Futismanageripelit ovat jo vuosikausia viihdyttäneet ja kiihdyttäneet PC-pelaajia. Voisi kuvitella, että taulukkolaskentaohjelmilta näyttävät pelit olisivat suunnilleen yhtä mielenkiintoisia kuin maalin kuivumisen katseleminen, mutta totuus on aivan toisenlainen. Joka vuosi manageripelit kahlitsevat pelaajia ympäri maailmaa koneidensa ääreen ratkomaan 4-4-2:n saloja ja etsimään mestarijoukkueensa puuttuvaa palaa. Näiden pelien kuningas on Football Manager.

Football Manager ilmestyy jo kolmatta kertaa Xbox 360:lle, joten myös konsolipelaajat tietävät, että pelin vuosipäivitykset sisältävät sivukaupalla uudistuksia ja pari suurempaa muutosta. Riittävätkö ne, vai kaipaisiko peli jo kunnon tuuletusta?

Aitoa futisjuhlaa

Sarjan aiempien pelien tavoin pelaaja voi Football Manager 2008:ssa ryhtyä lähes minkä tahansa futisjoukkueen manageriksi ja hoitaa seuransa sekä pelaajiensa asioita. Pelisarja on aina keskittynyt kaikkein olennaisimpaan eli jalkapallon tarkkaan simulointiin. Talouskuvioita tai suurta ihmissuhdedraamaa kaipaavien kannattaa siis suunnata katseensa muualle. Todelliset futismiehet kuitenkin kehräävät kuin kissat, sillä peli on todella pikkutarkka ja realistinen.

Football Manager 2008 ei poikkea jo mainitusta päivityskaavasta, sillä kyseessä on viime vuoden loistopeli muutamilla uudistuksilla. Näistä merkittävin on viime vuoden pelissä aloitetun ottelutapahtumien uudistamisen saattaminen päätökseen. Football Manager 2008:n pelipäivät ovat melkein kuin oikeita. Ennen matsia luetaan lehdistön ennustuksia ja ennakoita, annetaan haastatteluja, dissataan vastustajan joukkuetta ja yritetään herätellä omia pelaajia tulisilla palopuheilla.

Peli on aiempaa todenmukaisempaa myös kentän puolella, sillä kun futismatsi on kerran puhallettu käyntiin, se ei pysähdy ennen puoliaikaa. Vaihdot ja taktiset säädöt on tehtävä samaan aikaan, kun peli pyörii alakulman pikkuikkunassa. Mukana on myös tukku pieniä yksityiskohtia, kuten kentälle vaihdettavien pelaajien lämmittely ennen vaihtoa. Uudistus mullistaa kerralla managerin ajattelutavan, sillä nyt pitää osata ennakoida, lukea peliä ja reagoida salamannopeasti.

Toinen merkittävä uudistus on maajoukkuevalmennuksen saattaminen samalle tasolle muun pelin kanssa. Ennen torsoksi jääneet maajoukkuekomennukset ovat nyt täysipainoista managerointia, jossa pelaajalla on aiempaa enemmän tekemistä ja vaikutusmahdollisuuksia.

Hieman parempi

On selvää, että Football Manager 2008 on parempi peli kuin edeltäjänsä. Uudistukset, joista esittelin tässä vain murto-osan, parantavat peliä kaikin puolin, Ne tekevät siitä realistisemman, syvällisemmän ja hauskemman. On kuitenkin hyväksyttävä se tosiasia, että uudistuksista huolimatta Football Manager 2008 on yhä kahden vuoden takainen peli kiillotettuna ja viilailtuna.

Sports Interactive on alusta saakka luottanut vuosipäivityksiin, ja ne ovat tähän asti toimineet. Toivon silti joka vuosi hartaammin ja hartaammin, että firmalla olisi kanttia tuulettaa peliään kunnolla, meni sitten syteen tai saveen. Peli on joka tapauksessa taattua Sports Interactive -laatua ja hankkimisen arvoinen.

 

Salaiset aseet

Jokainen Football Manageria pelannut tietää, että pelistä löytyy joka vuosi kätkettyjä helmiä. Oman joukkueensa värejä tunnustavat scoutit arvioivat suosikkipelaajansa kyvyt yläkanttiin, ja hetken päästä Brasilian 2. divisioonan liigajyrä onkin jokaisen mestarijoukkueen tähtäimissä. Tässä pari tärppiä pikkurahalla.

Pelaaja
Alex
Breno
Pablo Piatti
Will Buddy

Seura
Vasco
Sao Paolo
Estudiantes
Cheltenham

Pelipaikka
AM Rlc,Fc
DC
Amc
Gk

8/10
Lisää luettavaa