Jos pelaa valtaistuinpeliä…
Sinun ei ole pakko sanoa, että talvi on tulossa. Totta kai kaikki odottivat tai jopa pelkäsivät sitä. Telltalen Game of Thrones on pelikumppani tv-sarjalle eikä kirjalle, joten sen tunnetuimman lausahduksen käyttö olisi ollut liiankin helppoa. Pelin pääosassa eivät ole kuitenkaan Starkit, vaan heidän vasallinsa Forresterit. Ei, eivät ne Forresterit. Tämä klaani myy vaatteiden sijaan harvinaista rautapuuta, josta tehdään Westerosin kestävimmät puukilvet, hirsihallit ja laivat. Niinpä pelaaja voi kajauttaa myös Forresterien sloganin: ”Rautaa jäästä.”
Ongelmana on vain se, että kun peli alkaa ja pelaaja ottaa aseenkantaja Garedin roolin, menossa ovat Walder Freyn unelmahäät ja ikkunoista kajahtaa Tears of Castamere. Jos tv-sarja ei ole tuttu, pelaaja on jo tässä vaiheessa aivan pihalla, eikä taustoja selitetä sen tarkemmin. Oletuksena on, että ohjelma on katsottu viimeisimpään kauteen asti.
Tuiki tuntemattomien Forresterien ujuttaminen vähäisenä perheenä Westerosin mahtitekijöiden sekaan sekä rajoittaa tarinaa että antaa sille tehoa. Mitään ei voi tapahtua kaanonin vastaisesti, joten pelaajalla on aina enemmän tietoa kuin ohjaamillaan hahmoilla. Aivan, hahmoilla monikossa, sillä Garedin lisäksi ensimmäisessä episodissa hallitaan myös hovineitoa King’s Landingissa ja armottoman suuren vastuun harteilleen saavaa nuorta lordia. Vain perheeseen voi luottaa, sillä Telltale kärventelee pelaajaparkaa tulisilla hiilillä pistämällä tämän samoihin tiloihin todella ilkeiden ihmisten kanssa.
Kaikki tietävät jo, että Telltalen pelit soljuvat eteenpäin puhtaan draaman voimalla. Välillä tehdään keskusteluvalintoja ja naputellaan nappeja, jotta miekat ja nuolet eivät osuisi maalinsa. Pelottavinta on kuitenkin se, kun ruudun vasempaan yläreunaan ilmestyy teksti ”Cersei muistaa tuon”. Parituntisen episodin ehdottomasti parasta antia on kohtaus, jossa Lena Headey kyselee todella vaikeita ja nyrpistää nenäänsä joka vastaukselle. Melkein voi antaa anteeksi sen, että Peter ”kuuvelho” Dinklagen liian mukava Tyrion edustaa samassa kohtauksessa silkkaa fanipalvelua. Tavalliset valinnat saavat ytyä juuri julkkishahmojen mukanaolosta. Miten hitossa pitäisi neuvotella Ramsay Snow’n kanssa, kun tietää, että episodin parasta tarjoava hahmo on kytevä aikapommi, joka voi käynnistää verilöylyn pienimmästäkin erheestä?
Telltalen draama jatkaa siis tutulla linjalla, mutta valitettavasti niin tekee myös studion pelien tekninen alamäki. Vesivärimäinen grafiikka vaihtelee toimivasta kammottavaan, ja juoksu- ja kävelyanimaatiot saavat uskomaan, että Ramsay on kulissien takana ehtinyt tunkea teroitetun seipään joka jampan ahteriin. Valikot ovat pc:llä kömpelöitä, ja keskusteluissakin on tullut takapakkia: nyt pitäisi osua hiirellä aikarajan tikuttaessa yhteen kolmesta tai neljästä pikkuruisesta tekstirivistä. Monivalinnan hard mode?
Sarjan ja kenties kirjojenkin fanien iloksi ykkösepisodi tavoittaa sen yhä uudestaan yllättävän armottomuuden, josta Westerosin maailma parhaiten tunnetaan. Täytyy välttää näihin ihmisiin kiintymistä.