Final Fantasy XV: Windows Edition

Final Fantasy XV: Windows Edition on erinomainen pc-versio mainiosta pelistä. Jos keväällä on tekemisestä pulaa, tässä on ratkaisu.

16.3.2018 09:54

Odotuksen arvoinen

Kauan sitä saatiinkin odottaa! Vuoden 2016 loppupuolella konsoleille julkaistu Final Fantasy XV antoi pc-väen vartoa itseään puolitoista vuotta. Odotus ei kuitenkaan mennyt hukkaan, sillä kunhan konehuoneesta löytyy muskelia, Final Fantasy XV: Windows Edition on pelin paras versio.

Final Fantasy XV ei ole ihan tyypillinen sarjan peli. Se on avoimen maailman toimintaroolipeli, jossa prinssi kavereidensa kanssa seikkailee kovasti Yhdysvaltain keskilänttä muistuttavassa fantasiamaailmassa. Eeppinen automatka muuttuu alta aikayksikön sotatarinaksi ja koko maailman pelastamiseksi, mutta ei matkalta silti puutu toverihenkeä. Pelinä Final Fantasy XV on mielestäni hyvä ja pelaamisen arvoinen, varsinkin kun konsolijulkaisun jälkeen ilmestyneet lisäsisällöt ja päivitykset ovat paikanneet originaalin tarinallisia aukkoja.

Pc-versio sisältää suoraan paitsi kaikki päivitykset myös kaiken lisäsisällön. Kukin prinssin kavereista saa omaa tarinaansa täydentävän tuhdin lisäepisodin, joiden ohella peliin on heitetty vielä netin välityksellä pelattava yhteistyötila. Tekemistä siis riittää.

Pc-käännöksistä puhuttaessa tekniikka on tietenkin aina se suurin kysymysmerkki. Valitettavasti ei ole enää mitenkään taattua, että pc-käännökset konsolipeleistä ovat teknisesti laadukkaita tai sisältävät edes kaikkia niitä säätömahdollisuuksia, joihin tietokonepelurit ovat tottuneet.

”Final Fantasy XV: Windows Edition on oppikirjaesimerkki siitä, miten konsolipeli käännetään pc-muotoon.”

Tältä osin Final Fantasy XV ylittää riman helposti. Sen säädöt ovat monipuoliset, ja jos pöydän alla hyrrää itsensä Jahven pelikone, grafiikan saa väännettyä vaikka 8K-resoluutioon saakka. Tämä ei kuitenkaan ole mitenkään realistinen skenaario, sillä peli on sangen raskas. Edes minimiasetuksiin pääsemiseksi tarvitaan kohtalaisen tehokasta rautaa, joskin tuloksena on todennäköisesti selvästi konsoliversioita nätimpi ja pehmeämpi pelikokemus.

Oma Core I7-8700K -suorittimella ja GeForce GTX 1080 -näytönohjaimella varustettu koneeni pyöritti peliä 1440p-resoluutiolla ja korkeilla asetuksilla noin 70–90 fps:n nopeudella ja näytti samalla älyttömän kauniilta. Pad-ohjaus toimii tietenkin suoraan paketista, ja se on myös suositeltu tapa pelata. Näppäimistö ja hiiri eivät olleet kovin hyvä yhdistelmä pelissä, joka vaatii nopeita refleksejä ja moninaisia näppäimiä.

Ilahduttavasti Squre Enix ei ole jättänyt pakettia tähän, vaan pc-versio on viimeistelty komeasti. Jos koneessa on Nvidian näytönohjain, peli osaa haluttaessa tallennella parhaita hetkiä videoina kiintolevylle. Se myös tukee Nvidian Ansel-kuvakaappaustilaa.

Lisäksi Steam-versioon on heitetty tuki pelaajien kehittämille modeille sekä niiden jakamiselle Steam Workshopin kautta. Kirjoitushetkellä tarjolla on Gordon Freemanin ikoninen suojapuku, silmälasit ja sorkkarauta Half-Life-peleistä sekä vino pino humoristisesti bugaavia Cactuar-asusteita. Ei liene nimittäin tarkoituksenmukaista, että Cactuar-asupaketin lataamisen jälkeen kaikki pelimaailman hahmot käyttävät kaktusasusteita.

Final Fantasy XV: Windows Edition on oppikirjaesimerkki siitä, miten konsolipeli käännetään pc-muotoon. Kunhan omistaa kohtalaisen tehokkaan pelitietokoneen, se näyttää hyvältä, toimii pehmeästi ja sisältää kaikki ne ominaisuudet, joita hyvältä pc-peliltä sopii odottaa. Jatka samaan malliin, Square Enix!

9/10
KehittäjäSquare Enix
JulkaisijaSquare Enix
PeligenretRoolipeli
JulkaisualustatMicrosoft Windows
Pegi-ikärajatK-16
Pegi-merkinnätKiroilu, Väkivalta
Lisää luettavaa