Fire Emblem: Path of Radiance

Kaikille ei putoa japanilaistyyliset tuotteeet, joissa keskiaikaiset ja fantastiset animehahmot käyvät vuoropohjoista taisteluaan pimeyden kohortteja vastaan.

14.9.2011 21:25

Konsolipelit sotilaallistuivat syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen. Propagandan tuulet ja asejärjestelmien realismi uppoavat pelikansaan kuin kakkulapio kermaluomukseen. Onneksi vaihtoehtojakin on.

Strategista ja taktista osaamista kiperästi mittaava Fire Emblem: Path of Radiance on fantasian mailla viihtyvä roolipeli. Todelliselta sisällöltään eli pelitavaltaan se on eräänlainen monen muuttujan shakkipeli, jossa siirrellään eri tavoin liikkuvia ja varustettuja yksiköitä taisteluvoiton mahdollistaviin asemiin.

Vaikuttavimmat tarinat löytyvät yleensä roolipeleistä, eikä Fire Emblem poikkea kauas kaavasta. Paitsi että sen kuningaskunnista ja vainolaista vastaan lähtevistä palkkasotureista ei lopulta tarvitse välittää, ellei halua. Kuvakirjamaisella hartaudella visualisoidut välikkeet vuoropuheluineen voi ohittaa ja keskittyä olennaiseen eli toisiaan seuraaviin kenttätapahtumiin, joissa on riittämiin purtavaa.

Tunnetta maastoon

Raivokohtauksia ei voi aina välttää. Peliä tosin ei kannata potkia, jos itse menee ja siirtää hankalassa tilanteessa väärän yksikön oikeaan tai oikean yksikön väärään paikkaan. Silloin ei voi kuin luovuttaa tai kuolla yrittäen. Niin tai näin, kampanjan pätkä on pian aloitettava ruudusta yksi.

Fire Emblem on Euroopassa tuttu kahdesta GBA-pelistä, eikä Cube-versio tyyliä juuri tuuleta. Se ei edes näytä ratkaisevasti paremmalta. Visuaalisella puolella on säästelty makeaa karkkia ja turhia tehoja. Peli imaisee mukaansa muutenkin. Rakenne on timanttiakin kovempi. Pelityyli on tuttu jo Nintendon Advance Wars -sarjasta, mutta ritarit, jousimiehet, tapparaneidot ja örkkimutantit ovat viehkompaa seuraa kuin pottapäiset soltut, joiden osa tykinruokana ei suuremmin sureta.

Nyt on pikku pakko palata tarinaan. Fire Emblemiä pelatessa nimittäin sattuu, jos voiton tai emotionaalisen siteen vuoksi korvaamaton taistelutoveri tulee sysättyä pahaan paikkaan kuolemaan. Välikkeitä ei kannata tuosta vaan ohittaa. Ne tuovat tunnetason jännitettä ja eeppistä laveutta muuten ankaraan maastotoimintaan. Emootiot ja taustat sitovat kohtaukset toisiinsa. Kentällä näpertäminen saa niistä mielen.

Kenraalin ja kenttämiehen housuissa

Fire Emblemiä on luonnehdittu strategiseksi roolipeliksi. Voi olla, että se onkin sellainen. Strategia tarkoittaa kenraalitaitoa, osuvaa manööverien käyttöä rajoitetussa sodassa. Fire Emblemin yksiköt ovat oikeastaan joukko-osastoja. Yksilö edustaa kokonaisuutta. On ritaria, miekkamiestä, jousiampujaa, parantajaa ja ratsukkoa.

Toisaalta Fire Emblemissä ratkaisee puhdas tilannekohtainen sotataito eli taktiikka. On tiedettävä, mikä voima tepsii mihinkin viholliseen, milloin pitää perääntyä terveysjuomaa litkimään ja keneltä kulloinkin on syytä lainata varusteita. Mennään siis jossain taktiikan ja strategian välimaastossa, mutta aina pelillisiä arvoja kunnioittaen.

Fire Emblemin tapaiset pelit ovat hankittuja mieltymyksiä. Kaikille eivät putoa japanilaistyyliset tuotteet, joissa keskiaikaiset ja fantastiset animehahmot käyvät vuoropohjaista taisteluaan pimeyden kohortteja vastaan.

Kaltaisistaan tämän erottaa hiottu pelattavuus. Fire Emblemissä ei juuri heikkoa kohtaa ole. Pelaajan pitää vain hyväksyä omat mokansa. Viikatemies korjaa yhtenään, etenkin korkeammalla vaikeustasolla. Näin on hyvä. Liian löysä taktis-strateginen peli ei kelpaa kenellekään, ei edes lajiin rakastuneille.

INTELLIGENT SYSTEMS JA FIRE EMBLEM

Nintendon sisäisestä tuotantoyksiköstä eronnut ja Intelligent Systemsiksi vuonna 1986 muuttunut tuotantoporukka näytti voimansa Super Nintendon päivinä. IS oli käytännössä jaettu neljään eri tiimiin, joista yksi vastasi Japanissa suosituksi nousseesta, jo yhdeksänosaiseksi ehtineestä Fire Emblem -sarjasta, joka saapui länteen vasta pari vuotta sitten, kun GBA:lle tehty Rekka no Ken -episodi lokalisoitiin Amerikkaa ja Eurooppaa varten. IS on kehitellyt Nintendolle sarjoja kuten Advance Wars, Paper Mario, Mario Paint, Metroid ja Battle Clash .

1990 Fire Emblem: Ankoku Ryu to Hikari no Tsurugi (The Dark Dragon and Sword of Light) (Famicom)
1991 Fire Emblem Gaiden (Famicom)
1993 Fire Emblem: Monso no Nazo (Mystery of the Emblem) (Super Famicom)
1996 Fire Emblem: Seisen no Keifu (Genealogy of the Holy War) (Super Famicom
1999 Fire Emblem: Thracia 776 (Super Famicom)
2002 Fire Emblem: Fuin no Tsuragi (Sword of Seals) (GBA)
2003 Fire Emblem: Rekka no Ken (Blazing Sword) – lännessä Fire Emblem (GBA)
2005 Fire Emblem: Seima no Koseki – lännessä The Sacred Stones (GBA)
2005 Fire Emblem: Soen no Kiseki – lännessä Path of Radiance (GC)

SUN SANOO

Kiinassa 2500 vuotta sitten eläneen Sun Tzun klassikkokirja Sodankäynnin taito opettaa raa’an tositoiminnan filosofian ohella myös pelaamisen taitoa. Seuraavasta ”joukkojen käytön taito” -ohjeistuksesta saattaa olla apua myös Fire Emblemin veteraaneiksi haluaville. Hieman epämääräinen suomennos on Heikki Karkkolaisen.

Kun voimasuhde on kymmenen yhtä vihollista kohden, saarra hänet
Kun voimasi on viisinkertainen, hyökkää hänen kimppuunsa
Jos voimasi on kaksinkertainen, hajota hänen voimansa
Jos olette tasavertaiset, voit käydä taisteluun hänen kanssaan
Jos joukkosi ovat määrällisesti pienemmät kuin vihollisella, pidä peräytymistiet auki
Ja jos joka suhteessa häntä heikommat, säilytä kykysi välttää hänet, sillä heikko armeija on pelkkä saalis voimakkaammalle.”
Toisaalta, aina voi huutaa niin kuin ranskalainen: sauve qui peut (pelastautukoon ken voi).

8/10
Lisää luettavaa