Vuosikymmenen paras kimppakyyti
Final Fantasy XV:n kymmenen vuotta kestänyttä kehitystä on seurattu vuosi vuodelta pelonsekaisemmin tuntein. Alkujaan Final Fantasy Versus XIII -nimellä kulkeneen sivuseikkailun oli tarkoitus tuoda uusia tuulahduksia legendaariseen roolipelisarjaan, mutta lukuisten raporttien mukaan kehitystyö oli melkoista vuoristorataa halki vuosien. Niiden aikana peli on hakenut muotoaan ja suuntaansa moneen eri kertaan, ja kun sivuseikkailu lopulta päätettiin muovata pääsarjan 15. osaksi, nähtiin muutoksia vielä kertaalleen niin tarinassa, sisällössä kuin kehitystiimissäkin. Peliä pitkään ohjannut Tetsuya Nomura siirtyi kehittämään Kingdom Hearts III:a, kun taas Final Fantasy XV:n vetovastuu siirtyi lähinnä mobiilipelien puolella vaikuttaneelle Hajime Tabatalle. Tuloksia alkoi syntyä nopeasti.
Nyt pitkä odotus on vihdoin päättynyt, ja lopputulos on selkeine puutteineenkin varsin onnistunut – mikäli uskaltaa hylätä oman mielikuvansa siitä, minkälainen Final Fantasy -pelin tulisi olla. Versus XIII -taustansa takia Final Fantasy XV on melkoinen irtiotto sarjan aiemmista pääosista, joista lähin vertailukohta lienee Final Fantasy XII astetta avoimempine maailmoineen ja vapaasti liikuteltavine kameroineen. Sen tavoin Hajime Tabatan visiossa on otettu reilusti vaikutteita länsimaisista roolipeleistä sekä tietenkin massiiviseksi menestykseksi osoittautuneesta Final Fantasy XIV: A Realm Reborn -verkkoroolipelistä. Viidestoista fantasia on toki yksin pelattava suurseikkailu, mutta tehtäviä hyväksytään ja suoritetaan kuin edellä mainituissa esimerkeissä konsanaan.
Tyylimuutos on varmasti harmillinen niille Final Fantasy -faneille, jotka ovat jo vuosikausien ajan halunneet sarjan palaavan perinteisemmille japanilaisroolipelijuurilleen. Final Fantasy XV kuitenkin loistaa omalla minimalistisella tyylillään, jonka merkittävimmät erot jopa kahdenteentoista fantasiaan ovat sen taistelujärjestelmässä ja tavassa, jolla pelin tarinaa kerrotaan. Pelissä ei ole tällä kertaa alati muuttuvaa ja kasvavaa hahmokatrasta, vaan siinä seurataan prinssi Noctis Lucis Caelumin ja tämän kolmihenkisen kaveriryhmän Igniksen, Prompton ja Gladiouksen automatkaa sodan runtelemassa Eosin maailmassa. Joukkio on matkalla Altissian kaupunkiin, jossa Noctiksen olisi mentävä vihille lapsuudenystävänsä prinsessa Lunafreyan kanssa, jotta Luciksen valtakunta saisi solmittua rauhansopimuksen vallanhimoisen Niflheimin imperiumin kanssa.
Luonnollisesti rauhansopimus osoittautuu petokseksi, jonka avulla imperiumi saa hallintaansa Noctiksen kotikaupungin Insomnian ja sille virtaa antavan muinaisen kristallin. Vastahakoisen prinssin onkin puskettava eteenpäin ja lunastettava Luciksen muinaisten kuninkaiden maagiset voimat noustakseen omalle valtaistuimelleen, minkä myötä hän on täysin poissa taustalla vellovista poliittisista ja konfliktintäyteisistä kuvioista. Monet ovatkin kritisoineet, ettei Final Fantasy XV juurikaan avarra tarinan taustoja ja että tarkempia yksityiskohtia pitäisi kaivella muun muassa näyttävästä mutta tylsästä Kingsglaive: Final Fantasy XV -elokuvasta. Vilauksia animaatiosta näytetään pelinkin aikana, mutta parituntisen sekamelskan näkeminen ennen peliin tarttumista ei omalla kohdallani tuntunut tarpeelliselta. Oli paljon kiintoisampaa olla pelaajana aivan yhtä pimennossa asioista kuin sankarimme.
On silti myönnettävä, että minimalistinen ja sekava tarinankerronta tuntuu kieltämättä alkuun oudolta Final Fantasy -pelissä, mutta päätehtävissä henkeäsalpaavan mahtipontisia ja suuren mittakaavan tilanteita riittää enemmän kuin tarpeeksi. Pelin kantava voima on silti itse sankarinelikko ja sen yhteinen matka. Alkuun stereotyyppiseltä tuntuva ja 1990-luvun poikabändiltä näyttävä ryhmä kasvattaa luonnettaan hyväntuulisella huulenheitollaan, vaikka taustalla muhiikin kasapäin epämiellyttäviä asioita. Usein jopa erilaiset tehtävät kumpuavat hahmojen eri taidoista, sillä esimerkiksi Prompton halu ottaa valokuvia antaa aina varsin mainion syyn jaloitella päätehtävälinjan ulkopuolella. Pelistä saakin parhaiten irti tekemällä mahdollisimman paljon sivutehtäviä tarinan kupeessa, sillä muutoin hahmot ja itse maailma jäävät ohuiksi.
”On selvää, että pelin pitkän kehityskaaren aikana on jouduttu tekemään asioita uusiksi ja jopa lukuisia kompromisseja, mutta kokonaisuus pysyy tarinaa lukuun ottamatta yllättävän eheänä ja nautinnollisena.”
Noctiksen ja kumppaneiden lisäksi Eosin maailma on oma persoonansa, jonka upeat maisemat yhdistelevät realismia ja sarjalle tyypillistä fantasiaa silmiä hivelevin tuloksin. Etenkin kaupungit ja kylät ovat täynnä ihastusta herättäviä yksityiskohtia, ja luontoreiteilläkin pitkät välimatkat taittuvat enemmän tai vähemmän uskollisen Regalia-auton kyydissä värikkäitä maisemia ihastellen. Koskaan ei voi olla varma, ilmaantuuko reitin varrelle kiinnostava sivutehtävä tai yöaikaan haastava yhteenotto, minkä ansiosta maailmaa tutkii aina sopivan varovaisin mielin. Tylsimmätkin automatkat taittuvat mukavasti nostalgisia Final Fantasy -säveliä autoradiosta kuunnellen. Peli myös ymmärtää erinomaisesti omaa rakennettaan, sillä paikkojen tutkiminen ja esimerkiksi leiripaikkojen löytäminen on elintärkeää hahmokehityksen kannalta.
Toki Final Fantasy XV:n tehtävätarjontaan mahtuu iso kasa melko perinteisiä esineenhakureissuja, mutta maailman fiilistely ja taistelu taistelulta sujuvammaksi käyvät yhteenotot pitävät tunnelman alati korkealla. Sekä hyökkääminen että väisteleminen on sijoitettu omille pohjassa pidettäville näppäimilleen, mikä toimii alun sekavuuden jälkeen yllättävän hyvin, kunhan oppii seuraamaan taistelujen kulkua ja hyödyntämään Noctiksen teleportaatiohyökkäyksiä ja ryhmähyökkäyksiä. Pääpaino on selkeästi aseilla, sillä taiat tuntuvat nopeissa tilanteissa hieman kömpelöiltä, vaikkakin visuaalisesti tyydyttävämmiltä, kun tulihyökkäykset polttavat ympäristöä ja jäätaiat muuttavat kaiken kimaltelevan huurteiseksi. Käyttöön voi kerrallaan määrittää yhteensä neljä asetta tai taikaa, ja mikä parasta, peli ei rankaise tietyn taistelutyylin ja -varustuksen suosimisesta, kunhan varusteiden ja itse hahmojen tasot ovat tarpeeksi korkealla. Aina kannattaa myös huomioida, mitä leiripaikalla suuhunsa työntää, sillä erilaiset kokkaukset tuovat mukanaan hetkellisiä voimalisäyksiä tai kykyjä.
Pelin ehkäpä kyseenalaisin ratkaisu on kuitenkin se, kuinka se ajan mittaan hylkää avoimen maailmansa ja pistää tarinavaihteen silmään yllättävän suoraviivaisella loppupuoliskolla. Vaikka ratkaisu on kieltämättä melko outo, paluu menneisyyteen onnistuu jokaisella tallennuspisteellä. Sen ansiosta monia ahdistaneista putkijuoksuosuuksista pääsee aina takaisin nauttimaan avoimen maailman sivutehtävistä. Ratkaisu toimii erinomaisesti, kunhan sitä vain ymmärtää hyödyntää.
Teknisesti Final Fantasy XV:ssä näkyvät pelin juuret vanhalla konsolisukupolvella, mutta lähinnä hetkittäin. Graafista tasoa on saatu nostettua melkoisesti viimevuotisesta Episode Duscae -demosta, mutta ruudunpäivityksessä on havaittavissa jokusia yskähtelyjä vilkkaimmissa kahakoissa ja kaupunkimaisemissa, kuten Venetsia-henkisessä Altissiassa. Testasimme peliä myös PlayStation 4 Pro -konsolilla, joka tarjoaa mahdollisuuden painottaa graafisia yksityiskohtia tai tasaisempaa ruudunpäivitystä, joista jälkimmäinen poisti näkyvimmät suorituskykyongelmat. Myös HDR-tuki tuo entuudestaan eloisaan värimaailmaan mukavasti lisäsyvyyttä, mikäli sattuu omistamaan 4K-television.
Final Fantasy XV ei ole täydellinen peli, mutta silti se on erittäin viihdyttävä alusta loppuun asti. Sen tapahtumat eivät kenties ole yhtä ikimuistoisia kuin aiemmissa peleissä, mutta itse matkanteko hahmoineen kylläkin. On selvää, että pelin pitkän kehityskaaren aikana on jouduttu tekemään asioita uusiksi ja jopa lukuisia kompromisseja, mutta kokonaisuus pysyy tarinaa lukuun ottamatta yllättävän eheänä ja nautinnollisena. Tarinaankin on luvassa mitä ilmeisimmin muutos, sillä muun muassa pahamaineiseen 13. lukuun on tulossa Mass Effect 3 -hengessä ilmaisia tarinapäivityksiä tämän vuoden aikana. Tätä lukiessasi mukaan pitäisi olla lisätty myös New Game Plus -tila, joka antaa pelin kertaalleen pelanneille hyvän syyn loikata uudelleen pelin pariin tarinalisäysten ilmestyessä.
Final Fantasy XV on monin paikoin pitkän odotuksen arvoinen toimintaroolipeli, kunhan vanhatkin fanit pitävät mielensä avoimena. Se ei ole yhtä mahtipontinen, tapahtumarikas tai perinteinen kuin monet odottivat, eikä se satsaa vanhojen osien tavoin liiaksi asti näyttäviin välianimaatioihin. Sen sijaan se on paljon henkilökohtaisempi sekä omat vahvuutensa ja heikkoutensa erinomaisesti ymmärtävä seikkailu, joka seisoo omilla jaloillaan vakaasti loppuun asti. Final Fantasyn tulevaisuus näyttää jälleen valoisalta.
9/10
Kymmenen vuoden odotus palkitaan erilaisella ja tarinallisesti sekavalla mutta pelillisesti vetoavalla fantasialla.
Ville Arvekari