ja suoraviivaisuus saavat pelin kuulostamaan helpolta, mikä pitää monella tapaa paikkansa. Tavanomaisten taikapisteiden puutteen myötä sankareiden energiat täyttyvät taisteluiden jälkeen, ja hävittyjen taistelujen jälkeen pelaajat pääsevät jatkamaan pelaamista samasta tilanteesta edellisen tallennuspisteen sijaan. Jälkimmäinen toisaalta kannustaa haastamaan astetta uhkaavampia vihollisia, sillä epäonnistuessa rangaistus on olematon. Muutokset eivät riko peliä, vaan pitävät pelin jatkuvasti liikkeellä. Niiden myötä myös ensikertalaisten on helpompi uppoutua Final Fantasyn maailmaan. Haaste piilee enemmänkin taisteluiden määrässä, sillä vaikka viholliset ovat välteltävissä, hahmoja on tuttuun tapaan kehitettävä jatkuvasti tulevia uhkia vastaan.

Kaiken kaikkiaan Final Fantasy XIII on peli, jonka Final Fantasy -fanit tunnistavat monella tavalla omakseen. Ensimmäiseksi uuden sukupolven osaksi kyseessä on teknisesti erittäin näyttävä saavutus, joskin sen sisältö ei ole täysin Final Fantasy -pääsarjan totutulla tasolla. Eeppiset juonenkäänteet, vauhdikas taistelumekaniikka ja graafinen loisto riittävät pitämään otteessaan sen 50–60 pelitunnin ajan, mutta lineaarisuus, rytmitys, automatiikka ja yksinkertaistaminen vievät siitä parhaimman terän.

Mikä ihmeen Fabula Nova Crystallis?

The Compilation of Final Fantasy VII -tarinakokonaisuuden innoittamana Final Fantasy XIII kuuluu omaan Fabula Nova Crystallis: Final Fantasy XIII -saagansa. Siinä missä seitsemännen fantasian tarinat Advent Children -elokuvasta Dirge of Cerberus -räiskintään keskittyvät tuttujen hahmojen ympärille, FFXIII-peleissä otetaan suurempia vapauksia. Sen tarinat tapahtuvat saman maailman ja mytologian sisällä, mutta eri hahmoihin ja tapahtumiin keskittyen.

Fabula Nova Crystallis koostuu kolmesta pelistä, joista ensimmäinen on itse Final Fantasy XIII. Perässä seuraa toiminnallisempi Final Fantasy Versus XIII, joka nykytietojen mukaan on tulossa vain PS3:lle. Yksityiskohdat ovat yhä kiven alla, sillä pelistä esitetyt trailerit ovat esitelleet etupäässä synkähköä sankaria Noctista sekä vaaleaa kaunotarta Stellaa.

Final Fantasy Agito XIII:a sen sijaan suunniteltiin aluksi kännyköille, mutta nyttemmin kehitys on siirtynyt PSP:lle. Versuksen tavoin Agitoa on pidetty piilossa julkiselta silmältä, joskin tarinan osalta pelissä seurataan Peresteriumin taikakoulun oppilaita.

Square Enix on ilmaissut kiinnostusta laajentaa Fabula Nova Crystallista tietokoneanimaatioelokuvalla, mutta konkreettisia suunnitelmia asian suhteen ei ole. Kehittäjien kädet ovat entuudestaan täynnä hamassa tulevaisuudessa ilmestyvien Agito- ja Versus-pelien kanssa.

Vaihtopelaaja

Kirjoittanut [pelaaja_author:3255]

Vuosia työn alla ollut Final Fantasy XIII on rohkea veto Square Enixiltä. Peli lähtee päinvastaiseen suuntaan edellisestä osasta, mutta pyrkii kehittämään sarjaa uusille urille ammentaen samalla rikkaasta perinnöstä. Riskaabeleinta on jättää tutkiminen kovin suppealle painoarvolle, kun jopa läpikäytävät kaupungit loistavat poissaolollaan. Eteneminen on tarkasti käsikirjoitettua ja äärimmäisen suoraviivaista. Onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka tähän reagoidaan länsimaissa, joissa vapaat roolipelit ovat olleet suosittuja.

Pelin lineaarisuus ei itselleni ollut suuri miinus, vaikka seikkailun tunne jääkin oletettua vähemmälle. Nyt luodaan mielikuvia ympäröivästä elämästä ja suurista tapahtumista. Laajemmat kokonaiskäsitykset ovat viitekehyksenä, jonka puitteissa henkilöhahmot seikkailevat. Ratkaisun turvin Final Fantasy XIII panostaa vahvoihin persooniin ja tarinankuljetukseen hahmojen näkökulmasta. Se mikä hävitään lineaarisuuden rajatulla tunteella, voitetaan onnistuneella rinnakkaiskerronnan ja takaumien hyödyntämisellä, kun seurataan hahmojen samanaikaisia tilanteita ja muisteloita aiemmasta.

Tunnetta nostattaa henkeäsalpaava ulkoasu, joka saa uskomaan olevansa sisällä tietokoneanimaatiossa. Vankka tekninen osaaminen saa kantavaa ilmaisuvoimaa osaltaan kiehtovasta kuvasuunnittelusta. Final Fantasy XIII on erittäin kaunis ja tyylikäs peli, aina valikoitaan myöten. Eläytymistä vahvistaa aistikas musiikkiraita, jonka kappaleet jäävät soimaan mieleen.

Taistelumekaniikka vaikuttaa aluksi helpolta ja yksinkertaiselta, mutta pelin edetessä systeemi osoittautuu mielenkiintoiseksi ja haastavaksi. Jännitystä ja taktikointia piisaa, kun nopeat ja monisäikeiset taistot pitävät alati varpaillaan. Vaikka taisteluissa ohjataan vain yhtä hahmoa, on niissä – ja hahmojen kehityksessä – kauaskantoista syvällisyyttä.

Final Fantasy XIII:ssa on onnistuneen pelin viehätystä ja taikaa, mikä saa ajan vierähtämään pelin parissa yön pikkutunneille. Se on monessa mielessä osuva ja mykistävä kokonaisuus.

7/10

Kommentit

Käyttäjän Jonttutan kuva
Jonttutan

Hypetystä. Oikea numero vaihtuu kun peli läpi 8)

Käyttäjän Haywoot kuva
Haywoot

Hypetyksen tasapainotusta.

Käyttäjän Monk3y kuva
Monk3y

gj laiska SE

Käyttäjän Merkkis kuva
Merkkis
Käyttäjän Sakke kuva
Sakke
Käyttäjän yoroi kuva
yoroi

Nyt vitun pelaaja sitä yritystä sitten.

Käyttäjän Indignation kuva
Indignation
Käyttäjän Luffy kuva
Luffy

Audiovisuaalisesti upea, muutenkin erinomainen!

Käyttäjän Dark kuva
Dark

Oikein mainio

Käyttäjän Kalenius kuva
Kalenius