Gauntlet tunnetaan Suomessa lähinnä Commodore 64 -versiostaan, mutta alun perin toimintapeli villitsi kansaa kolikkopelihalleissa. Viime aikoina hyvässä nosteessa ollut Midway lyö kirveensä kiveen uudisversion kanssa. Klassinen, kaiken surmaamiseen keskittyvä pelimekaniikka toimii edelleen kuin sorkkarauta, mutta muilta osin aika on ajanut tämän viihteen ohi.
Gauntlet: Seven Sorrows kertoo neljästä kuolemattomasti sankarista – soturista, haltiasta, velhosta ja valkyriasta – jotka naulataan puuhun vähän niin kuin Jeesus. Tai Conan. Juonen takana ovat keisari ja tämän neuvonantajat, jotka muuttuvat sankareiden voiman myötä valtakuntaa terrorisoiviksi pahahengiksi. Ehtii kulua kaksi sataa vuotta, ennen kuin painajaisten riivaama keisari vapauttaa sankarit ja valtakunnalla on taas toivoa paremmasta huomisesta.
Moninpelattava
Gauntlet: Seven Sorrows on suunniteltu moninpeliä ajatellen, ja parhaimmillaan se onkin tällä tavalla koettuna. Pelaajat tappavat kaiken eteensä tulevan ja keräävät kilvan aarrekirstujen sisältöä. Eteneminen on suurimman osan ajasta mutkatonta murhajuhlaa, mutta joskus voi joutua ihmettelemään hetken, mihin seuraavaksi.
Peliä voi pelata neljä samalla koneella, ja verkkomoninpelaaminen on sekin mahdollista ja jopa suositeltavaa, mikäli kaveripiiristä ei saa raavittua kasaan neljää ohjainta ja pelaajaa. Yksin pelatessa keisarin neuvonantajat – pelin välipomot ja sen nimessä mainitut Murheet – ovat paha vastus, joukkovoimalla ne ovat merkittävästi helpommat voittaa.
Vaikka peli on alkuperäisen tapaan hyvin suoraviivainen, ajan hengen mukaisesti hahmot keräävät kokemuspisteitä ja kultaa. Hankitut tekniikat ovat parhaimmillaan komeita komboja, mutta liike on koko ajan kuin nyrkkeilyä veden alla, hidasta joskaan ei töksähtelevää.
Hahmojen taidot kattavat lähitaistelutekniikat ja pitkän matkan hyökkäykset. Näiden lisäksi löytyy erikoishyökkäyksiä ja magiaa. Magia on myös ainoa ase joissain kirstuissa lymyävän Kuoleman karkottamiseen.
Helmasyntinä uskollisuus alkuperäiselle
Seven Sorrows on uskollinen alkuperäiselle pelille ja sen hengelle. Ikävä todeta, ettei se enää riitä. Neljä pelaajaa samalla ruudulla on yleensä aina hauskaa, mutta on pakko sanoa, että paljon mieluummin kokoontuisi pelaamaan miltei mitä tahansa muuta peliä.
Uusin Gauntlet ei ole kummoisen näköinen – itse asiassa se muistuttaa konsolille ensin julkaistuja pelejä. Äänimaailmasta ei jää mieleen kuin kertojaäänen tilanneraportit, ja vaikka Xboxin nykyinen ohjain sopiikin käteen ensimmäistä paremmin, sormet väsyvät.
Pelin pisteet on annettu moninpeliä ajatellen. Yksin pelattuna Gauntlet: Seven Sorrows on merkittävästi heikompi teos.
Lopuksi turhaa tietoa: pc-peliohjelmastaan ja Alamaailman Vasarat -yhtyeestä tuttu Jarno ”Kreivi Stakula” Sarkula oli muutaman mutkan kautta ehdolla pelin soturin ääneksi.
John Romero
Gauntlet: Seven Sorrowsia jonkin aikaa kehittänyt Alfonso John Romero on yksi legendaarisen iD-pelitalon perustajista. Mies on tehnyt paljon hyvää, mutta ehättänyt myös ”pahan” puolelle. Vuonna 1967 syntyneen pelisuunnittelijan tähänastisen uran ehdoton huippuhetki on alkuperäinen Doom ja pohjanoteeraus pelimaailman ensimmäinen ikuisuusprojekti, Daikatana-räiskintä vuodelta 2000.
iD- ja Ion Storm -studioiden jälkeen Romero oli perustamassa Monkeystone Games -nimistä firmaa, joka keskittyi mobiilipeleihin. Lokakuussa 2003 Romero siirtyi Midwaylle kehittämään Gauntlet: Seven Sorrowsia. Tammikuussa 2004 Romero nai internetissä tapaamansa teini-ikäisen romanialaistytön, Raluca Alexandra Ples?an, joka muutti Yhdysvaltoihin 15 kuukautta häiden jälkeen.
Kesäkuussa 2005, vain muutamia kuukausia ennen Seven Sorrowsin valmistumista, Romero jätti Midwayn. Hän siirtyi perustamaansa uuteen pelistudioon työskentelemään vielä toistaiseksi nimeämättömän projektin parissa.
Pelaaja odottaa uutta Doomia tai Quakea, mutta pelkää toista Daikatanaa.