Me ollaan hävitty tää peli
Kunnioitettavaan 20 vuoden ikään ehtinyt Flashback oli aikoinaan käänteentekevä teos ja merkittävä etappi virtuaali-ilmaisun kehitystaipaleella. Siksi onkin niin surullista todeta, että pelin uudelleenversiointi on täynnä häviöitä.
Pelattavuus häviää kömpelölle ohjattavuudelle, joka suosii viipyileviä animaatiorutiineja pelihahmon reaktiokyvyn kustannuksella. Pelaajalta edellytetään Gandhin hermoja, jottei päänahka ala puskea harmaita äkkikuolemasaldon karttuessa kolminumeroisiin lukuihin.
Taistelujen intensiteetti häviää toimintaa lomittavan munaravin sekavuudelle ja turhautumista lietsovalle ähäkutti-kyykyttämiselle. Miinojen, automaattitykkien ja yltiökestävien vihollisten keskellä saa katiskaan helposti, mutta yhdeksän kertaa kymmenestä kuolema menee löysän ohjauksen piikkiin.
Latauspelikriteereillä perin kaunis ulkoasu häviää kulmikkaalle ja ylivanhoilliselle tasosuunnittelulle, josta on pesty pois sekä kunnianhimo että uudistusmieliala. 3D-kasvojenkohotuksen myötä peli on kadottanut ryppyjen ohella myös luonteensa. Humoristisen scifitarinan camp-arvo häviää makuhermoille pyllistävälle käsikirjoitukselle ja huutoyrjöä houkuttelevalle ääninäyttelylle. Pelin välinäytösten vertaaminen Perä-Hikiän kesäteatteriin olisi verinen loukkaus Perä-Hikiän kesäteatteria kohtaan.
Kaikki yllä mainitut häviävät vielä toistamiseen pelin lukuisille bugeille, jotka kurkkivat koodista jatkuvalla syötöllä.
Loppujen lopuksi käteen jää vain yksi perimmäinen, kylmäävä tiedostus: oli nostalgikko tai untuvikko, pelaaja on se, joka häviää Flashbackissa.