Bensan ja poltetun kumin katkuinen Shangri-la
Vuonna 2012 julkaistu ensimmäinen Forza Horizon oli valloittava yhdistelmä vapaaseen pelimaailmaan sijoittuvaa suoraviivaista kilpa-ajamista sekä perusteiltaan realistista menopelien tuunaamista ja puunaamista. Englantilainen Playground Games otti johtotähdekseen sen yksinkertaisen ajatuksen, joka ohjasi aikoinaan myös Forza Motorsport -pelisarjaa: ajamisen kuuluu olla ennen kaikkea hauskaa – siitäkin huolimatta, että konepellin alla vauhtia polkee uskomattoman monipuolinen simulaattori.
Forza Horizon 2 ei varsinaisesti lisää aiempaan menestyskaavaansa yhtään uutta muuttujaa, vaan se vain laventaa sekä pelimaailmaa että pelikokemusta jokaiseen kuviteltavaan suuntaan. Kaasupolkimen kurittamisen punaisena lankana toimivaa Horizon-festivaalia vietetään tällä kertaa Etelä-Euroopassa, ja ympäristönvaihdos onkin tehnyt pelille pelkkää hyvää. Provencen ja Toscanan kaltaiset maaseutuidyllit sekä keskiaikaiset pikkukaupunkimiljööt tarjoavat pelaamiselle sanalla sanoen henkeäsalpaavan upean taustan. Ja kun unikko- ja laventelipelloilla kaahaaminen alkaa kyllästyttää, voi ajokkinsa ohjata moottoritietä pitkin esimerkiksi Nizzaan ja jatkaa mestaruuksien hankkimista sen kiemuraisilla rantateillä.
Forza Motorsport 5:een tutustuneet ovat Forza Horizon 2:ssa takuulla kuin kotonaan. Vaikka osa ajoneuvoista onkin aivan uusia, Playground Games siirtää kuitenkin monet simulaattori-isoveljen merkittävistä ominaisuuksista lähes sellaisinaan omaan peliinsä. Esimerkiksi Drivatar-järjestelmä tarkkailee tuttuun tapaan koko ajan pelaajia, tallentaa näiden ajojälkiä pilvipalvelimille ja käyttää niitä sitten sekä pelimaailmassa kruisailevina vastaantulijoina että itse mestaruuskilpailujen vastustajina. Myös autojen kustomointi-, tuunaus- ja viritysmahdollisuudet ovat käytännössä identtiset. Mukaan on päässyt myös mahdollisuus ladata kanssahurjastelijoiden tekemiä valmiita design-sommitelmia omaan peltilehmäänsä ja vastavuoroisesti jakaa itse suunnittelemiaan kuoseja muille.
Bensankatkuisten tapahtumien keskipisteenä toimiva Horizon-festivaali on tällä kertaa yli 150 mestaruuskilpailusta ja seitsemästä eri eteläeurooppalaisesta kaupungista sekä näiden laajasta välimaastosta koostuva tapahtuma, johon pelaaja ottaa osaa yksinkertaisesti ajamalla kilpaa. Aina neljän osakilpailun välein festivaali vaihtaa paikkaa – toisin sanoen pelaaja kaasuttaa yhdestä kaupungista toiseen, ja sen läheisyyteen aukeavat taas seuraavat neljä vauhtimittelöä.
Horizonin voittoon ei kuitenkaan vaadita kaikkien kilpailujen läpäisemistä, vaan finaalipaikka aukeaa vain hieman alle parillakymmenellä sarjavoitolla. Tämän jälkeen peli tavallaan vasta alkaa, kun pitkän finaalikilpailun selättämisen jälkeen pelaaja heiluttaa tahtipuikkoa festivaalin vetäjänä ja saa päättää, mihin kaupunkiin Horizon-bileet kulloinkin liikkuvat. Mistään mikromanageroinnista ei kuitenkaan ole kysymys, vaan pelaaminen pysyy perusteiltaan täsmälleen samana – vaikka Ben, edellinen kisaisäntä, onkin nyt yksi pelaajaa vastaan ajavista kuskeista.
Itse pelialue on kolme kertaa laajempi kuin ensimmäisessä osassa, ja vaikka tällä kertaa maisemanvaihtelut eivät olekaan aivan yhtä dramaattisia, ympäristö näyttelee entistä merkittävämpää roolia itse kilpailemisessa. Maaseudulla viliseviä viinitiloja, peltoaukeita, maastonmuotoja sekä metsätaipaleita hyödynnetään todella hyvin luomaan vaihtelevuutta kilpa-ajamiseen. Tämä onkin itse asiassa tarpeen, koska kilpailuja on oikeastaan vain kahta perustyyppiä: paikasta A paikkaan B kiemurteleva sprint-kisa ja perinteinen ratakilpailu, joka useimmiten koostuu kolmesta kierroksesta.
Ensimmäistä kertaa Forza-pelien historiassa mukana ovat myös dynaamiset sääilmiöt ja vuorokaudenaikojen vaihtuminen. Nämä molemmat koskevat tosin vain kartalla tapahtuvaa vapaata kruisailua ja satunnaisia kaduilla käytäviä kuskien välisiä kaksinkamppailuja, koska mestaruuskilpailujen sää sekä ajankohta tuntuivat aina ennalta määrätyiltä.
En kuitenkaan valita, niin upeaa on esimerkiksi ajaa A-luokan vauhtihirmulla ukkosmyrskyssä. Rankkasade peittää näkyvyyden, vesi muodostaa realistisia lätäköitä kaduille sekä vaikeuttaa ajoneuvon hallintaa ja ohjaamonäkymässä tuulilasinpyyhkijöistä jää ilmavirran mukana liukuvia vesinoroja tuulilasiin. Auringossa kiiltelevä märkä tie puolestaan häikii silmiä.
Pelaajan etenemistä mitataan monesta eri näkökulmasta. Sijoittumalla kilpailuissa kolmen parhaan joukkoon ja suorittamalla pelimaailmaan sijoittuvia ajoneuvokohtaisia haastetehtäviä pelaaja kerää itselleen sekä rahaa että kokemuspisteitä. Rahalla ostetaan uusia autoja ja viritetään autotallista jo löytyviä kiesejä. Kokemuspisteet nostavat kuskin tasoa, mikä ei tarkoita oikeastaan mitään muuta kuin onnenpyörän pyöräyttämistä: näin voittaa lisää rahaa ja autoja. Lisäksi ketjuttamalla driftauksia ja vähältä piti -tilanteita sekä tekemällä pientä tuhoa esimerkiksi ajamalla kumoon roskapönttöjä ja katukahviloiden terassikalusteita ansaitsee taitopisteitä. Niillä puolestaan ansaitaan parempia alennuksia varaosista tai avataan parempia kertoimia kokemuspisteiden saamiseksi.
Mitään roolipelaamista tämä ei kuitenkaan ole. Kaikki yllä mainittu tähtää vain uusien autojen hankkimiseen, olemassa olevien menopelien tuunaamiseen ja tällä kertaa entistä enemmän myös siihen, miten hyvältä hurjaa vauhtia Etelä-Ranskan sekä Pohjois-Italian pittoreskeissa maisemissa kaahaaminen näyttää.
Kilpailujen lisäksi avoimeen pelimaailmaan on ripoteltu autokohtaisia Bucket List -tehtäviä, kokemuspisteitä ja alennuksia kerryttäviä tienvarsikylttejä, kilpailijoiden kesken pidettäviä automiittejä, showtempauksia, latoihin hylättyjä klassikkokärryjä sekä tietysti muita kuskeja, jotka voi nappia painamalla haastaa lyhyeen vauhtikisaan. Automiitit korvaavat pelissä Forza Motorsport 5:n Forzavistan – toisin sanoen ne ovat tapahtumia, joissa voi yhdessä muiden kuskien ja verkkopelaajien kanssa vertailla menopelejä sekä suorituksia. Show-kilpailut ovat puolestaan fantastisia, esimerkiksi lentokonetta tai kiskoilla kiitävää höyryjunaa vastaan ajettavia ja pinnaa kiristäviä tempauksia.
Ensimmäisen Forza Horizonin verkkopuoli jäi harmillisen irralliseksi muusta pelistä. Tällä kertaa kaikki on kuitenkin toisin. Pelaaja voi koska tahansa hypätä yksinpelitilasta mukaan verkkomaailmaan vain kahden napin painalluksella: peli synkronoi pelaajan mukaan lähes lennossa, eikä latausaikoja pienen pientä välianimaatiota enempää ole. Konsolikavereiden kanssa pääsee kilpailemaan sekä kokonaisissa mestaruussarjoissa että yksittäisissä kilpailuissa, vaikka kaikkein hauskinta suoraan sanottuna onkin vain polttaa kumia ja kaasuttaa paikasta toiseen porukalla. Yhteisöllisyys tuntuu myös automiittien ja Drivatar-ominaisuuksien ansiosta nyt huomattavasti enemmän pelaamisen ytimeltä.
Forza Horizon 2 on oppikirjaesimerkki hyvin tehdystä jatko-osasta. Se säilyttää kaiken sen, mikä toimii aiemmassa osassa, ja laajentaa tai hioo sieltä, missä jonkinlaista maalipinnan korjausta tarvitaan. Siinä missä Forza Motorsport -sarja keskittyy aina vain ensimmäisenä maaliin pääsemiseen, Forza Horizon 2 korostaa itse matkan tekemistä. Toisin sanoen peli on enemmän kuin pelkkä kisojensa summa. Eikä se häviä ”isoveljelleen” millään osa-alueella. Jokaisen auton ajontuntuma on tarkkaan hiottu sekä riittävän erilainen, kaikki ajoneuvot on mallinnettu pieniä kojelaudan yksityiskohtia myöten, tuunaus- ja viritysvaihtoehtoja on enemmän kuin koskaan ehtii käyttää ja dynaaminen sää toimii juuri niin kuin pitääkin.