Pelastus löytyy minipeleistä
FlatOut: Ultimate Carnage ilmestyi vuonna 2007. Pelasin sitä kymmeniä tunteja. Siihen oli yksinkertainen syy: sen minipelit olivat oleellinen osa illanviettoja kavereideni kanssa vielä muutama vuosi sitten. Minipelit ovat oleellisessa osassa myös FlatOut 4: Total Insanityssa. Ne ovatkin pelin paras asia, sillä muuten kokonaisuus jättää kylmäksi.
Ultimate Carnagen jälkeen ilmestyi neljä FlatOut-peliä eri alustoille. Unohdetaan ne täysin, sillä luvalla sanoen ne olivat niin surkeita, että mitä vähemmän niistä puhutaan, sen parempi. FlatOut 4 on enemmän jatkoa klassisille, kotimaisen Bugbear-studion tekemille FlatOut-peleille. Tällä kertaa pelin on tehnyt Kylotonn Games, ja jälki on huomattavasti parempaa kuin muissa jatko-osissa klassikoiden jälkeen. WRC-rallipeleistä kuuluisuuteen noussut ranskalaisstudio ei ole kuitenkaan koskaan onnistunut täysin, ja sama valitettavasti jatkuu FlatOut 4:n kanssa.
Ajaminen on yksinkertaista arcadekaahausta, mutta muutama asia kuitenkin häiritsee. Käytännössä ajoalustalla ei ole eroa. Ajaa sitten vedessä, metsätiellä tai vaikkapa asfaltilla, ajotuntuma on aina samanlainen. Radat ovat perustoimivia, mutta niistä ei löydy mitään erikoista tai erityisen omaa. Rikollisen aliarvostettuun Bluriin tai vaikkapa Burnout-klassikoihin verrattuna ne ovat nippu kliseitä. Aavikolla hiekka pöllyää, metsätiellä puut reunustavat teitä.
”FlatOut 4:ää voikin suositella kaveriporukalle, joka haluaa itselleen aivotonta ajanvietettä nopeiden minipelien parissa.”
FlatOut 4:ssä nitro on kaikki kaikessa. Sitä kerätään törmäilemällä muihin autoihin tai tiellä ja tien sivussa oleviin esteisiin. Aina ei kuitenkaan tiedä, voiko tietystä paikasta oikoa mutkia suoraksi tai voiko niihin törmäilemällä kasvattaa nitroaan. Yllättävänkin pieni puurakennus saattaa olla sellainen, että ajo katkeaa kuin seinään ja kuski lentää etuikkunasta ulos tuttuun FlatOut-tyyliin. Kun tekoälyn ohjastaman auton pieni tyrkkäisy heittää auton pöpelikköön, tekee mieli tehdä sama myös ohjaimelle.
Uratila on tuttua kauraa. Kisat avautuvat yksi kerrallaan, ja hyvistä suorituksista saa itselleen rahaa, jolla voi ostaa itselleen uusia autoja. Se on tylsää. Yksinpelaajalle pelin ylivoimaisesti paras puoli on Flatout Mode -pelitila. Pelaaja kisaa tappomatseissa, korkeushypyssä ja muissa erikoisissa kisoissa, ja tietyn pistemäärän keräämällä avautuu uusia kisoja kisattavaksi. Nämä erikoiskisat tuovat kaivattua vaihtelua uratilan tylsyyteen.
Minipelit ovat tuttuja jo FlatOut: Carnage -pelistä. Räsynukke-fysiikkamallinnukseen perustuvat curling, golf, pituushyppy ja monet muut nostavat hymyn huulille. Löytyypä pelistä myös suomalaisille varsinainen ylpeydenaihe eli kyykkä. Tippa tulee linssiin, kun sitä pääsee pelaamaan omalla kuskillaan. Torille!
FlatOut 4:ää voikin suositella kaveriporukalle, joka haluaa itselleen aivotonta ajanvietettä nopeiden minipelien parissa. Moninpelin ongelmaksi muodostuu pelin palvelimien totaalinen tyhjyys, jonka takia nettipelisessioihin on vaikea löytää peliseuraa. Arvostelun tekemisen aikoihin pelasin peliä monta iltaa peräkkäin verkossa – ja aina muutamaa samaa pelaajaa vastaan. Hauskaa hupia toki, mutta entäpä kun he kyllästyvät peliin?
FlatOut 4 löytyy alelaarista luultavasti jo parin kuukauden päästä. Silloin sen hankkimista kannattaa harkita, mutta silloinkin vain siinä tapauksessa, että samalle sohvalle löytyy tarpeeksi peliseuraa.