90-luvun unohdettu strategia-aarre?
Fire Emblem –pelisarjan pitkät juuret juontavat vuoteen 1990 saakka. Hieman yllättäen sarjan tuorein osa palaa näihin alkuvuosien tunnelmiin, sillä Shadows of Valentia on uusintaversio vuoden 1992 Fire Emblem Gaidenista. Vaikka 25 vuotta vanhaa peliä onkin modernisoitu monilta osin, se tuntuu merkittävästi erilaiselta kuin sarjan viimeaikaiset pelit. Näin tarjolla on joko kaivattua vaihtelua tai kunnon järkytys, perspektiivistä riippuen.
Shadows of Valentia kertoo tarinan Almista ja Celicasta, lapsuudenystävistä, jotka kurja kohtalo heittää eri puolille maailmaa. Kun sotaisa valtio päättää valloittaa koko sivistyneen maailman, samainen kohtalo työntää parin taas yhteen. Näin edessä on taas paljon poliittista suhmurointia mutta myös ihmissuhdekuvioita, kuinkas muuten.
Pelattavuuden osalta suuri kuvio on yhä sama kuin aiemmin. Pelaaja komentaa alati kasvavaa armeijaa, jossa uniikit hahmot täyttävät erilaisia rooleja: yksi on jousimies, toinen ritari ja kolmas maagi. Kokemustasojen karttuessa hahmot kehittyvät ja voivat vaihtaa ammattia, jolloin jousimiehestä voi tulla vaikka tarkka-ampuja.
Sitten alkavatkin erot. Eräs perusteellisimmista on, että Shadows of Valentia hylkää Fire Emblemien perinteisen kivi–paperi–sakset-mekaniikan. Kaikilla aseilla voi nyt mätkiä huoletta kaikenlaisia vihollisia, eivätkä aseet myöskään enää kulu käytössä. Jokaisella hahmolla on nyt perusaseensa, joiden lisäksi voi löytää taika-aseita. Ne keräävät kokemusta ja avaavat näin hahmojen käyttöön erikoiskykyjä.
Myös magiaa on tuuletettu melkoisesti. Loitsujen käyttäminen maksaa nyt loihtijalleen kestopisteitä, ja koska vihollinen osaa käyttää häikäilemättä pienetkin töpit hyväkseen, vähänkään kovempien loitsujen käyttäminen on aina kova riski. Oletusarvoisesti jokainen kuolema on pysyvä, mutta onneksi ominaisuuden voi yhä kytkeä pois päältä.
”Oletusarvoisesti jokainen kuolema on pysyvä, mutta onneksi ominaisuuden voi yhä kytkeä pois päältä.”
Toinen merkittävä uudistus ovat luolastot. Peli on nyt täynnä pienempiä ja suurempia luolastoja, joissa juostaan kuin japaniroolipeleissä konsanaan. Kolmiulotteisissa luolasto-osioissa ratkotaan pulmia, kerätään aarteita ja tietenkin taistellaan.
Kun vastaan tulee vihollisia, alkaa perinteinen ruutupohjainen taistelu, joten luolastot ovat hyvä paikka kerätä kokemusta. Hahmot tosin väsyvät seikkaillessaan, joten ennemmin tai myöhemmin on pakko palata maan pinnalle lepäämään tai syödä kertakäyttöisiä ruokaesineitä jaksaakseen.
Luolastot tulevat todennäköisesti jakamaan mielipiteitä, mutta itse pidin niistä. Pieni luolastoseikkailu tarjoaa mukavaa vaihtelua normaaliin pelaamiseen, ja oli kiva esimerkiksi löytää salaseinän takaa erinomaisen kova miekka, jolla edessä oleva pomomatsi muuttui hirmuisesta hallittavaksi.
Fire Emblem -pelit ovat aina olleet kiehtovia taktiikkapelejä, eikä Shadows of Valentia tee poikkeusta. Jäin kaipaamaan sarjan edellisistä osista tuttua hahmojen välisten suhteiden syventämistä, mutta pelin hyvät puolet kyllä kompensoivat puutetta.
Shadows of Valentian alkuperäinen julkaisu vuonna 1992 jäi monelta pelaajalta kokematta, sillä peliä ei koskaan julkaistu länsimaissa, eikä se Japanissakaan ollut hirveän suosittu. Nyt epäkohta voidaan huoletta pyyhkäistä historiaan, sillä peli ansaitsee paikkansa sarjan kärkisijoilla. Se tuntuu ehdalta Fire Emblemiltä, mutta tarjoaa myös sen verran tuoreita ja sarjan perinteisistä ratkaisuista eroavia mekaniikkoja, että veteraanikin pääsee kokemaan uusia ja kivoja asioita. Kyseessä on erinomaisen hyvä taktiikkapeli kesän riippumattopelailuihin.