Arvostelu on alkujaan julkaistu elokuun Pelaaja-lehden 179 Verkkorintama-osiossa, jossa peli sai arvosanakseen ”Ota!”.
Vapaus tai kuolema
Huomio, kaikki Final Fantasy -sarjan fanit! Pitkä odotus on ohi, sillä pelisarja on viimein saanut oikeasti hyvän jatko-osan. Ei, en puhu ihan kivasta Final Fantasy XV:stä vaan paljon vanhemmasta tekeleestä eli Final Fantasy XIV:stä. Monilta peli on varmasti mennyt kokonaan ohi, sillä MMO:t voivat olla vaikeasti lähestyttäviä ja hyvin itseään toistavia. Genrestään huolimatta FFXIV on kuitenkin ehta Final Fantasy, sillä se tarjoaa kaikkea sitä, mitä sarjan fanit odottavat. Katastrofaalisen alun saanut peli on kehittynyt vuosien varrella sellaiseen kuntoon, että se voidaan nyt lukea pelisarjansa parhaimmistoon – puhumattakaan siitä, että se on myös erittäin pätevä MMO.
Stormblood on FFXIV:n uusin lisäosa, joka tuo tullessaan itsestään selviä juttuja, kuten jatkoa tarinalle ja uusia alueita tutkittavaksi, mutta myös liudan pelimekaanisia uudistuksia. Tarina alkaa vähemmän yllättäen suoraan siitä, mihin edellinen lisäosa Heavensward päättyi. Eorzean allianssi on marssimassa sotaan Garleanin imperiumia vastaan vapauttaakseen Ala Mhigon kaupunkivaltion sorron ikeestä. Pelaajahahmo lähtee aluksi mukaan neuvottelemaan yhteistyöstä paikallisen vastarintaliikkeen kanssa, mutta päätyy pian vapautussodan keskiöön.
Ensimmäisestä yhteenotosta alkaen on kuitenkin selvää, että imperiumi on liian vahva ja paikallisten taistelutahto lähes täysin murrettu. Ainoaksi toivoksi jää matkustaa kauas itään merten taakse Kiinaa muistuttavaan Domaan ja auttaa ensin sitä voittamaan takaisin itsenäisyytensä. Kahdelle rintamalle pakotettu imperiumi saattaa olla tarpeeksi heikko, jotta vastarintaliikkeillä eri puolilla maailmaa on edes joitain mahdollisuuksia voittaa takaisin itsenäisyytensä.
Siinä missä Heavenswardin juoni oli vähäeleinen ja melankolinen, Stormblood on eeppisempi tarina sodasta, päättäväisyydestä ja sorrosta. Poissa ovat maagisiin macguffineihin nojaavat juonenkäänteet, sillä Stormblood on edeltäjäänsä huomattavasti hahmovetoisempi sotatarina. Final Fantasyt ovat lähes aina kertoneet pienistä ihmisistä suurten tapahtumien keskellä, eikä Stormblood ole tässä mielessä poikkeus. Matkan varrella tutustutaan sitkeisiin vapaustaistelijoihin, maansa pettäneisiin luopioihin ja murrettuihin reppanoihin, jotka eivät osaa enää edes kaivata vapautta.
Varsinkin MMO-standardeilla hahmot ovat todella hyvin kirjoitettuja. Kukaan ei toimi silkkaa hyvää hyvyyttään tai pahuuttaan, vaan jokaisella on omat ymmärrettävät motivaatiot tekoihinsa. Lisäosan parhaiden hahmojen, kuten ihastuttavan ilkeän Yotsuyun, ei tarvitse yhtään hävetä sarjan kulta-aikojen muistettavimpien henkilöiden rinnalla. Varsinkin omituisen sirpaleisen Final Fantasy XV:n jäljiltä on suorastaan ilo viimein pelata Final Fantasyä, jonka narratiivi on kaikin puolin eheä ja kokonainen.
Uusia hahmoluokkia Stormblood lisää peliin kaksi kappaletta, ja ne aloittavat matkansa suoraan tasolta 50. Samurai on lähitaistelija, joka kerää taistelun edetessä kenki-voimaa ja sen-merkkejä voimakkaita iaijutsu-hyökkäyksiä varten. Red Mage puolestaan on monipuolinen maagin ja lähitaistelijan hybridi, joka tasapainottelee valkean ja mustan magian käyttöä. Uudet hahmoluokat ovat jokseenkin monimutkaisia pelata, mutta oikeissa käsissä ne ovat pelin tehokkaimpia vahingontekijöitä – ehkä jopa hieman liiankin ylituunattuja. Valitettavasti kahden uuden DPS-hahmoluokan myötä niitä on liiaksi asti ja tankeista sekä parantajista taas vaihteeksi huutava pula. Tästä syystä DPS:t voivat joutua hyvinkin odottelemaan instanssijonossa puolikin tuntia ennen ryhmän löytymistä.
”Heavenswardin pelaajille Stormblood on pakko-ostos, sillä se sisältää sitä samaa mutta kaikin puolin hiotumpana.”
Stormblood tuo mukanaan myös valtavan määrän uudistuksia jo olemassa oleviin hahmoluokkiin. Kaikkien pelaamista virtaviivaistettiin poistamalla turhia taitoja ja muuttamalla jo olemassa olevia. Tyhmennyksestä ei missään nimessä ole kyse, sillä oikeaoppinen pelaaminen vaatii yhä hyvää tilannetajua ja rotaatioiden ulkoa opettelua. Etupäässä uudistukset koskevat ikävän ja tarpeettoman mikromanageroinnin karsimista. Esimerkiksi White Maget joutuivat jatkuvasti vaihtelemaan vahinkoa tekevän ja parannusta boostaavan ”stancen” välillä, mikä oli paitsi rasittavaa myös johti helposti koko ryhmän tappaviin virheisiin. Stormbloodin myötä tällainen ”stance dance” on poistettu, ja muut hahmoluokat ovat kokeneet samantyylisiä muutoksia. Kaikki eivät tietysti ole muutoksiin tyytyväisiä ja jotkut hahmoluokat tuntuvat uudistusten myötä alitehoisilta, mutta suunta on ilman muuta oikea.
Yksin suoritettavat tarinainstanssit ovat aina olleet FFXIV:ssä tylsänpuoleisia ja itseään toistavia, mutta Stormbloodin myötä niistä on viimein onnistuttu tekemään kiinnostavia. Eräässä instanssissa esimerkiksi kilpaillaan siitä, kuka onnistuu valtaamaan pellon keskellä sijaitsevan ”lipun” ensimmäisenä. Ryhmissä tehtävät instanssit ovat aina sen sijaan olleet FFXIV:ssä hyvin suunniteltuja, eikä Stormblood ole poikkeus. Vaikka WoWin tasolle ei edelleenkään ihan ylletä, pomojen mekaniikoissa on riittävä määrä vaihtelua. Ne vaativat juuri tarpeeksi nopeita refleksejä ja hoksottimia, jotta homma pysyy mielenkiintoisena. Mikäli luolastoissa juokseminen ei ole mieleistä puuhaa, Stormbloodin tarjonta jää vähän köykäiseksi, sillä loppupeli on hyvin instanssipainotteista.
Stormbloodin alueet ovat komeaa katsottavaa. Maisemat vaihtelevat aina Ala Mhigon vuoristoista Doman ruohoisille ylängöille ja merellisestä Ruby Seasta japanilaiseen vapaakauppakaupunki Kuganeen. FFXIV on aina ollut nätti peli, mutta Stormbloodissa maisemia pysähtyy tuon tuosta ihastelemaan ilman mitään sen kummempaa syytä. Alueilla on viimein oma identiteettinsä, ja vaikkei maisemallinen tarinankerronta yllä WoWin tasolle, suunta on selvästi ylöspäin Heavenswardin hieman kliinisistä maisemista. Lisäosan myötä peliin lisättiin viimein myös mahdollisuus uida pelimaailman vesistöissä ja sukeltaa pinnan alle tutkimaan kokonaan uutta vedenalaista maailmaa.
Lisäosan pahimmat ongelmat ovat vähemmän yllättäen johdannaisia sen MMO-genrestä. Päätarinan tehtävät esimerkiksi vaativat aina tietyn tason, eikä pelkkä niiden suorittaminen riitä tasojen nostamiseen. Niiden lisäksi on juostava instansseja, hakattava PvP:tä tai tehtävä muita aktiviteetteja, jotka antavat kokemuspisteitä. Grindaamaan ei sentään joudu, mutta eipä umpitylsien sivutehtävien tekeminen sekään paljon mielenkiintoisempaa ole. Mikäli MMO:t ovat genrenä täyttä myrkkyä, FFXIV tuskin tekee vaikutusta. Se voi olla genressään erinomainen ja paikoin uniikki tekele, mutta pohjimmiltaan se on yhä perinteinen MMO.
FFXIV on tietyssä mielessä todella erikoinen tapaus. Alkuperäinen FFXIV oli keskosena syntynyt MMO-reppana, joka kuoli ja kuopattiin nopeasti. Sen tuhkista uudelleensyntynyt FFXIV sen sijaan on ajan myötä kehittynyt markkinoiden toiseksi suosituimmaksi MMO:ksi, jonka kasvu ei osoita laantumisen merkkejä. Tekijöillä tuntuu olevan visiota ja mielenkiintoa päivittää ja parantaa peliään, mikä näkyy tiheässä paikkailutahdissa ja uuden sisällön määrässä.
Heavenswardin pelaajille Stormblood on pakko-ostos, sillä se sisältää sitä samaa mutta kaikin puolin hiotumpana. Uusille pelaajille se sen sijaan ei ole ostamisen arvoinen, sillä sisältöön pääsee käsiksi vasta tasolla 60, eikä se tarjoa alemmille tasoille yhtään mitään. Matka tasokattoon on pitkä, joten kannattaa suosiolla kokeilla peruspeliä ennen Stormbloodiin investointia. Final Fantasy -fanien kannattaa ainakin antaa pelille mahdollisuus, sillä FFXIV on juuri se seuraava suuri Final Fantasy, jota on pitkään odotettu.