Flatout 2 / Arvostelut / pelaaja.fi

Flatout 2

4.08.2006 // Kirjoittanut: Jarkko Fräntilä
5

Flatout 2 on suomalaisen Bugbear-tiimin toinen osa hyvin menestyneeseen romurallisarjaan

Autopelit noudattavat lähes aina samaa kaavaa. Yksinpelitilassa osallistutaan uratilassa erinäisiin kilpailuihin, joissa menestymällä saa rahaa/pisteitä/kunniaa. Rahoilla sitten kunnostetaan autoja, tuunataan niitä paremmiksi tai ostetaan uusia. Flatout 2:n uratila kulkee tuttua rataa, mutta on onneksi miellyttävän monipuolinen. Ensinnäkin uratila on jaettu kolmeen eri lajiluokkaan: derby-autoiluun, missä ajelleen melko puhdasta romurallia, kilpa-autoiluun, missä ajetaan kovaa paikasta A paikkaa B sekä katu-autoihin, joilla ajaessa tyyli on tärkeää lopputulostakaan unohtamatta. Plussaa pitää antaa myös muiden pelitilojen runsaasta auto- ja ratavalikoimasta. Menetyksen myötä avautuu uusia ratoja ja kisoja, ja uusia autoja voi ostaa, kun voittoja kisoissa tulee tarpeeksi. Same ol' samo muuten, paitsi että Burnout-pelien tapaan myös Flatout 2:ssa palkitaan erinäisistä autolla suoritetuista sikailuista, kuten muihin autoihin aiheutetuista vaurioista. Pisteitä saavat myös nopeimman kierrosajan ajanut kuski ja kaveri, joka on tuottanut eniten tuhoa ajoradan varrella sijaitseviin esineisiin kuten rengasvalleihin ja latoihin. Tästä päästäänkin sitten pelin pää-ideaan: näyttävyyteen.

Ulkonäkö kuin unelma

Ensinnäkin Flatout 2:n autot ovat persoonallisia ilmestyksiä. Peliä ei suinkaan aloiteta Ferrareilla ja Porscheilla kuten yleensä, vaan biilit ovat rikkinäisiä rämiä. Puskurit roikkuvat lähes maan tasalla, autojen kyljet ovat klommoilla ja white trash -estetiikka kukoistaa. Radat ovat kovin amerikkalaisen oloisia – on vuoristomaisemaa, suurkaupungin sykettä ja niitä betonirännejä Terminator 2:sta. Rojua on ratojen laidoilla tajuttomat määrät, ja lähes kaiken voi pistää kappaleiksi. Rengasaitojen osat lentelevät, puu-aita pirstoutuu päreiksi ja maisemat ovat todella, todella kauniita. Syksyiset metsätiet ovat täynnä kaunista seepiaa, keltaista, punaista ja ruskeaa, ja keskellä kesää sitä pelin keskellä huomaa toivovansa syksyn tulevan, jotta väriloiston saisi kokea oikeassa elämässä. Aina ajo pitkin ennalta määrättyä rataa ei olekaan paras reitti, vaan rämäpäinen kuski painelee kurvit suoriksi ja oikoo muutamia kymmeniä metrejä löytääkseen itsensä kilpatoverinsa edestä. Tämä toimii välillä hyvin, välillä vähän huonommin: joskus kahdesta identtisestä pusikosta se toinen päästää ajamaan läpi, se toinen blokkaa auton menon Evil Dead -tyyliin. Outoa. Myös äänipuolella homma toimii – osittain. Moottoreiden äänet ovat kohtalaiset, ja taustamusiikki on sekoitus hyvää ja hirvittävää: Wolfmotherin retrorockista hypätään maailman surkeimpaan yhtyeeseen, Nickelbackiin.

Kill 'em all!

Mukana pelissä ovat jälleen suuren suosion saaneet kuskinkidutuslajit, joissa räsynukkemallinnettu kuski singotaan tuulilasin läpi. Huomaa selvästi, että suomalainen pelinkehittäjätiimi on ajan hermoilla: mukana tässä minipelitilassa on muun muassa mäkihyppy ja trendipellet hurmannut curling. Ensimmäisessä ammutaan kuski tuulilasin läpi mahdollisimman pitkälle, ja jälkimmäisessä pyritään samaa periaatetta käyttäen Uuspaavalniemeksi Uuspaavalnimen tilalle. Kuskin ollessa ilmassa tätä voi vielä tyrkätä eri asentoon optimaalisen lentokulman löytämiseksi. Se ei ole ihan tervettä hommaa. Minipelit ovat todella hauskoja välipaloja, joita huomaa tahkovansa välillä aktiivisemmin kuin itse peliä. Pieni mäkihyppyosion kokeilu johti itselläni tunnin pakonomaiseen uusintayrittelyyn. Myös kuskin avulla pelattu baseball on hauskaa puuhastelua. Näissä lyhyissä pyrähdyksissä ei auton kiikkerä kulku niinkään haittaa.

Kuin kaislaveneessä kiikkuisi

Kun ulkonäkö on enemmän kuin hyvä ja pelitiloissa riittää pelattavaa jää jäljelle vain se yksi asia: pelattavuus. Valitettavasti juuri tässä tärkeimmässä asiassa Flatout 2 ajaa metsään. Autot ovat kiikkeriä kuin kajakit. Mitä raskaampi auto, sitä helpompi sitä on ajaa, mutta vaikeaa se on silti. Autot liikkuvat soralla kuin jäällä, ja etenkin alussa ajaminen on silkkaa liukumista puolelta toiselle: kun kurvissa menettää auton hallinnan ja yrittää saada sen takaisin haltuunsa, kääntää autoaan lähes poikkeuksitta liikaa vastapalloon, ja sitten taas mennään. Jos tämä johtuisi kuskin huonosta ajotaidosta, haasteen vielä antaisi anteeksi. Mutta osaavissakin käsissä autot ovat todella, todella hankalia ohjata. Odotin Flatout 2:a kuin kuuta nousevaa. Osaltaan se vastaa toiveisiini: kaikkea on enemmän kuin Flatout ykkösessä. Toisaalta se on aivan liian tyypillinen jatko-osa. Kaikkea on lisätty, mutta pelin perustavin ongelma eli kiikkerä ajomallin on pysynyt entisellään. Siksi ajomallin heikkous pikemmin raivostuttaa kuin ärsyttää. Miksei sitä parannettu? Yksinpelitilassa, uramoodissa, romurallissa ja minipeleissä on kuitenkin todella paljon pelattavaa, ja viimeisimmän muutaman päivän aikana peliä on tullut pelattua yllättävän paljon sen puutteista huolimatta. Tämä kertoo siitä, ettei Flatout 2 ole missään nimessä huono. Se ei vain ole niin hyvä, kun uskalsin odottaa. Määrä, kuten hyvin tiedetään, todella harvoin korvaa laadun.

Ötökkäkarhun historia

Bugbearin ensimmäinen tuotos oli vuonna 2001 julkaistu Rally Trophy. Gamespot-pelisivusto valitsi sen vuoden parhaaksi ajopeliksi. Vuonna 2003 yhtiö julkaisi vain Amerikan markkinoille tehdyn Tough Trucksin, joka jäi sivistyksen mantereella luonnollisesti pienemmälle huomiolle. Lopullisen läpimurtonsa yhtiö teki vuotta myöhemmin julkaistuaan Flatoutin Xboxille, PS2:lle sekä PC:lle. Flatoutin PS2-versio on myynyt Suomessa yli 13000 kappaletta, joka on markkinoillamme huima määrä. Tätä seurasi kehuttu, vaan harvan ostama N-Gagen ajopeli Glimmerati. Ensimmäisen Flatoutin myynti kolkuttelee maailmanlaajuisesti jo maagista miljoonaan myydyn kappaleen rajaa, ja peli nosti Bugbearin lopullisesti ostavan yleisön tietoisuuteen. Bugbear työllistää tällä hetkellä 40 ihmistä, ja se on Alan Wakea työstävän Remedyn ohella yksi Suomen suurimpia pelitaloja.

Amerikan raitin ajelut

Flatout 2:n maailmankuva on selvästi amerikkalaisista stereotyypeistä rakennettu. Mikään ei taas ole amerikkalaisempi ilmiö kuin peliin mahdutetut NASCAR-ajot – ehkä baseballia lukuunottamatta. Toisin kuin eurooppalaiset yleensä luulevat, NASCAR ei tarkoita mitään tiettyä yksittäistä sarjaa, vaan on lyhenne sanoista National Association for Stock Car Auto Racing, eli kyseessä on jenkkilän autourheilun kattojärjestö. Sen kolme suurinta sarjaa ovat Nextel, Busch ja Craftsman Truck Series. NASCAR-autoilla ajetaan yleensä ovaalin muotoisilla radoilla, vaikka pari poikkeustakin löytyy. Tämä on saanut monet Formula 1 -fanit kritoisoimaan lajia yksitoikkoiseksi ja vähemmän ajotaitoa vaativaksi. Yksitoikkoinen laji ei kuitenkaan ole: yhden kierroksen aikana voi johtopaikka vaihtua lukemattomia kertoja. Ratojen keskinopeuksissa voi olla huimia eroja: Talladegan radalla keskinopeus on 303 kilometriä tunnissa, kun taas Infineonin radalla keskinopeus on vaivaiset 130 kilometriä tunnissa. Eittämättä kuuluisin rata sijaitsee Daytonassa, Floridassa. Daytonassa tapahtui myös NASCAR-sarjan tunnetuin kuolemantapaus, kun lajin suosituin kuski Dale Earnhardt menetti kolarissa henkensä.

Alkuperäinen pistemäärä: 68/100

7/10

Kehittäjä: 
Bugbear Entertainment
Julkaisija: 
Empire Interactive
Peligenre: 
Ajopeli
Julkaisualustat: 
Käsikonsolit, Sony PlayStation Portable, Vanhemmat konsolit, Microsoft Xbox, Sony PlayStation 2, Tietokoneet, Apple OSX, Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-12
Pegi-merkinnät: 
Väkivalta

Kommentit

Käyttäjän Junnu20 kuva
Junnu20

Ajaminen on ennen kaikkea kivaa,

Käyttäjän Wespa kuva
Wespa

Mahtavaa viihdettä.

Käyttäjän lepanen kuva
lepanen

Täydellinen peli hetkittäiseen pelailuun.

Käyttäjän jasalat kuva
jasalat

Komia, mutta valitettavan huono...

Käyttäjän Zett0r kuva
Zett0r

Negatiivinen seuraaja parhaalle autopelille 4ever

Nostoja