Lyhyt kuuma kesä
Firewatchin hienoin esine on pahvinen kertakäyttökamera. Se on älypuhelinten ja loputtomien selfieiden aikakaudella muinaishistoriaa, mutta peli sijoittuukin vuoteen 1989. Filmillä on jäljellä 18 kuvaa. Pitäisikö ne käyttää luontokuvailuun ja maisemamatkailuun, vai pitäisikö pelihahmon ikuistaa todisteita metsän oudoista tapahtumista? Omat kuvavalinnat jäävät kummittelemaan mieleen vielä lopputekstien jälkeen.
Kesä 1989 on kovaa aikaa Henrylle. Hän on nelikymppinen partamies, jonka elämän suuri rakkaustarina luodaan aivan aluksi pelaajan avustuksella. Tekstipätkät rakentavat onnelan, joka puretaan pikavauhtia. Kun seinät kaatuvat päälle, Henry pakenee ensin pulloon ja sitten metsään. Kansallispuistojen metsäpalot huolestuttavat amerikkalaisia, joten vapaaehtoiselle puistovahdille löytyy helposti töitä. Pitkän taipaleen päässä odottaa torni, jossa pitäisi asua kolme kuukautta.
Firewatch on Campo Santo -studion ensimmäinen peli, mutta koska mukana ovat The Walking Deadin ensimmäisen kauden luovat vetäjät, kaikki osaavat odottaa vahvaa tarinaa. Henryn kautta kuvattu tarina voi vaikuttaa ”kävelysimulaattorilta” (kuinka inhoankaan tuota nimitystä), mutta se on suoraviivaisuudestaan huolimatta myös selkeästi peli, jossa pelaaja on aktiivisesti mukana koko ajan. Kartan, kompassin, köysien ja muiden tarvikkeiden avulla pitäisi oppia suunnistamaan ympäri Shoshonen luonnonpuistoa Wyomingissa. Paikka on juuri sopivan kokoinen, joten sen oppii halutessaan tuntemaan joka notkelmaa myöten. Pelkistetty grafiikka on vahva todiste siitä, että pelien villi luonto ei tarvitse Skyrim-tyylistä fotorealismia ollakseen kaunista.
Henryn pomo on Delilah, naapuritornissa vahtia pitävä nainen. Delilah on vain ääni Henryn radiopuhelimessa, eikä pari näe toisiaan. Silti Firewatch on yhtä paljon hänen tarinansa, sillä pelin tarina kulkee täysin kaksikon keskustelujen kautta. Kun luonnossa näkyy jotain kiinnostavaa, painetaan radiopuhelimen nappia, jutustellaan ja valitaan keskustelun sävy. Se on upea tapa uudistaa seikkailupelien perinteinen ”katso esinettä” -toiminto. Rich Sommerin ja Cissy Jonesin upea ääninäyttely sekä uskottava kässäri tekevät jutustelusta luontevaa. Muuten vuorovaikutus ympäristön kanssa on vähäistä. Luonnosta voi poimia kaljatölkkejä ja käpyjä, ja puistovahtien vanhoja pokkarikirjoja on hauska keräillä. ”Käytä teroitettua tikkua karhuun” -tyylisiä kliksupulmia ei kannata odottaa.
Kun puistossa katoaa kaksi ärsyttävää teinityttöä, Firewatch alkaa vaikuttaa perinteisemmältä seikkailulta. Pitkä eristys maailmasta vihastuttaa ja pelottaa, ja kaksikon vainoharhat nousevat pintaan. Sarjamurhia? Ufoja? Salaisia kokeita? Firewatch ei ole kuitenkaan mikään kauhupeli, vaan väärät odotukset johtavat varmasti pettymykseen. Lopetus ei ole peleille tyypillinen.
Campo Santo on tehnyt yksinkertaisesti hiljaisen draaman aikuisille pelaajille. Firewatch on pohjimmiltaan tarina kahden keski-ikäisen ihmisen kehittyvästä ihmissuhteesta ja heidän kyvyttömyydestään kohdata elämän ongelmia. Jos se kuulostaa kiinnostavalta, kolme tai neljä tuntia kestävä Firewatch on aivan pakko pelata yhdellä istumalla. Kun kesän lämpötila nousee ja se vääjäämätön metsäpalo lähestyy, ei Henryn tarinaa voi mitenkään jättää kesken. Kesä Shoshonessa on unohtumaton kokemus, joka nostaa täysin tarinavetoisten pelien rimaa jälleen yhdellä piirulla.