Kaikki Nintendo-fanit muistavat varmaan Tinglen, tuon ”hilpeän”, keijuasuisen ja ilmapalloilla lentelevän sivuhahmon monesta Zelda-pelistä. No niin, käsi ylös rohkeasti: kuka halusi saada Tinglelle oman spinoff-pelin? Pelintekijöillä ainakin riittää uskoa, että Tinglestä tulisi hieno pelisankari.
Peli valottaa hahmon salaperäistä taustaa. Ihme-erakko antaa Tinglelle rupee-rahoja keräävän trikooasun ja käskee häntä haalimaan isoja läjiä valuuttaa. Tuotot heitetään tasaisin väliajoin ukon lampeen, josta nousee taikatorni. Rupee-erakko vakuuttaa Tinglelle, että kun torni on tarpeeksi korkea, sieltä avautuu tie rakkauden taivaaseen.
Koska Tingle on sitä mieltä, että on todella hyvä idea antaa koko omaisuus tuntemattomalle puolialastomalle vanhukselle, seikkailu alkaa. Se tarkoittaa rahan keräämistä, hirviöiden hakkaamista henkivartijoiden avulla sekä kaikkien vastaantulijoiden lahjomista. Tinkiminen on suuressa roolissa, ja pelin käsitys siitä on erikoinen. Jos Tingle tarjoaa liian pientä summaa, vastapuoli vie rahat eikä anna mitään vastineeksi. Haloo pelintekijät, ei se niin toimi.
Zeldaa kanavoivan pelin maailma on yllättävän laaja, ja DS-grafiikkakin on ihan pätevää. Sipsutteleva Tingle on tosin ankea sankari, jonka kohtalo ei juuri kiinnosta. Kaikki vastaantulijat ovat lisäksi epämiellyttäviä, rasittavia ja ahneita tyyppejä.
Peliä pitkittää se, että raha toimii myös energiamittarina. Niinpä erityisesti luolastoja varten rahaa joutuu hamstraamaan tylsän kokkauksen ja hirviöiden mukiloinnin avulla. Taistelukaan ei juuri innosta, kun tärkeää on vain ohjata Tingle ja henkivartija mahdollisimman monen hirviön päälle kerralla. Keskinkertaisuutta katkovat pomotaistelut ja minipelit, mutta eivät tarpeeksi. Ei tämä ihan Zeldaa ole.