Tekijä: Ubisoft Montpellier
Julkaisija: Ubisoft
Myynnissä: nyt
Pelikoneet: Xbox 360, pc
Moninpeli: Ei
Ennen kuin joku intomieli ehtii haastamaan Pelaajan käräjille jumalanpilkasta, täsmennän vielä, että puhun nyt jumalpeleistä. Kun ennenaikaisesti kuolleeksi julistettua lajityyppiä tutkii ajatuksella, siitä paljastuu aina toistuvia piirteitä. Ne ovat vahvasti mukana myös Eric Chahin (Another World) uudessa latauspelissä From Dust, joka on Bastionin ohella Xboxin Summer of Arcade -kampanjan helmi.
Jo suuren profeetta Molyneux’n Populouksessa pelaaja naputti hiirellä raivolla matalaksi kukkuloita. Genren synnyttäneessä pelissä tavoitteena oli, että jumalaapelkäävän kansan asutettavana olisi ostoskeskuksen parkkipaikalta näyttävä pannukakkumaailma. Jumalan ja tämän kansan välillä oli nimittäin molemminpuolinen riippuvuussuhde. Vaikka jumalolennon mahdilla olisi voinut jyrätä koko kansan hengiltä, pikkuihmisiä oli pakko hyysätä, sillä ilman uskovaisia ei ole myöskään jumalaa. Vain ja ainoastaan kamaran kesyttäminen sekä kansan hyysääminen ovat myös From Dustin pääosassa, sillä pelistä on riisuttu muihin jumalpeleihin napattu vääräuskoisten kurittaminen ja jumalten välinen nokittelu, ja tilalle otettu ihmisen pienuus ja luonnon tappava mahti.
Imuri käyntiin
Pelaajan ohjaama voima ei ole oikeastaan edes persoonallisuudella varustettu jumala, vaan tummapintaisen alkuasukasheimon esiin manaama yliluonnollisuuden imuri, joka voi kaapata sisäänsä maata tai nesteitä ja sylkeä ne myöhemmin uuteen osoitteeseen. Heimon tavoitteena on löytää Muinaiset, jotka katosivat ja jättivät jälkeensä kasan taikavoimaisia toteemeja, joiden ympärille on mukava rakennella täysin automatisoituja kyliä. Muinaisten katoamista ei tarvitse tosin ihmetellä: ei kukaan täysijärkinen perusta sivilisaatiotaan pulssin tavoin ”sykkivälle” maaperälle tai rankkasateiden piiskaaman tulivuoren kraatteriin. Pelaajan avulla heimo siirtyy maailmasta toiseen, kunhan joka kenttään on saatu tarpeeksi pitäjiä, ja edetessä haasteena ovat ensin elintilan parantelu ja myöhemmin jatkuvina virtoina vyöryvät katastrofit, kuten hyökyaallot, myrskyt, laava ja metsäpalot.
Pelin nerokkuus on nykyaikaisessa tekniikassa, jonka avulla hiekka valuu, laava jähmettyy ja vesi virtaa. From Dust on maailman kirjaimellisin hiekkalaatikkopeli, jossa kakkujen sijasta rakennetaan elämälle turvallisia saarekkeita rankan luonnon keskelle. Yksinkertaista ideaa toistetaan yhä uudestaan, mutta sitä viedään kokeilevasti eri suuntiin pelin aikana sekä onnistuneemmin (vedenpintaa koko kentässä laskevia supervoimia) että heikommin (metsäpaloja sammuttavia ”vesipuita”). Osa ideoista toistuu, mutta jokaisessa kentässä niistä on kerrallaan tarjolla vain muutamien sekoitus.
Näpertely ei sovi jumalalle
From Dust on suurten linjojen peli, joka on parhaimmillaan, kun pelaaja dumppaa viime hetkessä tonnien maalastin tsunamin reitille. Se ärsyttää, kun pelaajalta vaaditaan liikaa tarkkuutta, kuten käy osaksi tarinakampanjan kautta avautuvassa haastepelitilassa. Silloin kärsivällisyyttä syö myös rakkaiden palvojien karmea suuntavaisto, joka jättää palvojat taas kerran huutelemaan kauhuissaan, kun haluttu reitti onkin asteen verran liian jyrkkä tai tiellä on vaikeasti imuroitava minilätäkkö. Ohjainsauvojen tarkkuus ei aina tunnu riittävän, ja on myönnettävä, että jälkikäteen pc:lle ilmestyvä From Dust on lopulta ehkä parempi hiiriohjauksessa.
Lopulta From Dustin suurinta vahvuutta ei voi kuitenkaan kuvailla sen kautta, mitä pelaaja tekee, vaan sillä mitä hän samalla näkee. Kentät muuttuvat lyhyessä ajassa huikeasti osaksi pelaajan toimien ja osaksi fysiikkamoottorin luotsaamien uljaiden luonnonvoimien ansiosta. On mukava vain pysähtyä katselemaan hiekasta ja joen virtauksesta rakentuvaa suistoa tai vuoren kylkeä valuvaa laavaa. Pelin tyyli on hyvällä tavalla yltiöranskalainen eurosarjakuvat mieleen tuovaa hahmosuunnittelua, mystistä tunnelmaa ja rauhallista äänimaisemaa myöten.
Vaikka From Dustiin saa upotettua useampia iltoja, peliä ei kannatakaan lähestyä suoritus- vaan tunnelmapohjalta, jolloin se antaa enemmän. Lopulta on pakko vielä toivoa, että näin hyvän idean, tyylin ja toteutuksen pohjalta rakennettaisiin jotain suurempaa ja monimutkaisempaa. Sellaisesta saadaankin maistiainen ainoastaan viimeisessä tarinakentässä, jossa pelaajalla on pienen hetken ajan käytössään rajattomat luomisen ja tuhoamisen voimat.