Forza Motorsport 5

Laadukkaasti toteutettu, mutta hiukan niukkasisältöinen autosimulaattori, joka loistaa etenkin ajettavuudellaan ja tekoälyllään.

5.9.2014 10:39

Lisävarusteissa puutteita

Autosimulaattori Forza Motorsport 5 kuuluu Xbox Onen julkaisupelien suuriin nimiin. Sarjan aiemmat pelit ovat olleet varsin laadukkaasti toteutettuja, eikä vitososa tee tähän poikkeusta. Sarjan vahvuutena aiemminkin ollut autojen ajotuntuma on edelleen loistava. Etenkin tehokkaimmilla autoilla kaasun ja jarrun oikeaoppinen käyttö on nyt entistä suuremmassa roolissa Xbox Onen uudistuneen ohjaimen myötä. Autojen tehot ja pidon menettämisen todella tuntee sormissaan, kun liipaisimet tärisevät kaasua tai jarrua käytettäessä. Jos ajamiseen ei halua keskittyä täysillä, voi ajoapuja toki kytkeä päälle, jolloin pelaaminen helpottuu huomattavasti. Pelin teknisestä toteutuksesta ei löydy muutenkaan pahemmin valittamista, sillä autot kuulostavat sekä näyttävät komeilta ja ruudunpäivitys pyörii silkinpehmeästi. Sääolosuhteet loistavat tosin edelleen poissaolollaan, ja jotkut ympäristöt näyttävät hiukan vaisuilta.

Uratila noudattelee varsin tuttua kaavaa. Kisoja ja haasteita on tarjolla monissa eri kategorioissa, ja kisoista tienattavalla rahalla voi ostaa uusia autoja sekä tuunata niitä monipuolisesti. Pelin Top Gear -lisenssiä käytetään melko säästellen, mutta mukavana yksityiskohtana jokaisesta uratilan kategoriasta kuullaan sarjan juontajien lyhyt esittely. Vastaan voi myös tulla haasteita, joissa päästään vaikkapa kaatelemaan keiloja sarjan tutulla radalla tai ajamaan itse The Stigiä vastaan.

Pelin isoimmat muutokset liittyvät tekoälyyn. Vastassa on perinteisen tekoälyn sijaan verkkopelaajien ajotyyliä mukailevia drivatar-kuskeja. Autot ovat toki edelleen tekoälyn ohjastamia, mutta ne ajavat huomattavasti inhimillisemmin ja tekevät välillä myös virheitä. Vastaan tulevat drivatar-kuskit vastaavat aiempaa enemmän pelaajan omaa taitotasoa. Tämä tekee kisoista todella tiukkoja taisteluita, kun radalla on 16 samantasoista kuskia. Osa vastaan tulevista drivatareista koostuu kaverilistan pelaajista, ja kavereiden aikoja voi kunkin kisan jälkeen yrittää vielä päihittää erikseen. Pelissä pääsee toki myös ajamaan oikeita ihmispelaajia vastaan verkossa enintään 16 pelaajan voimin.

Forza Motorsport 5:n suurimmaksi heikkoudeksi nousee sisällön vähyys. Noin parinsadan auton valikoima on pieni mutta sentään suhteellisen kattava. Tarjolla on klassikoita, uutuuksia ja erikoisuuksia. Sen sijaan erilaisia ympäristöjä on pelattavissa ainoastaan 17, ja niistäkin lähes kaikki ovat tuttuja sarjan aiemmista osista. Yhteensä noin 50 radan valikoima tarkoittaa siis pidemmän päälle sitä, että uratilassa joutuu ajamaan samoissa maisemissa yhä uudestaan.

Julkaisun aikaan pelin oikean rahan käyttöön kannustavasta rahajärjestelmästä nousi pienimuotoinen kohu, mutta sitä on sittemmin viilattu päivityksillä. Kohu nousi syystäkin, sillä pelissä ei voi enää tienata rahaa myymällä autoja tai tarroja, koska sarjan aiemmista osista tuttu huutokauppa loistaa poissaolollaan. Luomuksia voi onneksi edelleen jakaa ja ladata ilmaiseksi. Oikean rahan käyttöön kannustetaan päivitysten jälkeenkin esimerkiksi kehityspisteboostien ja autojen ostamiseen käytettävien polettien muodossa. Niihin ei ole onneksi tarvetta, sillä autojen hintaa on viilattu alaspäin ja rahaa saa kisoista avokätisemmin.

Forza Motorsport 5:ssä on kaikki ainekset loistavaan autopeliin, sillä perusta on kunnossa loistava ajettavuuden, toimivan tekoälyn ja monipuolisen virittelyn ansiosta. Valitettavasti julkaisupelin kiireinen aikataulu näkyy kuitenkin siinä, että sisältöä on varsin niukasti ja uratila on suoraan sanottuna tylsä.

8/10
KehittäjäTurn 10 Studios
JulkaisijaMicrosoft
PeligenretAjopeli
JulkaisualustatMicrosoft Xbox One
Pegi-ikärajatK-3
Pegi-merkinnätOnline
Lisää luettavaa