Yksi tarina kolmen hinnalla
Fire Emblem –pelisarjalla on pitkä historia, jonka varrelle ei ole mahtunut niinkään yllätyksiä kuin tasaista laatua. Mutta nyt edessä on yllättävä kokeilu: sarjan tuorein peli on nimittäin oikeasti kolme peliä.
Fire Emblem Fates kertoo tarinan kahdesta kuningaskunnasta, jotka ovat sotineet enemmän tai vähemmän aktiivisesti sukupolvien ajan. Päähahmo on muistinsa menettänyt prinssi (tai prinsessa), jonka saksalaishenkinen Nohrin kuningassuku on ottanut ottolapsekseen. Rutiininomaisella matkalla naapurivaltion hyvisten maille käy ilmi, että prinssi oli ennen muistinmenetystään kyseisen valtion kruununprinssi. Edessä on tietenkin kipeä valinta: palatako ”kotiin” ventovieraiden ihmisten luokse vai takaisin sen perheen luokse, jonka on koko ikänsä tuntenut? Siinä sivussa sitten pelastetaan maailma.
Tämä tärkeä valinta tehdään tavallaan jo peliä ostaessa, sillä tarjolla on kaksi rinnakkaista peliä. Birthright kertoo paluusta synnyinkotiin ja sodasta suuruudenhulluja Nohreja vastaan. Conquestissa taas yritetään muuttaa hirmuhallitsijan tyrannisoimaa Nohrin kuningaskuntaa sisältä päin. Revelation taas on molemmille peleille yhteinen lisäsisältöpaketti, jossa valinnan sijaan pyritään yhdistämään molemmat osapuolet taisteluun sitä todellista pahaa vastaan.
Ostopäätöstä ei kannata tehdä pelkän tarinan perusteella, sillä Conquest on suunnattu tietoisesti sarjan veteraaneille. Se on tarkoituksella todella vaikea, eikä sovi noviisien pelattavaksi. Tämä varoitus kannattaa ottaa tosissaan, sillä Fire Emblemit eivät ole helppoja.
Kuten aina ennenkin, kyseessä on vuoropohjainen strategiapeli, jonka taustalla on vahva kivi–paperi–sakset-mekaniikka. Erilaisten lähitaistelijoiden ohella tarjolla on pegasoksilla lentäviä ritareita, parantajia, velhoja, ninjoja ja ties mitä erikoisyksiköitä.
Strategiaosio itsessään on todella kiinnostava ja syvällinen. Pitkän tarinan aikana pääsee kokeilemaan jos jonkinlaisia skenaarioita, ja jos nekään eivät riitä, Birthrightissa voi lisäksi tienata ylimääräisiä kokemustasoja haastetehtävien parissa.
Hetkinen, kokemustasoja? Kyllä. Yksiköt siirtyvät taistelusta toiseen ja ovat itse asiassa kukin uniikkeja hahmoja pelin tarinassa. Tämä on merkittävä syy sille, miksi Fire Emblem on niin vaikea peli: kun yksikkö kerran kuolee, se kuolee ikuisesti. Kun useita tunteja mukana ollut ja läheiset ystävyyssuhteet asetovereidensa kanssa solminut veteraani kyykkää harhasiirron jälkeen, onkin aika aloittaa peli alusta.
Näin myös tapahtuu helposti, sillä tekoäly on armoton. Jos sille vain antaa tilaisuuden, se tappaa säälimättä rakkaimmankin taistelijan. Aloittelijoiden iloksi nykyään tarjolla on myös vaihtoehto, jossa kuoleman sijaan yksiköt vain vetäytyvät taistelusta ja ovat taas myöhemmin käytettävissä. Suosittelen sitä, ellei halua jauhaa samaa tehtävää kymmenen tunnin ajan – eikä se ole liioittelua.
Nämä taistelusta toiseen mukana seuraavat soturit ovat se pelin toinen puolisko. Kun armeija ei sodi, se lusmuilee pelaajan kotitukikohdassa, joka sattuu sijaitsemaan lohikäärmeiden ulottuvuudessa. Sitä rakennetaan pelin aikana mobiilipelin tapaan: uudet rakennukset tuovat uusia mahdollisuuksia ja kerran päivässä kerättäviä bonusesineitä. Siinä sivussa sitten solmitaan suhteita, ystävystytään ja kaiken mennessä nappiin pariudutaan ja lisäännytään. Saippuaooppera tuo peliin syvyyttä ja lisähohtoa mukavasti.
Fire Emblem: Fates ei sinänsä yllätä, sillä se on pienistä uudistuksistaan huolimatta tuttua tavaraa. Se ei ole huono asia, sillä kyseessä on erinomaisen hyvä strategiapeli. Jos oppimiskäyrästä ja teollisuusvahvuisesta animehörhöilystä pääsee yli, tarjolla on kymmenien tuntien edestä viihdettä.